Lumisenvalkeaa huomenta puutarha ystäväni. 

Viimeviikon harmaus on vaihtunut ihanaan valoisuuteen ja lumikuorrutukseen. Yöllä oli satanut reilut viisi senttiä lunta ja aamuinen pihamaa oli kuin satukirjasta konsanaan. Rauhallisuutta ja hiljaisuutta huokui koko aamuinen pihamaa, kertakaikkisen ihanaa. 

Kunhan päivä tuosta hiukan valkenee, niin pitänee käydä ravistelemassa lumet pois puiden ja pensaiden oksilta sekä kasvihuoneen katolta. Sillä ainakin nyt aamusta taivaalta satoi jo vettä ja lumi oli nuoskaista, joten painoa lumelle alkaa kertyä helposti vaarallisen paljon.Samalla tamppaan lumen tiuksi nuorten hedelmäpuiden ympäriltä. Näin myyrien tie puun rungon luokse tulee katkaistua, jos vaikka runkosuojus olisikin päässyt liikahtamaan, niin onhan ainakin tie tukkeessa.  

Viikko on muutenkin ollut aivan fantastinen, iloinen tapaaminen Viherpihalaisten kanssa sujui iloisesti ja aika tuntui taas loppuvan kesken. Toinen mikä on lämmittänyt mieltä ja sielua erityisesti, on ollut tuon rakkaan toisen harrastukseni parissa. Viime elokuisen loukkaantumisen jälkeen kuntoutus on nyt mennyt siihen hetkeen, että ensimmäiset harjoitukset on aloitettu ja vaikka valssi nyt ei vielä vanhaan tyyliin sujukaan, niin hyvällä alulla se on. Suurella kiitoksella muistelin eilen illalla niitä kaikkia henkilöitä jotka tukivat ja auttoivat tämän kuntoutuksen ajan ja mikä tärkeintä, kukaan ei luovuttanut vaan jaksoi olla tukenani ja kannustaa minua. Toivottavasti itse osaan olla yhtä upea ja välittävä henkilö, silloin kun jollain läheiselläni on vaikeaa. Ja sen lupaan, että hukkaan ei ole mennyt kaikki tuki ja välittäminen, vielä se valssikin sujuu paremmin kuin ennen syksyä. :) 

Sipuliviikon innostamana laittelin myös ruoka- ja valkosipulin kynsiä kasvamaan lasiin. Tuoreet versot tulevat nopeasti esiin ja ne ovat todella hyviä ja maukkaita. Salaattien seassa tai leivän päällä ne ovat aivan vastustamattoman hyviä. 

Viikonlopulla onkin sitten taas kellarin tarkistuksen vuoro. Nyt kun lunta on reilusti, teen lumipalloja ruukkujen päälle. Siellä ne kastelevat talvehtivia kasveja hiljalleen, ikään kuin luonnon oma automaatti. Samalla tarkista hiiren loukut ja kellarin lämpötilavaihtelut mini-maksimi mittarista. 

Vaan nyt alkaa olemaan aamukahvit juotuna ja lähden toivottamaan hyvät huomenet ensimmäisille pikkutaimille, jotka jo terhakkaasti nostavat päätään kohti valoa. Tästä se ihana kevään odotus taas alkaa.  

--------------------------------- 

On suuremmoista olla suuri,mutta sitäkin suurempaa on olla inhimillinen. 

-    Will Rogers

--------------------------------------- 

Ihmeellisen ihanaa viikonloppua Sinulle hyvä ja välittävä ystäväni. 

Toivottaa 

Puutarhurisi 

Juha  

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp