Iloista huomenta puutarha ystäväni. 

Ihanat talviset säät jatkuvat ja luonto näyttää kuin satumaan postikortilta ikään. Aamulla kävellessäni tänne puutarhalle, lumen naristessa jalkojen alla, oli olo kuin olisi joulu uudestaan. Pihakuusen ulkovalot loistivat hennosti lumihunnun alta ja loivat tunnelmasta täydellisen ihanan. Huomasin toivovani, että kevät saisi odotaa tuloaan vielä hetken jotta saisin nauttia talven iloista.  

Viikonlopulle on säätietojen mukaan tulossa lisää mukavaa talvista säätä, joten tulen viettämään varmaan ulkona ja luonnossa niin paljon aikaa kuin mahdollista. Jos vaikka sunnuntaina ottaisi vielä lettupannun ja makkarat mukaan ja menisi oikein hienosti ulos syömään ns. kolmen H:n menun. Halpaa, hyvää ja hauskaa. 

Eilen tulleessa 1/2009 Viherpihassa oli Kiti pohtinut pääkirjoituksessaan minusta täydellisen osuvasti puutarhaharrastuksen sisintä olemusta. Se on Ylellisyyttä, ei työtä. Suuren tutkimuksen mukaan juuri kasvien kanssa puuhastelu on sitä suurinta ylellisyyttä mistä maailman raharikkaat haaveilevat eniten. Olemme siis melkoisen etuoikeutettuja kun meillä on ”varaa” harrastaa sellaista, mistä rikkaat eniten haaveilevat. Ja olihan siellä sitten sivulla 62 juttua minustakin ja kyllä hiukan hävetti kun huomasin, että oli jäänyt parta ajamatta. Kiirettähän toki voisi syyttää, mutta nyt se vain unohtui kaiken touhun keskellä. Taas tuli kerran todistetuksi, että ei ole minusta valokuvamalliksi, mutta onneksi olenkin halunnut itselleni puutarhurin uran… 

Mullanvaihdot ajattelin ja aloittaa huonekasveille hiljalleen. Yleensä olen pitänyt tuota helmikuun puoltaväliä sellaisena rajapyykkinä, että sen jälkeen valo-olosuhteet on riittävät uuden kasvun aloittamiselle. Joihinkin isompiin ruukkuihin vaihdan vain pintamullan, mutta pienemmät saavat kyllä kokonaan uuden mullan ja hiukan isomman ruukun. Etenkin ne kasvit, joiden juuret ovat jo työntyneet ruukusta ulos.Mullanvaihto on helppoa ja teen sen suht tällä tavoin.

  1. Valmistaudun ajoissa, hankkimalla mullat, lecasorat, uudet ruukut ym.
  2. Kastelen vaihdettavien kasvit hyvin jo edellisenä päivänä.
  3. Rapsuttelen varovasti vanhat mullat pois ja leikkaan tummenneet juuret pois veitsellä tai saksilla.
  4. Pesen ruukut puhtaaksi ja annan saviruukkujen liota tunnin verran vedessä ennen istuttamista. Näin se ei imaise uutta multaa heti kuivaksi.
  5. Ruukun pohjalle laitan kerroksen lecasoraa tai ruukun paloja salaojaksi. Näin ylimääräinen vesi pääsee valumaan ruukun pohjasta pois ja yli kastelun vaara pienenee.
  6. Sitten pieni kerros uutta multaa ja juuripaakku sen päälle.
  7. Kannattelen kasvia ja täytän ruukun kevyesti uudella mullalla.
  8. Kastelen varovasti ja lisään multaa tarvittaessa.
  9. Ruukun pinnalle laitan vielä kerroksen lecasoraa tai koristekiviä. Näin se pitää mullan pinnan kuivana ja siistinä. Koristekivillä saan myös kivoja sävyjä yhdistämään kasvin ja ruukun värimaailman.

Multana käytän vain ruukkukasveille tarkoitettua multaseosta. Näitä ns. mustiamultia en ole huonekasveilla käyttänyt. Ne tuppaavat liettymään niin helposti, että kastelun kanssa pitää olla kauhean tarkka ja varovainen. Siltikin tuntuu, että pikkukärpäset ja homeet iskevät jossain vaiheessa kasvukautta. 

Lannoituksen aloitan yleensä vasta noin kuukauden kuluttua mullan vaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan multien vaihto on ihanaa ja helppoa puuhaa eli ylellisyyttä. 

--------------------------------- 

Kaikki tärkeä elämässä on rakennettava tyhjän päälle,sillä ei ole todellisia perustuksia sille,mitä on Rakkaus, Tahto tai Usko. 

-    Esa Saarinen 

--------------------------------------- 

ps. Ensimmäiset Kesäkukat on nyt sitten varattavissa.. 

http://www.puutarha.com/ 

Vinkkaa, samalla ylellisen ihanaa viikonloppua Sinulle toivottaen. 

Puutarhurisi 

Juha  

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp