Istutin vihdoin perunat muovin alle. Sainkin yllättävältä suunnalta innokasta apua, 10-vuotias poikani tuli puuhaan mukaan. Hänen tehtävänsä oli laittaa peruna muovin läpi reiästä maahan. Osa rei'istä tuli aivan puutarhapolun viereen. En raaskinut latistaa pojan tunnelmia siirtelemällä niitä oikeille paikoille, kaipa perunalla sen verran älliä on, että ymmärtää tehdä mukulat siihen suuntaan, missä multaa on.

Ostin myös kesäkurpitsan taimen kompostin päälle, se näytti jo valmiiksi viluiselta. Osa taimista oli myymälässä saanut kylmää niskaansa. On ainakin valmiiksi karaistunut yksilö, kun oli siitä seurasta ryhdikkäimmän näköinen.

Nyt olisi juuri oikea aika suunnitella syksyn kukkasipulitäydennykset. Selvästi voisin ostaa muutaman pussillisen myöhäisiä sipuleita. Kun nyt kukkivat tulppaanit kuihtuvat, ei vähään aikaan vielä perennat kuki pikkusydäntä lukuun ottamatta. Jos olisin oikein järjestelmällinen tarhuri, merkkaisin jopa tulppaanien paikat valmiiksi tikuilla. Ei tulisi sitten istutettua entisten päälle. Aina kuvittelen muistavani, missä kaikki kasvaa, mutta sehän on mahdotonta, kun syksyllä kaikki on niin eri näköistä kuin keväällä.

Susanna