Pikkuisen aamulla riputteli jo vettä kun tuossa viiden jälkeen kävelin tänne puutarhalle. Oli sen verran pimeääkin, että piipahdin vain pikaisesti kasvihuoneella ja

Pikkuisen aamulla riputteli jo vettä kun tuossa viiden jälkeen kävelin tänne puutarhalle. Oli sen verran pimeääkin, että piipahdin vain pikaisesti kasvihuoneella ja hiippailin sitten tänne toimistolle tekemään takkaan tulet ja aamukahvin keittoon. Pikkuinen Huhu-koirakin oli vielä niin väsynyt, että pikkuisen vain kuononpäätään työnsi kopista ulos ja luikahti takaisin sisälle jatkamaan makoisia uniaan. :)

HARJAKAISKAHVIT

Eilen illalla oli kyllä olo kuin olisi maratonin jälkeen maaliin tullut. Saatiin nimittäin eilen nostettua kattopalkit uuden pakkaamorakennuksen päälle ja illalla saatiinkin sitten juoda harjakaiskahvit karjalanpiirakoiden kera. Oli kyllä mahtava tunne kun yhdessä kirvesmiesten ja naapurien talkooavulla päivä sujui kuin rasvattu.

Illalla kun kävin vielä ihastelemassa päivän saavutusta ja puolikas kuu loisti uuden katon takaa, ikään kuin juhlistaen tapahtumaa, niin hyvä oli käydä nukkumaan, väsyneenä mutta ikionnellisena.

SADETTA ja SIENIÄ

Viikonlopulle on lupailtu sadetta vähän joka päivälle ja kyllähän se onkin tervetullutta. Pääsee kohta sienimetsään oikein tosissaan. Kantarelleja ja herkkutatteja on jo löytynytkin ja varmaan viikon-parin päästä nousee jo ensimmäiset suppilovahverotkin.

Sunnuntaina suunnittelin mennä hiukan uusille alueille etsimään sieniä, jos vaikka löytyisi uusia apajia. Ellei löydy, niin löytyyhän ainakin uusia maisemia ja kokemuksia. Tuon viimevuonna hankkimani gps-paikantimen jälkeen ( siis se sama jota sitten hommattiin viimevuonna porukalla) on kyllä ollut helppoa ja turvallista mennä minne vain, aina on osannut takaisin. Loistava laite kaikessa yksinkertaisuudessaan.

PERENNOJEN ISTUTUSTA, SIPULIKUKAT ODOTTAA

Ilmat on kyllä nyt mitä parahimmat perennojen istutuksille ja siirroille. Maa on sopivan kostea ja lämpötilakin mitä parahin. Sipulikukat saa vielä rauhassa odottaa ilmojen viilentymistä. Narsisseja, hyasintteja ja laukkoja varmaan loppukuusta jo istuttelen, mutta tulppaaneita varmaan vasta lokakuulla. Etteivät ne tosiaan suotta lähde kasvuun, vaan ainoastaan juurtuvat maahan, kukkiakseen sitten keväällä sitäkin upeammin.

SIPULIKUKKIA RUUKKUUN

Muutamia ruukkuistutuksia olen sipulikuille tehnyt aina joka vuosi. Ne on hauskoja sitten kaivaa kevättalvella kellarista ja kukittaa sisällä. Ne on niin helppoja ja hauskoja, ettei niiden kanssa voi juuri epäonnistua.

Suurin piirtein näin olen homman tehnyt;

1.   Otan hiukan laakeampimallisen ruukun, jonka pohjassa on reikä.

2.   Ruukun pohjalle laitan joko kevytsoraa tai ruukunpalasia salaojaksi.

3.    Laitan hiekansekaista multaa ( kylvömulta on hyvää) n 2/3 ruukunkorkeudelta ja tiivistän hiukan.

4.  Painelen sipulit kevyesti multaan.

5.   Laitan sipulit ihan vieri viereen, muuta niin ettei ne ihan kosketa toisiaan.

6.    Sitten vain samaa multaa päälle ja valmista on. Pieni, sentin-parin kasteluvara kannattaa jättää.

7.     Kastelen ruukun kevyesti ja vien sen kellariin (tai johonkin muuhun n. 10 asteiseen pimeään paikkaan). Tärkeää on, että lämpötila ei laske tuolla koskaan pakkasen puolelle, muutoin se ei nyt niin asteen päälle ole.

8.    Sitten vain helmi-maaliskuussa nostelen ruukun silloin toisen tällöin sisälle kukkimaan ja nautin kasvun ihanuudesta, tuoreen mullan tuoksusta ja kukkien loistosta. Helppoa, halpaa ja hauskaa etenkin lapset (ja lapsenlapset) on aivan innoissaan näistä ja odottavat kukkien sisälle tuontia melkein enemmän kuin joulupukkia.

KEITTIÖKASVIMAAN KARTTA

Keittiökasvimaasta kannattaa muuten ottaa nyt viimeistään kuva tai piirtää paperille kartta, että mitä kasvoi missäkin paikassa. On sitten ensikeväällä helppo laittaa kasvit kasvamaan hiukan eripaikkoihin ja näin pienelläkin palstalla onnistuu vuoroviljely vallan mainiosti.

SUOJAA KÖYNNÖKSIEN JUURILLE, MULTAA vai TURVETTA???

Monivuotisten köynnösten juurille olen jo nyt käynyt lisäilemässä hiukan hiekan ja mullan sekoitusta. Erityisesti tänä vuonna istutettujen kärhöjen juurille olen tehnyt kunnon keon, ettei varmasti maa painu montulle ja kasaa vettä syksyn aikana. Samalla se suojaa tärkeintä, eli juuristoa talven koettelemuksilta. Se on ikään kuin lisäpeitto talven varalle. Itse tosiaan käytän aina sellaista seosta johon olen sekoittanut vähintään puolet hiekkaa ja puolet multaa (tai sitten otan suoraan säkistä tuota keväällä käytettävää kylvösmultaa). Pelkkä turve eli ns. talvehtimisturve olisi kyllä varmaan parempi suoja talvella, mutta siinä on minusta se heikkous, että se kun ei laske vettä läpi ja keväällä pitäisi sitten muistaa käydä poistamassa se juurien ympäriltä ajoissa, jottei juuristo kuivu ja kasvi kärsi sen takia. Ja kun keväällä on muutenkin tuota touhua, niin olen päätynyt siksi tähän hiekkaturve seoksen käyttöön. Hyvin se on suojannut ja tärkeintähän on, että edes jotain laittaa, se on aina parempi kuin ettei laita mitään.

JA MITÄHÄN SE PUUTARHURI SITTEN ITSE ISTUTTAA…

Tässä viikolla eräs ystävä kyseli hiukan pilke silmäkulmassa, että mitäs se puutarhuri sitten oikein itse istuttaa tänä vuonna. Sanoin, että mieluusti kaikkia, mutta eihän sitä nyt ihan kaikkea voi laittaa kun pitäähän sitä jättää muillekin jotain…

Vaan siitä sitten innostuneena kasasin tuohon etusivulle kasvit, jotka ainakin istutan tänä vuonna. Ne eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä ja varmasti istutan paljon muutakin, mutta nämä nyt ainakin.

http://www.puutarha.com/etusivu.asp

Vaan, niin se vain aamu alkaa taas valjeta ja taidan tästä lähetä herättelemään varovasti pikkuisen Huhun, josko se lähtisi vaikka pienelle aamulenkille tai ainakin aamupalalle.

-------------------------------

Vaikka ulkona sataisi puukkoja

tulen antamaan sinulle suukkoja.

Vaikka yö ois pikimusta

et jää vaille rutistusta.

- Uppo-nallen rakkauslaulu

-------------------------------------

Syksyisen ihanaa viikonloppua Sinulle

Toivotteleepi, saappaat jalassa ja sienikori kädessä pikkuisen Huhu-koiran kanssa kohti uusia seikkaluja käyvä.

Puutarhurisi

Juha

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

internet: http://www.puutarha.com