Päätin, että tästä tulee kymmenes juhlavuosi, jolloin en osallistu kirjamessuille.

Päätin, että tästä tulee kymmenes juhlavuosi, jolloin en osallistu kirjamessuille.

Onneksi tulin eilen toisiin ajatuksiin.

Helsingin kirjamessuilla Messukeskuksessa oli ihanaa! Kirjoja tuskin ehdin vilkuilla, kun tarjolla oli niin valtavasti mielenkiintoisia kirjailijahaastatteluja ja puheenvuoroja.

Ja parasta oli…mutta sen kerron vasta kohta.

Olin huolellisesti käynyt läpi ensimmäisen messupäivän ohjelmaa, mutta aloitin hieman myöhässä, joten aamupäivän ensimmäiset makupalat menivät sivu suun.

Kun ehdin paikalle, Tuomas Kyrö kertoi juuri kirjastaan Mielensäpahoittaja, johon on koottu Antti Litjan radiossa esittämiä lyhyitä maanmainioita tekstejä.

Kyrön s. 1974 teoksen syvällinen ja samalla ihanan arkinen ajattelija on noin kahdeksankymppinen herra. Toinen kuulemani kirjailija Märta Tikkanen s. 1935 puolestaan on uudessa teoksessaan Emma ja Uno avannut lukijoille isovanhempiensa nuoruuden, kipeän rakkauden ja elämän taistelun.

Tikkasta olisin voinut kuunnella vaikka kaksi tuntia sen kahdenkymmenen minuutin sijasta, joka oli varattu hänelle ja erinomaiselle haastattelijalle, Ylen kirjallisuustoimittajalle Nadja Nowakille.

Toisaalta, seuraava herkkupala oli Arne Nevanlinna ja hänen uutukaisensa Hjalmar.

Itse kirja luuserista ja hänen vastaparistaan, elämässä aineellisesti menestyneestä Börjestä

(joka on varsin suorasukaisesti kuvattu miljonääri-pankkiiri-kartanonherra Björn Wahlroosin

ulkoisin tunnusmerkein), ei minua kovasti kiinnosta. Sen sijaan odotan innolla tulevaa. Nevanlinna nimittäin vihjaili työstävänsä uutta teosta. Olisipa se rakkaudentunnustus Helsingille, sillä Nevanlinna tunnustautui aidoksi stadin kundiksi.

Pienen hetken kuulostelin Jari Järvelää, mutta en oikein syttynyt. Sitä paitsi halusin varmistaa,  että ehdin kuulemaan seuraavaa esitystä, joten siirryin kirjahallin toiselle kulmalle.

Tai yritin. Matkalla nimittäin tapasin pitkästä aikaa kaksi kollegaa. Kuulemani loistavat esitykset saivat omankin hengen lentoon. Myöhästyin Pia Ingströmin ja Claes Anderssonin

keskustelusta, jossa aiheena olivat muistot, lapsuus ja suhde äitiin.

Hieman nyrpeänä hortoilin hallissa. Käsiin osui Didirichsenin taidemuseon kirja Rafael Wardista, hintaan 10 euroa! Sinne jäi, en jaksanut ajatellakaan kirjojen raahaamista. Vähän harmittaa, niin kuin sekin, että tuohon Lehtisaaressa sijaitsevaan museoon ei vain saa lähdettyä, vaikka siellä on usein upeita näyttelyitä.

Sitten, oi onnea. Tuollahan Andersson on, toistamiseen yleisön edessä. Nyt aiheena on uusin runokirja, josta hän lukee otteita.

Hienoja runoja. Koskettavia. Hykerryttäviä. Kirjoittajan ääneen lukemina. Minulle.

Se oli parasta.