Väinö Rainosalo, 103, voi asua kotona, koska hänen poikansa Pentti Rainosalo, 76, toimii isänsä omaishoitajana. 

Väinö Rainosalo ja Pentti Rainosalo istuvat television äärellä kokkolalaisen omakotitalon olohuoneessa. Nyt katsotaan urheilua, mutta usein Pentti lukee isälleen ääneen paikallislehteä.

– Kun minä poloinen en enää näe lukea kuin otsikot, Väinö valittelee.

– Rinta rinnan ovat huonontuneet kuulo ja näkö, ihmisen kaksi tärkeintä aistia. Kärsin siitä, etten pysty lukemaan.

Teksti-tv:n uutiset Väinö pystyy katsomaan isosta taulutelevisiosta, mutta siellä on vain kansainvälisiä asioita.

– Minua kiinnostavat myös Kokkolan asiat, ja tulee meille Ilmajoki-lehtikin. Muutama viikko sitten siellä oli vanhan työkaverini Martin 100-vuotisilmoitus. Soitin vanhainkotiin ja hoitajat ihmettelivät, että ei ole ennen 103-vuotias soittanut 100-vuotiaalle!

Aluksi Penttiä ei kelpuutettu omaishoita­jaksi hänen ikänsä takia.

Ruokahalu heräsi kotona

Pentti Rainosalo on ollut viisi vuotta isänsä omaishoitaja. Väinö jäi leskeksi kymmenen vuotta sitten ja asui viisi vuotta yksin kotona. Sitten hän mursi lonkkansa ja oli moneen otteeseen sairaalassa.

– Myönsin, etten pärjää yksin kotona. Olin niin heikkona. Pentti vuokrasi asuntonsa ja tuli tähän kanssani. Hän oli ollut leskenä jo minua pidempään.

Aluksi Penttiä ei kelpuutettu omaishoita­jaksi hänen ikänsä takia.

– Se tuntui pahalta, sillä isä saa taatusti hyvää hoitoa täällä. Aloitin toukokuussa ja vasta joulukuussa minut hyväksyttiin.

Väinöllä meni sairaalassa ruokahalu, ja paino putosi paljon. Kotona ruokalu palasi hiljalleen.

– Suuri apu oli konjakin hintaisesta apteekin ravintolisästä, Calogen nimeltään. Siitä isä sai energiaa ja ruoka alkoi maistua.

"Isä kehuu, että puuro menee liukkaasti alas."

Pentti kokkaa kaikki ruuat, usein tarjolla on kalaa. Jokainen aamu aloitetaan puurolla ja marjoilla.

– Soseutan karviaista, herukkaa, mustikkaa ja tyrniä lautaselle, sitten puuroa ja hunajaa ja marjasoppaa. Isä kehuu, että menee liuk­kaasti alas, Pentti hykertelee.

Pentti on innokas marjastaja, pakastin on vitamiinipommeja täynnä.

Urheilu pitää virkeänä

Väinö on ahkera penkkiurheilija. Hänen suosikkinsa on snooker, yksi biljardin muoto.

– Seurasin snookerin maailmanmestaruuskisoja Eurosportilta kahdeksan tuntia päivässä. Sitä tahtoo vain tulla liika harvoin.

– Talvella tulee taas kahden viikon välein. Keväällä kisat kestivät 17 päivää, puoleenyöhön asti. Minä nukuin istuallani, ja isä kommentoi tämän vaativan turnauskestävyyttä, Pentti nauraa.

Snookerin ammattilainen Ronnie O’Sullivan on Väinön suosikki. Lapsenlapsen englantilainen urheilutoimittajamies hankki Väinölle Sullivanin kuvan ja terveiset.

– Sukulaismies kertoi, että yli 100-vuotias ukko Suomessa seuraa sinua, Väinö nauraa ja näyttää kuvaa.

Väinöllä ei ole juttuseuraa toimintakeskuksessa. Suurin osa on häntä nuorempia ja huonokuntoisempia.

Kalastus koukuttaa

Väinö viettää kolme päivää kuukaudessa Honkaharjun toimintakeskuksessa. Sillä aikaa Pentti on esimerkiksi maalannut venevajan, kalastanut, marjastanut, oleillut mökillään Trullevissa ja tehnyt pojalleen halkoja.

– Olen aina tykännyt pilkkoa puita kirveellä, mutta 20 vuotta sitten huomasin, että tärähdys ei sovi rytmihäiriöihin. Nyt hoidan homman helposti halkomakoneella. Ja kalastus on kuin tauti, ei siitä pääse irti, Pentti nauraa.

Väinö menee Honkaharjuun mielellään, sillä hänellä on siellä oma huone ja televisio. Tilat ovat avarat.

  – Mutta suurin osa on paljon minua nuorempia ja huonokuntoisempia. Eivät muista edes lapsiensa nimiä. Juttuseuraa siellä ei juurikaan ole, Väinö toteaa.

Väinöllä on kuusi lasta ja kaikkiaan jälkeläisiä 33. Lapsista nuorimman ja vanhimman ikäero on 30 vuotta, sillä vaimo sai esikoisen 19-vuotiaana ja kuopuksen 49-vuotiaana.

– Jälkeläisten puolisoissa on seitsemää kansallisuutta. Suomi, Ruotsi, Englanti, Hollanti, Saksa, Kreikka ja Liettua, Väinö luettelee.

Ei päivääkään ilman jumppaa

Pentti kertoo isän olevan kova poika jumppaamaan. Hän kaatui postilaatikolla kolme vuotta sitten ja mursi lonkkansa. Vastoin kaikkia odotuksia hän kuntoutui, 100-vuotiaana.

– Isä on sotaveteraanina oikeutettu kahden viikon kuntoutukseen vuosittain. Muutama vuosi sitten hän kyllästyi siihen ja saimme vaihdettua sen jumpparin kotikäyntiin kerran viikossa.

"Aluksi jumppasin 40 toistoa monta kertaa päivässä. Sairaanhoitaja käski vähentää."

Seitsemän vuotta sitten meni Väinön olkapään jänne, kun hän kiristi pyykkinarua ja kaatui kivikkoon. Leik­kauksessa olisi ollut olematon onnistumismahdollisuus. Jumppa auttoi.  

– Minulla on kumiremmejä, joilla reenaan liikettä siihen asti, missä ottaa kipiää. Teen harjoituksen monta kertaa päivässä. Aluksi tein 40 kertaa joka raajalla eli 160 kertaa. Sitten rupesi ottamaan pumpusta. Sairaanhoi­taja käski vähentää, ja nyt teen 10–20 kertaa per raaja, 3–4 kertaa päivässä.

Väinö ottaa usein päiväunet aamupäivällä ja toiset iltapäivällä.

– Jos ei televisiossa ole mitään erikoista, olen jo ennen yhdeksää sängyssä. Vessassa pitää käydä monta kertaa yössä, mutta olen niin hyväuninen, etten kerkiä peittoa laittaa päälle, kun jo nukahdan.

"Hyvin me pojat täällä pärjäämme."

Pientä apua omaishoitajalle

Kotisairaanhoitaja käy kahden viikon välein tarkista­massa Väinön lääkkeet, verenpaineen ja painon. Hän järjesti keuhkokuumeeseen sairastuneen Väinön sairaalaan ilman jonotusta.

– Hyvin me pojat täällä pärjäämme. Marttojen kautta on kahdesti kuussa siivous veteraanikuntoutuksen piikkiin. Toiset kaksi kertaa kuussa maksamme itse. Omaishoitajien yhdistyksen kautta saa kerran kahdessa viikossa apua kolmeksi tunniksi, Pentti kertoo.

Pentti kertoo isänsä hyväksyneen turvarannekkeen vasta pari kuukautta sitten.

– Lähdin käymään asioilla, ja isää alkoi heti huipata. Hän oli istunut lattialla sohvaan nojaten 1,5 tuntia. Turvaranneke olisi saanut minut palaamaan kotiin.

Väinö toteaa kärsineensä huimauksesta monta vuotta.

– Jos makaan ja nousen nopeasti, huippaa. Kun istun pienen aikaa, niin olo tasoittuu.

Haastattelun jälkeen Pentti siirtyy marjasouviin.

– Minulla on puoli ämpäriä karviaisia perkaamatta. Se on hidasta hommaa, kun pitää ottaa molemmat päät pois.

Väinö aikoo soittaa kansanopistoaikaiselle ystävälleen Lempille Etelä-Pohjanmaalle.  

– On mukava soittaa Lempille, sillä kuulen hänen äänensä hyvin. Suurin osa naisten äänistä on puhelimessa niin korkeita, etten kuule niitä. Lempi on muuten 101-vuotias, Väinö nauraa.

 Artikkeli on alun perin ilmestynyt ET-lehden numerossa 17/2014.

Isä ja poika Rainosalo

Väinö Rainosalo
Syntynyt 1911 Ilmajoella, asunut Kokkolassa vuodesta 1945.
Perhe Leski, kuusi lasta. Siitä alenevaa polvea 27 lasta.
Harrastaa Urheilua, erityisesti snookerin katsomista televisiosta.
Työura Armeijan palveluksessa ammusvaraston hoitajana. Viime vuodet
keilahallin hoitajana.

Pentti Rainosalo
Syntynyt 1938 Ilmajoella, asuu Kokkolassa.
Perhe Leski, yksi poika, kolme pojanpoikaa.
Harrastaa Kalastusta, mökkeilyä ja marjastusta.
Työura Liikealalla ja vuodesta 1971 ammatti­kalastajana.

Lue lisää ET-lehden henkilöjuttuja tästä.

 

Juontaja Kari Salmelainen muistelee, kuinka rakkaus syntyi Napakymppi-ohjelmassa – ja kertoo, miten hänen oma parisuhteensa on kestänyt yli 20 vuoden ajan. 

– Nopeasti kuvauksissa jo aisti, että keillä osallistujista synkkaisi parhaiten, kertoo Napakymppiä juontanut Kari Salmelainen. Hän juonsi ohjelmaa vuosina 1985–2002.

Salmelainen on tavannut muutamia Napakympin kautta naimisiin päätyneitä pariskuntia.

– Ruotsinlaivalla olen tavannut pariskunnan, joka tuli esittelemään 18- ja 20-vuotiaat tyttärensä. He kertoivat tavanneensa Napakympin kautta. Onnittelin tietysti ja otimme muutaman valokuvan, Salmelainen kertoo.

Salmelaisen mukaan Napakympissä ihmiset olivat kiinnostuneita samoista arvoista kuin tanssilavalta kumppania hakiessaan.

– Kysymykset toistuivat usein hyvin samankaltaisina. Alkuun ihmettelin, että miten ihmiset jaksavatkin kysyä aina samoja asioita, mutta sitten ymmärsin, että ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, Salmelainen kertoo.

– Minkälaisesta ruuasta tykkäät ja pidätkö matkustelusta toistuivat moneen kertaan. Monet olivat myös kiinnostuneita siitä, pitääkö kumppani valkosipulista, Salmelainen naurahtaa.

Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.
Kari Salmelainen Napakympin kuvauksissa.

"Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille"

Salmelainen on itse pitänyt yhtä puolisonsa Sirpa Teräksen kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

– Sirpa ohjasi parikymmentä vuotta Napakymppiä, vietimme siis jo töissä paljon aikaa yhdessä. On vaikea enää edes muistaa, mistä kohtaa parisuhteemme alkoi.

Kari Salmelaisen paras parisuhdevinkki on kunnioitus.

– Toisen osaamista, ammattitaitoa ja luonnetta on osattava arvostaa. Liian usein tulee nähtyä pariskuntia, joissa toista mollataan tyhmyydestä tai osaamattomuudesta. Sellaisen todistaminen tekee aina pahaa. 

Samankaltainen ajatusmaailma ja vahva luottamus ovat Salmelaisen mukaan parisuhteen tärkeimpiä rakennuspalikoita.

– Sirpa ja minä olemme molemmat tarkkoja televisioviihteen ammattilaisia. Olemme myös tottuneet joustamaan ammattiemme puitteissa. Vuosipäivien vietto kuuluu amatööreille, Salmelainen toteaa.

Hänen mielestään suhdetta kannattaa juhlistaa vaikka arkisena maanantaiaamuna, kun muut ovat töissä ja yhteistä aikaa viimein löytyy.

– Luottamukseen sisältyy myös se tärkeä näkökulma, että kumpikaan ei suhteessa roiku toisessa kynsin ja hampain kiinni, molemmilla on oltava oma tilansa mennä ja tehdä.

Kari ja Sirpa-vaimo.
Kari ja Sirpa-vaimo.

"Enää en kaipaa televisioon"

Napakymppi jatkuu televisiossa jälleen syksyllä, Janne Katajan juontamana.

– Aikansa kutakin, ne hommat ovat minun osaltani ohi. Televisioon en enää kaipaa, ne ajat on jätetty taakse, Kari Salmelainen sanoo. 

Salmelainen esiintyy silloin tällöin koko perheen toritapahtumissa juontamassa Napakymppejä.

– Olemme vaimoni kanssa molemmat jo eläkkeellä ja rakastamme tehdä spontaaneja matkoja. Maailmaa on tullut kierrettyä, se on hauskaa puuhaa. Liika keikkailu vaikeuttaisi lähtemistä liikaa, joten olen tarkka siitä, minkälaisiin hommiin sitoudun. Televisioon en enää lähtisi, Salmelainen toteaa.

Lue lisää Kari Salmelaisen kuulumisia ET:stä 14/2017. 

Savolaistunut napolilainen Paco kertoi vuoden 2016 murrekisassa värikkäästi tuntemuksista, joita miljoonakaupungin kasvatille jäi aution oloisesta Pielavedestä. Hän veti esityksen uudelleen ET:n lukijoille.

Mamma mia! Vai voe tokkiisa...? Paco Nucci toteaa, että napolilaisissa ja savolaisissa on paljon samaa: puheliaisuus ja vahva murre.

– Rakastan Kuopiota, enkä voisi kuvitellakaan asuvani muualla, vaikka olin Helsingissäkin monta vuotta. Tykkään myös savolaisista naisista, sillä kaikki neljä vaimoani ovat olleet savolaisia, Paco nauraa.

Pacon mielestä savon murteen mukavin lausahdus on yrkäilöö myteröityä eli alkaa hämärtyä.

– Opin kieliä helposti ja olen opiskellut suomen kieltä Helsingin yliopistossa. Uskomattoman paljon ovia avautuu, kun huasteloo savon murretta. Kun käyn vaikka verovirastossa ja heitän iloisesti päevää niin minua palvellaan heti hymyillen. Ottavat toki vähän vitsinä, mutta myös arvostavat.

– Olen aina osannut ja halunnut kuunnella ihmisiä, ja saada kontaktia. Savossa ihmisten kanssa pääsee paljon helpommin juttuun kuin Helsingissä. Sitten heistä ei meinaa päästä eroon...

Paco Nucci pyörittää neljää ravintolaa Kuopiossa. Gusto Runin -viinibaari avattiin kesällä satamassa Raninin vanhassa myllyssä. Lounaskahvila Momentontossa kauppakeskus Minnassa on tarjolla muun muassa tuorepastalounaitaja kotitekoista jäätelöä. Lisäksi Paco isännöi Sorrentoa ja Capri Marinaa satamassa.

ET-lehti tutustuu tänä vuonna Suomen eri heimoihin ja maakuntiin juttusarjassa Minun heimoni. Savolaisuudesta ja savolaisista voit lukea ET:n numerosta 14/2017. 

 

Sarjakuvia savoksi kääntänyt Olavi Rytkönen kertoo, millainen mies on rellukka. Entä miksi olisi kätevää, jos urheiluselostuksetkin tehtäisiin savoksi? 

Sonkajärveltä syntyisin oleva ohjelmapalveluyrittäjä, kuopiolainen Olavi Rytkönen puhuu elävää ja hersyvää savon murretta. Tekstaritkin hän näpyttää savoksi.

Olavi tunnetaan muun muassa sarjakuvien savontajana. Asterix-kirja Opeliksin Orjalaeva on muhevaa luettavaa. Olavi tekee paljon juontöitä, ja stand up -keikoilla hän voi vetää 20 minuutin sukellus savolaisuuteen -pätkän.

– En pistä karvahattua viärinpäin ja esitä pöljempöö ku mittee jo valamiiks oon. Vanahoissa elokuvissa se tyhmä polliisi olj melekein aena savolainen. En tykkee liian piälleliimatusta murteella puhumisesta. Minun savolaenen on normaalisti pukkeutunu city-savolaenen, tämmönenpähän viiskymppinen ukon vuplake.

Interaktiivinen murrekonsultataatio särkee aina jään Olavin vetämissä firmojen iltatilaisuuksissa.

– Alotettaan rojjaattamalla kaverin kanssa käsjpäevät. Sitten neovon kaikkia sanomaan toesilleen savoks mitenkä mukavoo olj ku kaverikkii ilikes pilleisiin köejjäytyä. Väkisinnii tämä alakaa naarattoo, tunnelma kevenöö ja ilta lähtöö mukavasti alakuusa. Monet kättelöö illan mittaan montae kertoo.

Katso yllä olevalta videolta, miten savolaisittain luonnehditaan esimerkiksi Jorma Uotista ja Jope Ruonansuuta. Olavi kuvailee myös, miten mukavaa olisi, jos urheiluselostukset tehtäisiin savon murteella.

Murrerunoilija Heli Laaksonen elää vuodenaikojen rytmissä ja rauhoittuu metsässä. Siellä hän saa olla piilossa katseilta ja kameroilta.

"Olen syntynyt Turussa ja elin siellä ensimmäiset vuoteni. Minulle olivat jo pienenä tärkeitä eksyneet orvokit, jotka kurkistivat nurmikosta.

Meillä oli isäni synnyinseudulla Lokalahdella pieni viljelyspalsta. Isä rakensi metsän reunaan havumajan, jonka hienon hämäryyden muistan vieläkin. Sain vetäytyä majaan omiin oloihini.

Olin lapsena paljon Halikossa. Mummon talo sijaitsi korkealla mäellä, josta näkyy peltojen yli joka suuntaan. Missään ei tänä päivänäkään pilkistä rivitaloa tai Prisman kulmaa.
Se on sielunmaisemaani. Olin paljon kahdestaan mummon kanssa. Mummo oli karjakko ja puhui lämpimästi lehmistä.

”Mää tahro olla lehm koivu al”, kirjoitin myöhemmin runossani.

"Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa."

Mummolan valtava pihakoivu kurkotti sen verran naapurin puolelle, että tämä ällipäisyyksissään kaatoi sen. Koko suku murehti kuohuttavaa tekoa.

"Metsässä rauhoitun"

Työhöni liittyy paljon esiintymistä ja muuta liehumista.

Metsä on minulle paikka rauhoittua. Siellä ei ole silmäpareja tuijottamassa eikä valvontakameroita. Ei tarvitse miettiä, minkä vaikutuksen teen.

Lapsuuden havumajaan ryömin samalla tavalla katseilta piiloon. Kirjoittamiseenkin liittyy omaan maailmaan vetäytyminen.

Metsä ei saa olla pelkkä rahapölli. Ymmärrän, että ihminen voi puun ottaa ja hyödyntää sitä hyvällä tavalla, mutta kantojen maasta repiminen tekee minut murheelliseksi. Sen jälkeen metsä ei kelpaa enää mihinkään. Siellä hirvikin kompuroi.

Muutimme 1870-luvun maalaistaloon nelisen vuotta sitten. Naapurin pellot avautuvat ihan ikkunani alla. Minusta tuntuu, että he aivan erityisesti huolehtivat, että saisin ihailla hienoa ohrapeltoa.

Lue myös: Heli Laaksonen: "Levottomuuden iskiessä selaan Matkahuollon aikatauluja"

On mukava seurata, kuinka oraat nousevat esiin. Siemen itää, kärki erottuu mullasta ja maisema muuttaa vähitellen väriä.

"Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään."

Vuodenaikojen vaihtelu tuo virkusuutta elämään. Tykkään siitäkin, että talossamme on talvella vilu ja kesällä lämmin. Haluan elää vuodenaikojen rytmissä enkä torjua niitä.

Suurta kolkkoutta

Suurkaupungissa minulle tulee joskus yksinäinen olo, kun ikkunasta ei näy rakennusten lisäksi muuta kuin kenties taivaalla lipuva pilvi. Kaikki muu on ihmiskäden tekemää. Se on suurta kolkkoutta. Kun joskus vaikka lintu lentää ohi, siinä on sitten edes yksi sydän lisää läsnä.

Ehkä joillakin kaupunkilaisilla on sama tunne metsässä. Mutta itse olen mieluummin luonnon kuin tekniikan armoilla.

Runoilijana saan luonnosta voimaa ja inspiraatiota. Luontometaforat ovat keskeisiä runoissani.

Mielikuvituksessa kaikki on mahdollista. Esikoisteokseni nimi Pulu uis tulee siitä, kun Tartossa asuessani seurailin Emajoen sorsia. Yhtenä päivänä näin mielestäni pulun kelluskelevan niiden joukossa. En tiedä, halusinko vain niin kovasti nähdä pulun vieraassa elementissä, että näin sen."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2015.

  1. Syntynyt Turussa 1972. Asuu Rauman Lapissa.
  2. FM, Lounais-Suomen murteella kirjoittava ja esiintyvä runoilija.
  3. Uusin kirja Lähtisiks föli?
  4. Harrastaa lukemista, kansalaisopiston kursseja ja oman talon ylläpitoa.