Kirjailija Antti Tuuri: ”Minua kiehtoo veden ikuinen kierto”

Matila Röhr Productionsin edellinen luontoelokuva Metsän tarina oli menestys, ja myös juuri ensi-iltansa saanut Järven tarina yltää upeaan lopputulokseen. Suomen luonnon kierto, eläimet ahvenesta rantakaislikossa polskuttelevaan hirveen, avautuu silmien eteen raikkaana ja yllättävänä.

Suomalaisesta mytologiasta ammentavan tarinan elokuvaan on laatinut konkarikirjailija Antti Tuuri.

− Ennen kuvauksia tein alustavan teksti, mutta siihen tuli muutoksia prosessin mittaan, Tuuri kertoo.

− Lähtökohta oli, ettei ihmistä näy yhdessäkään kohtauksessa. Pääosassa ovat luonto ja eläimet.

Eläimiä ei voi ohjeistaa.

Eläimiä ei voi samalla tavalla ohjeistaa näyttelemään kuin ihmisiä. Lopullisesti tarina alkoi muotoutua vasta, kun kuvaukset ja leikkauskin oli saatu tehtyä melko pitkälle.

Kuva Jari Leivo

− En olettanut käsikirjoitusta laatiessani, että saamme juuri sellaisia kuvia eläimistä, jollaisia kuvittelin työhuoneessani. Oli pakko tunnustaa, että kuvaajien tekemän työn täytyi riittää.

Veden tarina

Tarinan idea lähti liikkeelle vedestä, joka on perustavaa laatua oleva elementti kaikelle elämälle.

− Vesi nousee lähteestä, virtaa puroja ja joki pitkin järveen, missä elää aikansa. Sitten se nousee ilmaan, puhdistuu ja palaa takaisin lähteeseen. Minua kiehtoi tämä ikuisen kierron ajatus. Se on elämän perusta.

Lue myös: Vesi on tärkeää

Veteen vertautuvaksi näkymättömäksi hahmoksi Tuuri keksi suomalaiseen mytologiaan kuuluvan Ahittaren, Ahdin ja Vellamon tyttären. Ahitar syntyy lähteessä, elää elämänsä joissa ja järvessa palaa sadeveden mukana takaisin lähteeseen.

− Antti soitti ja kysyi, että löytäisimmekö tarpeeksi ison lähteen, johon voisi sukeltaa, kertoo elokuvan tuottaja ja toinen ohjaaja Marko Röhr. Oli hieno yhteensattuma, että olimme olleet sellaisessa juuri edellisenä päivänä. Lähetimme hänelle saman tien kuvia ja kysyimme, että mitäs tykkäät.

Lähde kuin geysir.

− Lähde on tosi hieno, nelisensataa metriä pitkä ja syvimmillään vajaat kymmenen metriä. Se lähde on kuin islantilainen geysir, kun vesi kuplii pohjasta ja nostaa mukanaan hienoa hiekkaa, Tuuri kuvailee.

Röhr ei halua kertoa lähteen tarkkaa sijaintia, ainoastaan se, että se sijaitsee Lahden harjualueella.

− Olemme yleensäkin arkoja paljastamaan tarkkoja sijainteja, koska luonto voi kärsiä pahastikin, jos syntyy kansainvaellus.

Elokuvan rakenne on karkeasti ottaen ympyrä. Kaikki alkaa lähteestä ja sinne myös palataan lopussa. Suomen vuodenaikojen vaihtuminen näkyy luontevana kehystarinana.

Onko vesi Suomen uusi Nokia?

− Suomalaisessa mytologiassa kaikella olevaisella on haltiahenkensä. Ajatus veden haltiasta jotenkin viehätti minua, ja uskoi sitten haltioihin tai ei, se passaa hyvin tuohon elokuvaan, Tuuri sanoo.

Kaikki ideat eivät mahtuneet mukaan, mutta mitään tärkeätä ei Tuurin mukaan tarvinnut jättää pois.

− Paluu takaisin lähteeseen olisi kenties saanut olla jollakin tapaa massiivisempi, mutta sellaiseen ei kuitenkaan löytynyt kuvia. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

Pitkä työrupeama

Elokuvan kuvaukset aloitettiin kolme vuotta sitten, ja päiviä kertyi noin 600 maalla, vedessä ja veden alla. Röhr kuitenkin toteaa rakentaneensa Järven tarinaa  jo parikymmentä vuotta.

− Teimme Saimaalla 1995 sarjaa Suomen järvistä ja jo silloin merkitsimme muistiin paikkoja. Ja kun sana Järven tarinasta alkoi levitä, sukeltajayhteisöstä ja luontokuvaajilta tuli paljon vinkkejä. Se oli voimannäyte alan harrastajilta.

Oli tärkeätä löytää lähteitä, jokia puroja ja järviä, jossa oli kirkasta vettä.

− Olin ällikällä lyöty, että Suomesta löytyy niin kirkkaita vesiä, joissa on elämää. Monissa kirkasvetisissä karuissa järvissä elämää ei paljon ole, kertoo elokuvan kuvauksista vastannut Teemu Liakka.

Jos jonkin tapahtuman päästää kuvatessa ohi, on odotettava vuosi.

Joissakin paikoissa jouduttiin käyttämään valoja oikeanlaisen tunnelman luomiseksi. Tällöin valon luonne ratkaisi enemmän kuin sen määrä.

Kuva Pasi Lensu

− Vedenalaiskuvaukset tehtiin matalalla, korkeintaa kymmenen metrin syvyydessä, mihin järven elämäkin itse asiassa keskittyy, Liakka sanoo.

Työtä tehtiin konkreettisesti luonnon armoilla, sillä luonnossa kolme vuotta on lyhyt aika. Jos jonkin tapahtuman tai vaiheen päästää ohi, on odotettava vuosi.

Taustaa: Luonto on opettanut nöyryyttä

Elokuvassa on mykistävä jakso, jossa rupikonnaurokset ottavat mittaa toisistaan talvisen järven pohjassa. Ihminen pääsee harvoin todistamaan moista kamppailua, eikä se tahtonut onnistua kuvausryhmältäkään.

− Ensimmäisenä vuonna emme osuneet paikalle konnien painiotteluun, Röhr sanoo.

− Toisena vuonna myöhästyimme, koska kyse on vain muutamista päivistä. Kolmantena vuonna ykköspaikkaamme ei tullut rupikonnia, vaikka niitä oli siellä edellisenä vuonna ollut. Vain yksi kaveri tuli ja totesi, että "kisat oli peruttu".

Lehmän hermot

Materiaalia kertyi kaikkiaan 700 tuntia. Leikkaaja Kim Saarniluodon tehtäväksi jäi koostaa kuvista ehyt tarina.

− Selvisin urakasta lehmän hermoilla ja alustavan käsikirjoituksen avulla. Klipit nimennyt ja järjestänyt leikkausassistentti oli kullan arvoinen. Työ oli palapelin rakentamista. Upeita kuvia jäi pois, koska ne eivät palvelleet materiaalia parhalla mahdollisella tavalla.

Upeita kuvia jäi pois.

Samuli Edelmann.kuljettaa elokuvassa Ahittaren tarinaa. Panu Aaltion musiikkia maustaa Johanna Kurkelan laulu. Äänimaisema tukee hienosti kuvia, jotka ovat milloin jylhiä panoraamoja, milloin mikroskooppisten otusten leikkisää tanssia.

Kalat tunnetusti vaikenevat, mutta elokuvassa on kohtaus, jossa vastavirrassa uupunut särki huohottaa.

− Luontoelokuvan lajityypissä ei aina saada ääntä samanaikaisesti kuvan kanssa, jolloin pitää ottaa tiettyjä vapauksia, Saarniluoma kertoo.

Mikko "Peltsi" Peltola: "Syysmasennukseni kestää tunnin"

Jos jotain ääntä ei saatu juuri kuvauksissa, aito hankittiin muualta. Esimerkiksi kuutin vedenlaista ääntelyä oli norppatutkija Juha Taskinen nauhoittanut jo 1980-luvulla.

− On käynyt niinkin, että meille on huomautettu vääristä äänistä, vaikka ne olisivatkin kuvaushetkellä äänitettyjä. Näin luonto voi yllättää., Saarniluoto naurahtaa.

Luonnon puolella

Vaikka Järven tarina selvästikin puhuu luonnon puolesta, se ei Röhrin mukaan yritä opettaa ja julistaa yhtä sanomaa.

Kuva Pasi Lensu

− Elokuvantekijöinä meitä kiinnostaa ensisijaisesti tarina, jolla voi vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Katsoja saa itse päättää, ovatko kuvaamamme asia tärkeitä vai ei. Korkeintaan kehotamme itse kutakin katsomaan peiliin, että onko Suomessa tehty asiat oikein.

Järven tarina kehottaa katsomaan peiliin.

Röhr on sukeltanut nuoresta lähtien samoissa järvissä ja havainnut joidenkin muuttuneen kirkkaasta ruskeiksi ja sameiksi.

− Suomessa on liki 190 000 järveä ja löysimme parikymmentä sellaista, joissa ei näkynyt ihmisen muokkauksen seurauksia. Monet niistä ovat lähellä rajaa tai vaikeakulkuisissa paikoissa.

Röhrin mukaan olisi tärkeätä jättää rauhaan ne koskemattomat alueet, jotka vielä ovat jäljellä.

− Suomessa on 30 prosenttia koko Euroopan luonnonmukaisista metsistä. Luonto on suomalaisille arvokkaampi omaisuus kuin kaikki teollisuudenhaarat yhteensä.

Mitä metsä sinulle merkitsee?