Kesäisen raikasta huomenta täältä puutarhalta. Ilman raikkaus ja leppoisuus yhdistyi tänä aamuna mitä parhaimmalla tavalla. Lämmintä oli tuossa puolikuuden aikaan 14 asteen verran ja usva leijui upeasti tuossa peltojen yllä, tehden aamusta paitsi raikkaan kostean niin myös mystisen kauniin.

Kesäisen raikasta huomenta täältä puutarhalta.

 

Ilman raikkaus ja leppoisuus yhdistyi tänä aamuna mitä parhaimmalla tavalla. Lämmintä oli tuossa puolikuuden aikaan 14 asteen verran ja usva leijui upeasti tuossa peltojen yllä, tehden aamusta paitsi raikkaan kostean niin myös mystisen kauniin.

Tosin taas pohdin, että onko tuo usvaa vai sumua jota katselin. Eikös se niin ollut, että se erotti siitä, että usva laskeutui ja sumu nousi.? Vaan kun tuo näytti leijuvan paikallaan, niin eihän siitä tolkkua saanut. Tosin ei sillä niin väliä, kauniin mystisesti se kuitenkin verhosi nuo peltojen pinnat ja olin taas kuin satumaailmassa. Harmi, että kamera oli latauksessa enkä saanut otetuksi kuvaa tästä Sinulle, mutta joku toinen aamu sitten.

 

Viikolla oli kyllä niin upeita iltoja, että ei paremmasta väliä. En oikein meinannut malttaa nukkumaan mennä kun oli niin ihana käyskennellä ja puuhailla tuossa pihalla ja puutarhassa. Toissailtakin oli aivan ihanteellinen kivetysten rikkaruohon myrkytyksille. Ilma oli aivan tyyni, viilenevä ilma ja nouseva kosteus teki olosuhteista täydellisen. Niinpä tein pieneen reppuruiskuuni Roundupista satsin ja kävin läpi kaikki nuo kivetykselle ja terassin alle nousseet rikkakasvin alut. Tämän kun viitsii kerran kesässä tehdä, niin kivetykset pysyvät puhtaina ja siisteinä helposti. Toki kitkeäkin voisi, mutta moni rikkakasvi on tullut jo läpi suodatinkankaan ja kitkiessä se repii reiän kankaaseen, jolloin seuraavana kesänä siinä on taas rikkakasvi. Joskus olen myös noita kivetyksiä liekittänyt nestekaasun avulla, mutta aina hiukan hirvittää ajatus käyttää tulta rakennusten lähellä. Jos jokin tupas jääkin kytemään ja tuli leviää, niin kyllä harmittaisi lopun ikää. Tuolla kasvimaalla ja muualla jossa ei ole vaaraa tulen leviämisestä, tuo liekitys on oikeinkin hyvä ja ekologinen keino pitää rikkakasvit kurissa.

 

Huonekasvit näyttää taas nauttivan täysin rinnoin olostaan ulkona. Olen niille kyllä jo hiljalleen haastellut, että kohta ne ”pääsevät” takaisin sisälle vaikka kuinka ihanaa niiden olisi olla ulkona. Kyllähän ne viihtyisi ja pärjäisi ulkona pitkällekin syksyyn, mutta ero huoneilman kanssa muodostuisi niille kyllä liian isoksi ja jopa kohtalokkaaksi talven aikana. Toki vielä ne saavat olla ulkona, mutta kyllä elokuun loppupuolella siirtelen ne jo tottumaan sisäilmaan. Näin solukko ehtii tottua ajoissa kuivempaan ja tasalämpöisempään ilmaan sekä vähempään valoon. Huonekasvit joita en vie tai veisi ollenkaan ulos tai ainakin jo nyt nostaisin hilalleen sisälle, on nuo tasaisemman lämmön lajikkeet. Niiden alkuperä on usein tuolta lämpimistä maista peräisin. Tutummista kasveista tulee ainakin mieleen suppilokukat, tuoksuköynnökset, paavalinkukat, nukkumatit- ja maijat, saniaiset, soilikit, mustanmerenruusut, samettilehdet, kahvipensaat, aaroninparrat, muorinkukat, joulutähdet ja lohikäärmepuut. Samoin kaikki nukkalehtiset pitäisin sisällä ympärivuoden kuin myös kaktukset. Toki lehtikaktukset vien ulos, mutta tavalliset kaktukset pidän visusti sisällä ympärivuoden.

 

Eilen illalla katselin jo sillä silmällä viiniköynnöksiä sekä kärhöjä, että taidan ottaa tuosta kohta sakset käsiini ja käyn leikkaamassa hiukan jo puutuneita versoja pistokkaiksi. Ne juurtuvat nyt hyvin kun vain tökkää ne kosteaan maahan tai ruukkuun ja peittää ne muovilla. Sitten vain pidän huolen, että niillä on tasainen kosteus ja lämpötila loppukesän ja uudet taimet on saaneet hyvän alun. Ensikeväällä sitten istutan ne vain isompiin ruukkuihin, kasvatan kesän ja kahden vuoden kuluttua meillä on taas vantterat taimet istutettavaksi ulos.  Toinen vaihtoehto on tietty kääntää emokasveista versoja maahan ja laittaa ne rautalankalenkillä maahan. Hiukan maata lehtihangan nivelen päälle ja syksyyn mennessä se on tehnyt juuret ja se voidaan leikata irti emokasvista ja istuttaa sitten ensikeväällä uuteen paikkaan. Tämä on helppo ja vaivaton tapa lisätä kasveja itselleen ja ystäville. Riskitönkin sillä, jos taivukkaaseen ei tulisikaan jostain syystä juuria (niitä ei vain aina tule), niin sen voi irrottaa maasta ja antaa kasvaa normaaliin tapaan.

 

Vaan taas alkaa olla aamukahvit juotuna ja sumu / usva hälvennyt maisemasta. Kevyt tuuli kuuluu soittelevan säveliään pihakoivun oksistosta ja pienen Huhu-koiran häntä heiluu tarhassa siihen malliin, että sen tekee jo mieli aamupalaa sekä pienet rapsutuksetkin olisi varmaan paikallaan. Taidan siis mennä toteuttamaan pienen koiran pienet toiveet. Siitä tulee aina itselleenkin niin hyvä mieli, kun toinen on aina niin innoissaan ja touhuissaan.   

 

---------------------------------

 

Elämä ei ole pelkkää juhlaa, se on myös ruusuilla tanssimista – se jos mikä vaatii taitoa.

-    Kylli-täti

 ---------------------------------------

 

Elämänraikasta viikonloppua Sinulle hyvä ystäväni.

 

Toivottaa, huomenna Jaakon kylmää kiveä väistelevä ja maanantaina ajoissa ylösnouseva ja samalla unikeon päivää viettävä.

 

Puutarhurisi

 Juha

 

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa, lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa: http://www.puutarha.com/kerho.asp