Olen vuoden aikana käynyt Kansallisteatterissa useammin kuin vuosikymmeneen yhteensä

Olen vuoden aikana käynyt Kansallisteatterissa useammin kuin vuosikymmeneen yhteensä, Pohjantähden kävin katsomassa kahdesti. Eikä se edes ollut parasta näkemääni.

Olin pysytelly pois, sillä uskoni suuriin laitosteattereihin horjui. Eihän siihen paljon tarvita, kärsimätön kulttuurinkuluttaja kun olen. Muutama tylsä, laitosteatterin maneereilla kuormattu esitys ja käännän katseen toisaalle.

Onneksi havahduin, kun kohina Mr Vertigosta alkoi. Ehdin napata verkkokaupasta melkein viimeiset keväälle tarjolla olleet liput. Jos olisin joutunut teatterin kassalle jonottamaan, homma olisi kuivunut kasaan, niin riippuvaiseksi olen tullut verkko-ostamisesta.

Vertigo oli järisyttävä kokemus. Todellinen silmänkääntötemppu.

Kevään viimeiseksi jäi Dostojevskin Idiootti pienellä näyttämöllä. Kiitos, Hannu-Pekka Björkman. Olipa mainio ruhtinas Myshkin. Kiitos toki myös ohjaaja Janne Reinikaiselle, mutta myös rakentavaa kritiikki: vähempikin äänimaisema olisi riittänyt.

Odotan jo innolla Kansallisen syksyä, ainakin Beckettiä, Oksasta ja Saisiota.