Viikonloppuna oli mukava pihalla puuhastelu-ilma. Jaoin liian suureksi käyneitä perennan juurakoita, joita toin työkavereille. Siirsin muutaman perennan kasvuoloiltaan toivottavasti otollisempaan paikkaan ja sain tilaa syksyn viimeisille kasvitoimituksille, joita kimppatilauksena USAsta tilattiin. Jotain odottamisen tuntua sitä täytyy syksyynkin saada.

Elokuusta syyskuuhun vaihtava yö toi mukanaan meille myös ensimmäisen hallan. Säätiedotus piti kuin pitikin paikkansa, joten edellisenä iltana kannoin kasvihuoneeseen verenpisarat suojaan. Laitoin myös pari kynttilälyhtyä sinne palamaan ja tuomaan lisälämpöä. Hyvin siellä pärjättiin, joten satoa tomaateista ja kurkuista saan edelleen nauttia.

Nina