Viikko vierähti hurjan nopeasti Lapin maisemissa. Olen hiihtänyt ihan vaan huvikseni, ilman mitään matka- tai vauhtitavoitteita. Korkeintaan mietin etukäteen kohdekeitaan lättytarjontaa ; -)

Olen myös kiivennyt tunturiin lumikengillä. Siinä on se ihana vapauden tunne, kun ei tarvitse kulkea jonkun toisen miettimää reittiä, siis esim latua pitkin.

Tällä kertaa tosin ei hanki vielä täysin kantanut, joten ei voinut kulkea ihan minne tahansa. Mutta lumikengillä yleensä pääsee maisemiin, joihin hiihtäjät eivät pääse. Saa siis todella valita oman näkymän ja mennä täysin omaa tahtia hiljaisuudesta nauttien.

Kämpillä olikin sitten toisenmoinen meno, matkaseurana kun oli 10 kuukauden ikäinen lapsenlapsi vanhempineen. Pienin lomalainen menee puita pitkin jo melkoista vauhtia ja on kiinnostunut kaikesta, mikä silmiin osuu.

Pikkulomalainen pääsi tunturiin iskän selkärepussa ja äitinsä mukana tutustumaan hevosajeluun ja paikallisiin ulkoileviin kotieläimiin.

Lapin luonto oli ihana, aurinkokin oli koko ajan juonessa mukana. Iltaisin yritin tiirailla taivaalle revontulia nähdäkseni, mutta ei tällä kertaa onnistanut.

Kotiinpaluu tuotti yllätyksen, eihän lumet olleetkaan vielä sulaneet täältä etelästä! Ja kulkuväylät ovat entistä liukkaammassa kunnossa, täytyy vissiin vielä muistaa panna piikit kenkiin kävelylenkille.

Raija 60-kymppinen