Rügenin saari: Kylpylänautintoja, upeita rantoja ja natsihistoriaa

Punertava aurinko laskee hiljakseen Itämeren taakse Rügenin saarella Pohjois-Saksassa. Makaan lepotuolilla Badehaus Goorin kylpyläosastolla ja katselen isoista ikkunoista hämärtyvää merimaisemaa. Ulkona on jo viileämpää, mutta sisällä kylpylässä on trooppisen lämmin.

Lähden silti kokeilemaan saunoja. Tarjolla on turkkilainen ja suomalainen, laavakivi- ja infrapunasauna. Hieman ennakkoluuloisesti valitsen tutuimman.

Lauteilla kelteisillään löhöävä saksalaisherra ei ole moksiskaan, kun astun sisään. Vaikka edustan saunakansaa, tunnen oloni vaivautuneeksi umpivieraan miehen seurassa. Vedän pyyhettä verhokseni ja ajattelen, kuinka noloa, jos tunnin kuluttua istumme vierekkäisissä päivällispöydissä hotellin ravintolassa.

Naturismin ja nudismirantailun luvatussa maassa tuntemattomat naiset ja miehet saunovat yhdessä, eikä kukaan muu kuin minä tunnu pitävän sitä mitenkään kummallisena. Onnekseni uima-allasosastolla ei tarvitse nakuilla.

DDR:n aikana ränsistymään päässeet pitsihuvilat on kunnostettu entiseen loistoonsa. Useat huviloista toimivat hotelleina.

Suuruudenhullu projekti

Badehaus Goor oli ensimmäinen merikylpylä Rügenin saarella. Putbusin pikkukaupungin lähellä sijaitsevan kylpylän rakennutti paikallinen prinssi Wilhelm I 1810-luvulla. Meressä uitiin, rannalla loikoiltiin ja sisällä rentouduttiin hoitoaltaissa.

Meressä kylpemisestä oli tullut muodikasta erityisesti Englannissa ja Ranskassa 1700-luvun loppupuolella, ja prinssi Wilhelm halusi tuoda uuden kylpemismuodon kotiseudulleen.

Suuruudenhullu Wilhelm päätti muuttaa Putbusin maalaiskylän saksalaisen yläluokan trendikkääksi lomakaupungiksi. Hän pystytti oman aikansa nousukkaiden iloksi kaupunkiin teatterin, tanssisalin, mahtipontiset hevostallit, kasvihuoneita ja jopa apinatalon.

Ylhäisö rakensi keskustaan omat hulppeat loma-asuntonsa. Kaupunki on edelleen arkkitehtuuriltaan poikkeuksellisen yhtenäinen. Talot ovat valkeita, klassista tyyliä edustavia rakennuksia pylväineen ja muine koristuksineen.

Kylpylöiden ja uimarantojen lisäksi vetonaula on saaren pohjoisosan jyrkät rantakalliot.

Freud, Einstein ja minä

Rannalla sijaitseva Badehaus Goor on hätkähdyttävä näky. Valtava valkoinen rakennus pylväikköineen ja suihkulähteineen kohoaa keskellä maaseutumaisemaa.

Kylpylä ränsistyi DDR:n aikana, mutta se on remontoitu vanhaan loistoonsa muutama vuosi sitten. Julkisissa tiloissa on säilytetty 1800-luvun tunnelma.
Hotellin isoon vastaanottoaulaan astuessa tuntuu hieman epätodelliselta ajatella, että samoja parketteja ovat tallanneet esimerkiksi Otto von Bismarck ja Alexander von ­Humbolt.

1800-luvun loppupuolella kylpylätoiminta levisi Putbusista saaren muihin osiin. Hiekkarantojen äärelle rakennettiin vanhaa Hankoa muistuttavia kylpylä- ja huvilakaupunkeja. Rügenista tuli Pohjois-Saksan suosituin lomasaari. Vakituisia vieraita olivat muun muassa Sigmund Freud, Thomas Mann ja Albert Einstein. Monet taiteilijat ovat hakeneet inspiraatiota saarelta ja sen kauniista luonnosta.

DDR:n eliitin lomapaikka

Nykyisin Rügenin suurin ja eniten turisteja houkutteleva rantakaupunki on Binz. Rannan kojumaisissa tuoleissa loikoilee auringosta nauttivia turisteja. Leveää hiekkarantaa jatkuu kilometritolkulla.

Kävelen pitkän laiturin nokkaan. Uimarannan takana siintää rantabulevardi ja sen varrella 1900-luvun alussa rakennetut kylpylähotellit ja huvilat. Autojakaan ei bulevardilla ole. Näky on ilmeisen samanlainen kuin sata vuotta sitten.

Menneen maailman tunnelma hälvenee Bintzin keskustassa, jossa turisteja riittää kesäsesongin ulkopuolellakin. Istun täpötäydellä terassilla ja juon vaaleaa vehnäolutta. Viereisissä pöydissä puhutaan pääasiassa saksaa. Myös ruotsalaisia on paljon. Esimerkiksi Trelleborgista on neljän tunnin lauttayhteys Rügenille.
Rügen ei ole bilesaaren maineessa. Kylpylät ja täysihoitolat vetävät saarelle varttuneempaa väkeä ympäri vuoden, matalat siistit hiekkarannat lapsiperheitä kesälomien aikana.

Rügenin rannoilla tarkenee istuskella jo aikaisin keväällä ja myöhään syksylläkin.

Itä-Saksan aikaan useimmat Binzin hotellit ja huvilat päästettiin ränsistymään. Osaa pidettiin jonkinmoisessa kunnossa DDR:n puolue-eliitin lomailua varten.

Nyt vanhat kylpylähotellit ja pitsihuvilat on kunnostettu, jotkut ehkä liiankin kanssa. Bintzin keskustakortteleita kiertäessäni tulee mieleen kuin olisin kylpylöiden Disneylandissa. Joissakin hotelleissa ja ravintoloissa sisustus menee kitschin puolelle.

Lievästä keinotekoisuudesta huolimatta Bintz on viehättävä. Pitsihuviloita on kortteleittain. Hotellitarjonta on hyvä, aamiaismajoituksesta viiden tähden luksus­hotelleihin. Kaupungissa on moderneja, mannermaistyylisiä ravintoloita ja kahviloita. Toki Bintzissä on rehtejä oluttupia, joissa voi nauttia hyvän oluen lisäksi siansorkista, snitzeleistä ja muista saksalaisherkuista.

Mereen syöksyvät rinteet

Kapea tie mutkittelee lehtipuumetsän keskellä. Välillä maisema avautuu pelloksi. Ajamme läpi kauniiden pikkukylien, joissa on olkikattoisia taloja ja siellä täällä maisemaan sopimaton DDR:n aikainen kerrostalo.

Hiljaisia maalaisteitä ajaessaan voisi kuvitella olevansa lähes ainoa turisti saarella. Jasmundin kansallispuiston parkkipaikalla autojen ja makkarakioskien määrästä voi päätellä, että muutama muukin matkailija on löytänyt paikalle.

Saaren pohjoisrannan kansallispuiston jyrkät rantakalliot ovat olleet Rügenin matkailuvetonaula jo kylpyläturismin alkuajoista lähtien. Kalliot on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Jylhimmillään rinteet syöksyvät pystysuorina mereen yli sadan metrin korkeudesta.

Suosituin näköalapaikka on Kuninkaan istuin, mutta vielä hienommin rantamaisemat voi katsastaa ja valokuvata Englannin kuningatar Viktorian mukaan nimetyltä tasanteelta.

Komean nimen saanut herttua Ernst I Herzog von Sachsen-Coburg und Gotha vieraili Rügenilla ja ihastui tasanteelta avautuvaan maisemaan niin paljon, että
nimesi sen miniänsä kuningatar Viktorian mukaan. Viktorian mies prinssi Albert oli siis herttua Ernst I:n poika.

Maailmanperintökallioiden yhteydessä on hyvä näyttely, jossa voi tutustua alueen luonnonhistoriaan.

Rügenilla on helpointa kulkea autolla, mutta myös julkinen liikenne toimii hyvin. Saarella pääsee liikkumaan bussilla, junalla ja kesäsesongin aikana myös laivalla rannikkokaupungista toiseen. Rügen on oivallinen pyöräilykohde.

Saarella pääsee liikkumaan bussilla, pyörällä, junalla ja kesäsesongin aikana myös laivalla.

Bintzin ja Putbusin välille rakennettiin jo 1800-luvulla kapearaiteinen rautatie. Juna toi hienostoväkeä Binzistä Putbusiin teatteriin, tansseihin ja muihin huvituksiin. Junan ravintolavaunussa nautittiin päivällinen ennen illan rientoja. Juna kulkee edelleenkin.

Kilometrejä natsiaatetta

Yli neljä kilometriä pitkä, kuusikerroksinen teräsbetoninen kerrostalo kohoaa hiekkadyynien ja mäntymetsän keskellä. Vaikka Hitlerin uskollisille natsikansalaisille rakennuttamasta lomakeitaasta on lukenut, omin silmin nähtynä talohirvitys mykistää.

Yhdelle Rügenin kauneimmista rannoista rakennetussa Prora-kompleksissa oli tarkoitus olla 20 000 vuodepaikkaa, kuusi ravintolaa, teatteri, keilahalleja, kaksi uima-hallia, konserttisali ja 10 000 vierashuonetta merinäkymin.

Prora-kompleksissa oli tarkoitus olla 20 000 vuodepaikkaa.

Tuntuu oudolle, että Prora-suunnitelma voitti Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 pääpalkinnon. Kolossi on tyyliltään bauhauslaisen modernismin ja kansallissosialistien harrastaman uusklassismin sekoitus. Maailmannäyttelyssä sitä pidettiin upeana esimerkkinä nykyaikaisesta ja käytännöllisyyteen tähtäävästä suunnittelusta.

Maailman suurimmaksi rantalomakohteeksi aiottua Proraa alettiin rakentaa 1936.

Olipa Proraan myös tarkoitus tuoda kolmannen valtakunnan työläisiä imemään itseensä paitsi raitista meri-ilmaa myös natsi-ideologiaa.

Prora ei ehtinyt valmistua ennen sodan syttymistä. Lähimmäksi valmistumista pääsi varsinainen hotellirakennus, vaikka sitä ei otettu koskaan työläisten virkistyskäyttöön. Sodan aikana rakennustyöt keskeytettiin, koska työvoimaa tarvittiin kipeämmin muualla.

Sosialismin aikana Proraa yritettiin jopa räjäyttää Neuvostoliiton avustuksella, mutta Hitlerin maamerkki osoittautui liian vahvaksi. 4,5 kilometriä pitkästä teräsbetonihirviöstä saatiin nirhaistua pikkuisen yhtä nurkkaa.

Prora on pää­asiassa ränsistynyt ja tyhjillään. Pikkuosia on kunnostettu, yksi pätkä jopa loma-asunnoiksi.

Purkuun menisi dynamiittia

Vuosina 1950–1991 Prora oli sotilasaluetta, ja rakennuksia kunnostettiin armeijan käyttöön. Aluksi siellä majaili Neuvostoliiton puna-armeijan sotilaita, myöhemmin DDR:n kansanarmeija. Alueelle ei päästetty vieraita.

Kun kierrän Proran alueella, tunnen olevani kuin viimeisellä rannalla. Ydinsota on tuhonnut ihmiset, ja vain rakennukset ovat jääneet jäljelle. Jättikerrostalon ikkunoista valtaosa on rikottu, seiniä peittävät graffitit.

Suurin osa talosta on tyhjillään. Siellä täällä on vaihtoehtoväen galle­rioita ja kaksi Proraa esittelevää museota.

Toisessa keskitytään natsiaikaan ja talon rakennusvaiheeseen, toisessa saa käsityksen siitä, miten DDR:n kansanarmeija talossa majaili.

Sadan metrin pätkä on kunnostettu nuorisomajaksi ja toista pätkää remontoidaan loma-asunnoiksi ja kylpyläksi. Itse en kovin mielelläni viettäisi kylpylälomaa keskellä neljä ja puoli kilometriä pitkää kummituslinnaa.

Proraa yritettiin myydä myös kokonaisena. Kilometrejä pitkä kuusikerroksinen natsitalo, jossa huoneet ovat ahtaita ja väliseinien purkaminen vaatii dynamiittia, oli liian vaativa kohde jopa parhaimmille kiinteistökaisoille.

Olen palannut Badehaus Goorin lauteille. Natsiaatteen jättimäisen ja karmealla tavalla vaikuttavan muistomerkin jälkeen sekasaunominen tuntuu pikkujutulta.