Iloista huomenta puutarha ystäväni. 

Ihana aamuinen pakkassää oli taas vastassa, kävellessäni tänne puutarhalle. Ensimmäiset pikkulinnutkin oli jo saapunut aamupalalle ja Pienen Huhu-koiran turkki oli ihanasti pörröllään ja se näytti oikein nauttivan upeasta talviturkistaan. Keimaili suorastaan. Ja minua hymyilytti.  

Viikonloppuna meinasin pääosin vain nauttia lumesta ja luonnosta. Tokihan kasvit ja kukat oman hoitonsa saavat, mutta vielä ehtii ennen kevätkiireitä hetken ladata akkujakin. Ulkona ajattelin laittaa jo nyt nuo nuorten havupuiden pakkassuojaukset paikalleen, etteivät ne suotta unohdu kun kuivattavat kevätahavat kohta alkavat. Syksyllä laitettujen kolmen riman ympärille kietaisen pakkaspeitteen ja hyvä tulee. Joskus olen kyllä käyttänyt pakkaspeittojen puuttuessa säkkikankaita ja harsoja. Hyvin on toiminut nekin, säkkikangas sellaisenaan ja harso pariin-kolmeen kerrokseen laitettuna. 

Huomennahan vietetään sitten sitä virallista ystävänpäivää ja pitäähän sitäkin nyt juhlistaa parhaiden ystävien kanssa. Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa, sehän on mukavinta mitä ystävien kanssa voi tehdä. Ainakin minusta. Tuota ystävänpäivää kun mietiskelin niin, eilen illalla muistin häivähdyksen eräästä tarinasta, jonka olin saanut hyvältä ystävältäni aikaa sitten. Kaivoin sen esiin ja yhä edelleen se pysäytti minut ajattelemaan elämän, useinkin pienien asioiden, tärkeyttä. Ja ajattelin, että haluaisin jakaa sen kanssasi.Tämä on suht pitkä tarina, mutta lupaan, että jos maltata varata 2-3 minuuttia ja lukea tämän loppuun, niin et kadu. 

-----------------

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani  olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.

Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?

Taitaa olla varsinainen nynny. Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa

kavereitten kanssa seuraavana päivänä.

Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen

tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin

kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen

lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä.. Niille pitäisi antaa elinkautinen."

Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asu. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,

miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin.

Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.

Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.

Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.

Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.

Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.

Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden

opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut

nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli

hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. 

Olin  joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"

Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,valmentajiakin  kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä

sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."   Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi

kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme.

Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,

ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeenpäin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen  

kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."

Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään

heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy.

En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

--------------------------------- 

En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa,

paitsi ystäviä.

           -Nalle Puh

--------------------------------------- 

Erinomaisen hyvää ystävänpäivää ja koko viikonloppua Sinulle hyvä ystäväni. 

Toivottaa sydämensä pohjasta 

Puutarhurisi ja ystäväsi 

Juha  

----------------------------------------- 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp