”Vie hyvin pitkän ajan tulla nuoreksi”, totesi Pablo Picasso aikoinaan. Tämän suuren taidemaalarin tapaan uskon, että ihminen on juuri niin vanha tai nuori kuin itse kokee olevansa.

 

Jokaisella  meistä on omanlaisemme käsitys vanhuudesta ja vanhenemisesta, jota muokkaavat usein tiedostamattomat mielikuvat sekä ulkoa päin annetut näkemykset. Vanhuuteen liitetään monesti stereotypioita ja myyttejä, jotka voivat kuvata ikääntyneen ihmisen hyödyttömänä, muutoskyvyttömänä ja menneestä kiinni pitävänä, katkerana tai joustamattomana. Toisaalta vanhuutta kuvataan viisauden ryppäänä, ja ikääntymistä suurena henkisenä voimavarana sekä tasapainon ja rauhan tuojana.

 

Toisinaan on tärkeää pysähtyä miettimään, missä määrin antaa muiden ihmisten ja yhteiskunnallisten asenteiden vaikuttaa omiin ajatuksiin ja elämään. Voimme nimittäin itse valita, millaisiin asioihin kiinnitämme huomiomme, millaisiin mielikuviin ja uutisiin uskomme ja millaista kuvaa ikäpolvemme ihmisistä haluamme heijastaa. 

 

Jokaiseen ikään liittyy tiettyjä ulkoa tulevia odotuksia koskien sitä, miltä meidän pitäisi näyttää tai miten meidän kuuluisi käyttäytyä, mutta todellisuudessa kenelläkään ei ole minkäänlaista velvoitetta noudattaa noita vaatimuksia ellemme niin itse halua. Minkä ikäisiä olemmekaan, me itse päätämme siitä, minkälaisia ihmisiä olemme.

 

Minä ainakin aion noudattaa Jenny Josephin runon Varoitus (1961) mallia, ja värittää itse oman ikäni:

 

Kun tulen vanhaksi, minä pukeudun violettiin
ja punaiseen hattuun, joka ei rimmaa eikä sovi minulle.
Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat
ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

 

Kun väsyttää, istun jalkakäytävälle,
ahmin kaupan maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita
ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja
korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.
Menen sateeseen aamutossut jalassa
ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista
ja opin syljeskelemään.

 

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä 
ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla
tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon
ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta roinaa laatikoihin.

 

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita
ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla
ja näyttää lapsille esimerkkiä.
Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

 

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?
Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan 
kun minä yhtäkkiä olen vanha ja pukeudun violettiin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kultainen pirta punoutuu 

elämään ja ikääntymiseen liittyvien 

teemojen sekä ilmiöiden ympärille.

Kirjoittaja Jenni Hurmerinta on 

sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja,

kustannustoimittaja, esiintyvä runoilija 

sekä Suomen Seniorihoivan 

media- ja viestintävastaava.