Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, nauttien ja omaan tahtiin!

Vihdoin on tarpeeksi lunta!

Alkutalven lumisateet kiersivät Koillis-Savon niin hyvin ettei hiihtämisesta tullut yhtään mitään. Lumi oli puuterimaista pöllyten latukelkan edessä karkuun ja varvusto paistoi metsiköissä. Myös tanakat yli -20 asteen pakkaset hillitsivät hiihtohaluja kummasti.

Kouluvuosien kaameiden liikuntatuntien jälkeen meni 10 vuotta etten suksille noussut. Ainainen kilpaileminen ja arvosteleminen, toisinsanoin häviäminen söi lajin mielekkyyden nollaan.

Uudestaan tuli suksille noustua lasten kanssa ja mikä tajunnan räjäyttävä oivallus olikaan se ettei tarvitse hiihtää kilpaa. Hiihdosta voi ja saa nauttia juuri niin hitaasti kun haluaa eikä kukaan kellota aikaasi tai merkkaa muistiin puutteellista tekniikkaasi.

Lenkin aikana voi pysähtyä, huokasta ja kuunnella lintujen laulua ihan rauhassa. Nopeammat kyllä väistävät ja ladulle mahtuvat niin vauhdikkaat sukkahousumiehet kuin lapset vanhempineen.

Hiihto on kyllä todellinen välinelaji. Jos sukset lipsuu ja monot kalvaa - niillähän on juuri tuo paha tapa - niin eipä meno maistu. Sopivat varusteet ja tarpeeksi vähän päälle niin välttyy kouluaikaisen niska limassa tunteen sillä hiihtoon tulee himo.

Erilaiset laturetket ja kuutamohiihtot ovat hienoja oman kunnon testaajia . Niistä saa sopivan porkkanan harjoitteluun jos sohva meinaa vetää liikaa puoleensa.

Olin mukana järjestämässä kuutamohiihtoa jossa lammen ympäri oleva latu valaistiin soihduin ja rannalla roihusivat nuotiot. Vaikkei kuu näyttäytynytkään oli latu kaunis ja tunnelmallinen.

Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä, nauttien ja juuri omaan tahtiin. Heti huomenna ladulle uudestaan!

Pauliina, 4-kymppinen