Nyt kotosalla puuhastellessa on alkanut tuntua kummallista, aluksi nimeämätöntä kaipuuta jonnekin. Sellainen sisimmästä kumpuava kaiho korkealle.

Hupsista, kylläpä on kesä taas kulunut vauhdilla, onneksi kuitenkin sentään on lähes puolet vielä jäljellä ☺

Golfkierroksia on kertynyt hissukseen, pari mennyt oikein mieluisasti ja lopputuloskin on ollut hyvä. Monta kierrosta olen myös kiertänyt ihan liikunnan ilosta, varsinaisessa pelisuorituksessa ei ole todellakaan ollut kehumista. Toisaalta, ulkoiluna ja seurustelumuotona se on ollut parhaasta päästä. Tasoitus on pudonnut jo jonkin verran alle 30, mikä on innostanut, ehkä sitä vielä voi oppiakin!

Muuten kesään on kuulunut perhetapahtumia, tyttären häät ja pojalle perheenlisäystä. Siinä sitä on ollut yllin kyllin iloa ja ihmettelemistä. Lisäksi normaalia sukulointia ja Näsijärvipulikointia. Ja vähän on tullut rymisteltyä vadelmapusikoissakin, pakastimessa on noin 3 litraa itsepoimittuja.

Nyt kotosalla puuhastellessa on alkanut tuntua kummallista, aluksi nimeämätöntä kaipuuta jonnekin. Sellainen sisimmästä kumpuava kaiho korkealle.

Sitten tajusin sen. Tunturiin! Viime vuonna näihin aikoihin harjoittelin kotona kauppareissuilla rinkan kantamista. Siinä ostokset keikkuivat mukavasti selässä ja naapurusto varmaan ihmetteli reipasta askellusta.

Vuosi sitten elokuun puolivälissä koitti lähtö yöjunalla kohti käsivarren Lappia. Kymmenen päivän reissuun sisältyi runsaan viikon patikointi Haltitunturin valloituksen merkeissä. Avarat maisemat, määrätietoinen vaellus kohti seuraavaa etappia. Kaikki oli tässä ja nyt. Oli se juhlavaa! Vieläkin sitä voi itsekseen hehkutella.

Mutta nyt sitten on vissiin tullut jonkinlainen tartunta lapinhulluutta. Ainakin kova kaipuu olisi niihin maisemiin ja huippuja valloittamaan. Toistaiseksi ei tosin ole mitään konkreettisia suunnitelmia matkasta sinne päin. Jos ei nyt syksyllä onnistu, niin ehkä sitten keväällä hiihtokaudella...

Nautitaan nyt kuitenkin kesän riemuista kotomaisemissa, aion pelailla vielä monta kierrosta golfia ja tehdä kunnon kävelyretkiä. Ja jos saan vihiä mustikkamaastoista, pakastimessa olisi juuri niille sopivaa tilaa.

Raija, 60-kymppinen