"Sellainen epätoivoinen rinne Tuijalla siellä oli", kuvaili eräs hyväntahoinen tuttuni miehelleen vierailtuaan puutarhapalstallani viime keväänä. Viehkosti viettävä terassipuutarha, jupisin mielessäni, kruununa kaunis kiviaita antamassa ryhtiä ylärajalle. Ympärillä hyvin pidettyjä palstoja, naapurissa ystäväni pitkään hoidettu maa mansikkapenkkeineen. Palsta-aluetta ylläpitää aktiivinen luomuviljelyä harjoittava yhdistys, josta saa sekä tukea että tietoa. Voiko parempaa toivoa? Jos tästä ei tule unelmien palstapuutarhaa, niin vika ei ole ainakaan puitteissa.

Näyttäähän tuo rinne nyt hieman ryhdittömältä, täytyy myöntää… taisin ottaa viime vuonna turhankin kirjaimellisesti naapuripalstan pitäjän neuvon: "Ensimmäisenä vuonna et sitten tee muuta kuin katsot mitä siellä kasvaa! Edellisellä vuokraajalla oli aivan hurmaava kukkatarha!" Koska haaveeni on samansuuntainen eli tahdon kasvattaa kauneutta, otin ohjeen tosissani. Tulos oli kuta kuinkin kaaos, villiintyneenä rehottava kukkapöheikkö, josta ei ottanut mitään tolkkua. Mutta tulipahan katsottua, mitä kasvaa: aivan kaikkea.

Tämän vuoden projektina on jonkinmoisen järjestyksen saaminen ryteikköön. Kituva mustaviinimarjapensas, säilytetään. Pari ruusupensasta, pyritään pitämään pieninä. Ruusukvitteni, jos tänä vuonna muistaisi korjata marjatkin eikä jättää maahan mätänemään. Talvio pelastettava. Lipstikasta lopullisesti eroon, anteeksi kaikki lipstikan ystävät, mutta nyt tarvittaisiin pionille paikka. Ah, siis, pioni, oi, haaveitteni pioni, mieluimmin pari. Ainakin muutaman vuoden päästä…

Joitakin narsisseja punkee maasta vanhastaan, mutta niitä on ehdottomasti saatava lisää, samoin kuin lumikelloja, krookuksia, helmihyasintteja ja scilloja. Tulppaaneja, ehkäpä. Iiriksen taisin jo viime vuonna istuttaa jonnekin, muistaisi vain minne. Hups, pitäisiköhän tehdä jotain muistikarttaa maasta?

Tuija