Kun muutimme uudelle asuntoalueelle, sinulle ei ollut aluksi majaa, mutta tulit silti. Autossa.

Olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan, mutta koskaan ennen en ole sinulle kirjoittanut. Rakas ystäväni, nyt sen teen. Kiitos että olet!

Ajatuksissani sinä ja ensimmäinen kansakouluni olette yhtä - jaoittehan saman rakennuksen. Nautin kirjojen tuoksusta ja valosta, joka lankesi ikkunoista yli hyllyjen.

Kun muutimme uudelle asuntoalueelle, sinulle ei ollut aluksi majaa, mutta tulit silti. Autossa. Keskiviikkoisin kello 17-18 tungeksimme kirjastoauton ahtaudessa. Kerralla sai lainata kolme kirjaa.

Ylioppilaskirjoituksiin valmistauduin kanssasi. Opiskeluaikana olit välttämätön tuki.

Oli hienoa, kun sain esitellä sinut lapsilleni. Tulit kanssamme myös mökkimaisemiin. Monta sadepäivää vietimme luonasi. Saimme sinulta viemisiä pieneen mökkimme, jonka hämärissä kuuntelimme satukasetteja.

Olen pitänyt sinua itsestään selvyytenä. Luottanut siihen, että voin tulla luoksesi ammentamaan iloa ja lohdutusta aina, kun siltä tuntuu.

Sitten heräsin todellisuuteen.

Virkamiehet haluavat päättää, miten ja missä asut ja elät. Heidän laskelmissaan sinä saatat tulla liian kalliiksi. Kaikesta on säästettävä, he sanovat.

Kallis sinä oletkin. Nimittäin kallis ystävä.

Me, ystäväsi, puolustamme sinua! Esimerkiksi Facebookissa.