Terveys 14.6.2015 "Viinaa täytyy lähteä hakemaan Alkosta" – hedelmäpelit houkuttelevat ikääntyneitä naisia Yksi kuva ihmetyttää ulkomailla, kertoo ylilääkäri Hannu Alho. Lue jutusta, mikä kuva on kyseessä ja testaa samalla...
Ihmiset 13.6.2015 "Vaikeakuvioinen villapaita oli suurin hellyydenosoitus" Kirjailija Laura Honkasalo sijoitti uuden romaaninsa 1960-luvulle. Hän on varma, että ihmiset olivat silloin aika lailla...
Antiikki 13.6.2015 Kolmen kilon Raamattu – kuinka arvokas tämä on? Monen kotona on vanha Raamattu. Keräilyn ja arvotavaran asiantuntija Pentti Avomaa arvioi nyt yhden teoksen.
Ruoka 13.6.2015 Kokeile raakaruokaa: Ihana lime-avokadotorttu Espoolainen Satu Malinen kohensi mielialaansa raakaruoalla. Kokeile Satun lime-avokadotorttua!
Terveys 13.6.2015 Uusi löytö: Tuoksu parantaa haavat – siittiölläkin hajuaisti Ihminen ei haista pelkällä nenällään. Hajuaistinsoluja on löydetty muistakin kehon osista – esimerkiksi siittiöstä ja...
Raha 12.6.2015 Onko kotonasi tuhansien eurojen musiikkiaarre? Vanhat musiikkilaitteet herättävät monissa muistoja raisuista nuoruusvuosista. Jukebox-nostalgia ei ole kuitenkaan...
Antiikki 11.6.2015 Minkä arvoinen on tämä vuoden 1936 jukeboksi? ET-lehden lukijalla on kotonaan jukeboksi, joka keräilyn ja arvotavaran asiantuntija Pentti Avomaan mukaan on arvokasta...