Takaisin päin lähtiessä vastaan vyöryivätkin vaahtopäät!

Kesän ensimmäinen tuulinen melontapäivä.

Lähipäivien runsaat sateet olivat nostaneet järven pintaa ja kajakkiin kyytiin pääsy vaati saratuppailla taiteilua jos mieli kuivin jaloin säilyä.

Selvisin kevyellä kastumisella ja tuuppasin kajakin vauhtiin kohti aaltoja.

Navakka tuuli nostatti aallokkoa sivusuunnasta mikä sai kajakin keikkumaan kuin rodeohevosen.

Ei hätää kun varusteet oli kunnossa ja asianmukaiset. Piti vaan muistaa pitää pää pystyssä ja lantionseutu rentona. Antaa vaan aallokon keikuttaa kuin itämaisessa tanssissa.

Niemen ympäri kun pääsin alkoi myötätuuli. Vauhtihan kasvoi huimasti vaikka melontatahti pysyi samana. Mukavaa haipakkaa etenin järven loppupäähän.

Meloin suojaiseen poukamaan pitämän taukoa ja ihastelin telkkä emon perässä uivia tupposia sekä tiiran taidokasta lentoa vastatuulessa. Se lekutti lähes paikoillaan vastatuulessa sukeltaen äkkiä pahaa aavistamattoman sintin kimppuun.

Takaisin päin lähtiessä vastaan vyöryivätkin vaahtopäät! Melalla sai vetää topakasti jos mieli eteenpäin päästä.

Välillä kajakin keula nousi aallossa läiskähtäen sitten seuraavan päälle. Tuuli tempoi hatun lieriä mutta matka eteni kuitenkin joka vedolla.

Pieni huilaus hetki ennen sivuaallokkoista loppu matkaa mökkirantaan.

Hienoa kuinka eri keleissä samat tutut reitit tuntuvat kuin uusilta!

Hyvillä mielin peittelin kajakin sokkopeitolla pajupuskien kätköön odottamaan seuraavaa seikkailua.

Pauliina