Suomi.fi on viranomaisten ylläpitämä sivusto, jossa voit valtuuttaa läheisen hoitamaan esimerkiksi apteekki- ja veroasioita puolestasi. Jos läheiset hoitelevat asioitasi ilman valtuutuksia, vaarantuvat sekä yksityisyys että tietoturva.

1. Voiko toisen puolesta hoitaa asioita?

Voinko hakea toisen puolesta lääkkeet apteekista? Voiko tytär pyytää Omakannassa reseptini uusimista? Jos veroilmoituksen täyttäminen netissä tuntuu hankalalta, saako läheinen tehdä sen puolestani?

Vastaus on kyllä, mutta ei ihan noin vain.

Perussääntö on, että minkään sähköisen palvelun tunnuslukua, salasanaa tai oman maksukortin pin-koodia ei kannata antaa edes läheiselle ihmiselle. Sen sijaan kannattaa valtuuttaa hänet hoitamaan asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

2. Kenet voin valtuuttaa? 

Suomi.fi-sivustolla voi valtuuttaa toisen ihmisen, yrityksen, yhteisön tai yhdistyksen asioimaan puolestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Noin 370 000 suomalaista on antanut Suomi.fi-valtuuksia luotetuilleen asioidensa hoitoa varten. Eniten valtuuksia on annettu apteekkiasiointiin.

Toisen voi valtuuttaa hoitamaan myös esimerkiksi terveys- tai veroasioita.

Saman asian hoitamiseen voi antaa valtuuden useallekin ihmiselle. Se voi olla kätevää esimerkiksi silloin, jos useampi läheinen auttaa lääkkeiden hakemisessa apteekista.

3. Onko valtuuttaminen vaikeaa?

Valtuuttaminen Suomi.fissä on yksinkertaista: valtuutuksen voi tehdä sivustolla sähköisesti, ei tarvitse lähetellä paperisia lomakkeita.

Jokainen valtuutus tehdään erikseen, ja useat valtuutukset annetaan määräajaksi.

Kun tarkoitus on valtuuttaa läheinen hoitamaan jotakin asiaa toistaiseksi, kannattaa asettaa maksimaalinen määräaika.

Jos itse ei ole kätevä tietotekniikan kanssa, voi valtuuttaa vaikkapa puolison hoitamaan omia vero-, terveys- ja ajoneuvoasioitaan.

4. Mitä muuta Suomi.fi-palvelussa on?

Eniten suomalaiset käyttävät Suomi.fi-sivuston viestipalvelua. Noin 1,4 miljoonaa suomalaista on ottanut Suomi.fi-viestit käyttöön. Viestipalvelua voi käyttää Suomi.fi-sivuston kautta tai puhelimeen ladattavalla sovelluksella.

Tieto saapuneesta viestistä tulee käyttäjän antamaan sähköpostiosoitteeseen, joten kannattaa huolehtia, että sivustolle ilmoittaa oikean sähköpostisoitteen.

Kun ottaa Suomi.fi-viestipalvelun käyttöön, voi sanoa hyvästit ainakin osalle paperisista viranomaiskirjeistä.

5. Entä tietoturva? 

Suomi.fissä omien tietojen katselu, viestien lukeminen sekä valtuuksien antaminen ja pyytäminen edellyttävät aina vahvaa tunnistautumista.

Tarkkana pitää kuitenkin olla: tämänkin sivuston nimissä on lähetetty huijausviestejä. Aidon näköisissä sähköposteissa tietojenkalastelijat pyytävät klikkaamaan viestin linkkiä ja antamaan pankkitunnuksensa.

Sähköpostissa olevaa linkkiä ei pidä klikata. Suomi.fi-viestit pitää aina mennä lukemaan sivuston tai puhelinsovelluksen kautta.

Asiantuntijana Tuuli Krekelä, joka on johtava asiantuntija Digi- ja väestötietovirastossa. 

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 3/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.

 

 

Mitä kaikkea Suomi.fissä on?

Kymmenen opasta Tieto on koottu aiheittaisiin oppaisiin. Läheisen kuolemaa käsittelevä opas neuvoo, mitä pitää tehdä, kun omainen menehtyy. Oppaita on myös esimerkiksi omaishoitajille, tietovuodon uhreille ja edunvalvonta- valtuutuksen tekemiseen. Tuorein opas ohjeistaa kriisitilanteisiin varautumisessa. Omat rekisteritiedot Sivuston kautta voit tarkistaa, millaisia tietoja sinusta on kirjattu erilaisiin viranomaisrekistereihin. Karttapalvelusta löydät eri viranomaisten lähimmät palvelupisteet. Kartta neuvoo myös reitin perille. Anna palautetta Kuka tahansa käyttäjä voi kirjoittaa oppaan alalaitaan terveiset sivuston ylläpitäjille. Ylläpitäjälle voi kertoa, jos joku asia on epäselvästi ilmaistu tai jos jostain tarvitsee enemmän tietoa. Sivustoa päivitetään jatkuvasti, kun lainsäädäntö ja palvelut muuttuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla