Vuonna 1924 häälahjaksi saatu rottinkikalusto istuu yhä sisustukseen – neljäs polvi käyttäjinä

"Asuin lapsuudessani Helsingin Kalliossa kuten isovanhempanikin. Kutsuin heitä Torkkeli-mummiksi ja -vaariksi, koska he asuivat Torkkelinkadulla. Oikeasti he olivat Maija ja August Savinen.

Heillä oli kesäasunto Tapanilassa puolen tunnin bussimatkan päässä. Matka tuntui lapsena pitkältä. Jäimme pois bussista numero 73 Mattilan kaupan luona. Joskus ostimme sieltä pennin nallekarkkeja.

Kesäpaikan pihalla oli leikkimökki, sauna, marjapuskia, omenapuita ja perunamaa.

Saunakamarissa oli kylpyamme, jossa isovanhemmat ottivat ”kylmä-kuumahoitoja” kantovedellä. Juoksevaa vettä ei ollut. Huussissa oli paperina isän vanhoja saksankirjoja.

Saija Flinkkilä muistelee lapsuutensa Tapanilaa, joka oli kuin paratiisi kumpareineen ja koloineen.

Isovanhemmat asuivat Tapanilassa kesäisin. Tien toisella puolella oli joutomaata, se oli lapselle kuin paratiisi kumpareineen ja koloineen. Opin siellä ajamaan pyörällä.

”Otetaan uutiset”, sanoi vaari, ja istahti rottinkikeinutuoliin. Olohuoneessa oli mummin ja vaarin vuonna 1924 häälahjaksi saama rottinkikalusto. Mummin sokea veli oli tehnyt kalusteet häälahjaksi Tampereella. Kalustossa on kaksi nojatuolia, sohva, keinutuoli, soikea kahvipöytä, hylly ja kukkapylväät.

Kalusteet ovat sittemmin kiertäneet minun ja veljeni ensiasunnoissa. Minun olohuoneessani ne olivat 20 vuotta. Kunnostin kalusteet maalaamalla ja ompelemalla niihin uudet toppaukset. Rottinkikeinutuolissa on laskettu supistuksia ja nukutettu vauvoja.

"Jos kumpikaan tyttäristäni ei halua huonekaluja, otan ne joskus omaan kotiini takaisin."

Kalusto on minulle hyvin rakas, vaikka se on nyt sukulaisilla ”päivähoidossa”. Jos kumpikaan tyttäristäni ei halua huonekaluja, otan ne joskus omaan kotiini takaisin."

Saijan tyttäret Mira ja Eerika rakkaan rottinkikaluston ääressä.