Linnut lauloivat ja aurinko nousi, kun viiden jälkeen lähdimme taas Chilin kanssa aamun kävelylle.

Yön lämpötilakin oli pysytellyt plussan puolella. Tästä ei keväiset aamut juurikaan parane!

Pääsiäisenä ruukutin kasveja. Meille tuli ensimmäinen ulkomailta tilattu kimppatilaus. Talkoolaiset jakoivat taimet tilauksen mukaan pusseihin ja pussit kunkin osallistujan omaan laatikkoon. Osa toimi kuriireina, johon minäkin lähdin mukaan. Oli hauska netissä seurata, miten taimilaatikot levisivät ympäri Suomen. Se oli tehokasta ja organisoitua toimintaa. Ja kaikki tapahtui talkoo-hengellä.

Kävin ostamassa itselleni sellaisen monitoimileikkurin jatkovarrella, jolla saa omenapuutkin leikattua maassa seisten. Onpa kätevä laite!! Harmittaa, että en ostanut sellaista jo vuosia sitten, vaan keikuin kiikkuvien jakkaroiden päällä ja kurottelin puiden oksissa. Muutaman kerran märkähdin hangellekin, mutta nyt ei ole enää niitä ongelmia.

Lunta on  vielä puolisen metriä, vain muutamin paikoin maa on näkyvissä. Kukka penkistä vähän levitin kinosta ja krookukset työnsi jo lehtiään lumen alla. Toivottavasti lumet ehtii sulaa, ettei krookusten kukinta jää hangen alle.

-Nina-