Isä Risto Ihamuotila on entinen Helsingin yliopiston kansleri, poika Mika Marimekon omistaja. Heitä yhdistää paitsi rakkaus Suomen luontoon, myös kova kunnianhimo.

Ei taida valkoposkihanhi tietää kenelle sähisee. Helsingin yliopiston entinen kansleri Risto Ihamuotila, 79, ottaa Lonnan saaren rantakivillä varovasti askeleen taaksepäin poikansa Mika Ihamuotilan, 53, viereen. Isän ja pojan seistessä rinnatusten sukunäkö on ilmeinen. Salskeankomeita ovat molemmat, kuin arvokkaasti ikääntyneitä filmitähtiä.

Lientyisiköhän hanhen kiukku, jos se tietäisi, että miehet ovat saarella meriluonnon ja saariston suojelemisen takia?

Saaren yli puhaltava tuuli saa Riston vetämään lippalakin syvemmälle päähän. Viima ei tullut Ihamuotilalle yllätyksenä. Intohimoinen sääntarkkailija oli tarkistanut aamulla tietokoneeltaan sääsatelliittien välittämät kuvat ja päätellyt puhurin suunnan ja voiman.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Ihmisillä voi olla tavattoman kummallisia harrastuksia, niin kuin minulla kasvit ja sää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Katselen pulskaa pastoria"

Espoon Nuuksiossa on Histan kartano, iso kuin mikä. Peltomaata ja metsää on satoja hehtaareja. Riston isoisä Artturi Ihamuotila osti Histan 1900-luvun alussa, ja sekä Risto että Mika ovat viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa tilalla.

Riston sääharrastus alkoi jo koulupoikana, sillä Histan sää on poikkeuksellisen kiinnostava. Vuoden mittaan vettä voi tulla tuplaten enemmän kuin 30 kilometrin päässä Helsingin keskustassa.

Kasvi-innostuksen sytytti Histassa agronomiharjoittelijana ollut Antti Hagren, joka opetti Riston tunnistamaan kasveja. Latinankielisten nimien opetteluun hänellä oli pettämätön konsti.

– Antti neuvoi miettimään niistä helposti mieleen jäävän sanonnan tai lorun. Esimerkiksi lutukka, hyvin yleinen rikkaruoho, on nimeltään Capsella bursa-pastoris eli "katselen pulskaa pastoria".

Mika toteaa, että tämä on häneen isälleen tyypillistä.

– Hänen muistinsa on aivan käsittämätön. Joskus isä tarjosi minulle ja kahdelle serkulleni 50 markkaa, jos löytäisimme tilalta kasvin, jonka latinankielistä nimeä hän ei muistaisi. Emme koskaan tienanneet sitä viisikymppistä.

Kuria ja biletystä

Riston lapsuus Histassa oli onnellinen, vaikka hän kasvoikin kurissa ja herran nuhteessa. Peltotöihin hänet komennettiin jo koulupoikana.

– Ei siinä mitään, jos sain tehdään koneella jotain, mutta isäni oli innostunut sokerijuurikkaasta, jota oli parhaimmillaan viisi hehtaaria. Sehän harvennettiin konttaamalla ja sellaisella pienellä kuokalla. Se oli tylsää hommaa!

Lastenhuoneen oven päällä oli risu kertomassa, että kannattaa olla kiltti.

– Isä oli paljon poissa, ja äiti tietysti katsoi olevansa vastuussa siitä, millaisia aikuisia meistä tulee. Hän sanoi joskus, että se joka piiskaa säästää, se vihaa lastaan.

– Onneksi se oppi ei siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, Mika miettii.

"Nyt osaan arvostaa lapsuuttani maatilalla. Silloin se ei ollut herkkua."

Risto muistaa turvautuneensa ruumiilliseen kuritukseen vain kerran. Mika oli keksinyt laskea traktorista öljyt maahan serkkunsa kanssa.

– Harmitti niin, että nappasin pyörän pumpun ja löin sillä Mikaa takapuoleen. Jälkikäteen tuntui pahalta, että miten minä nyt niin vimmastuin.

– Minä ansaitsin sen selkäsaunan, Mika lohduttaa.

Itämeren tila huolestuttaa Ihamuotiloita. – Toivottavasti kirjamme saariston kasveista saa ihmiset kiinnostumaan itämeren luonnosta, he sanovat.
Itämeren tila huolestuttaa Ihamuotiloita. – Toivottavasti kirjamme saariston kasveista saa ihmiset kiinnostumaan itämeren luonnosta, he sanovat.

Mika sanoo päässeensä elämässä helpolla.

– Olen saanut äidiltä ja isältä sellaisen kasvualustan, etten voisi kuvitella olevani onnekkaampi.

Ainoa asia, josta Mika teinipoikana kärsi oli se, että lähimmät naapurit olivat kolmen kilometrin päässä. Hän olisi halunnut asua kaupungissa.

– Nyt osaan arvostaa lapsuutta maatilalla, mutta ei se silloin herkkua ollut. Kun pääsin 19-vuotiaana kauppakorkeakouluun, muutin Töölöön ja alkoi armoton juhlimisvaihe. Joka toinen ilta olin kavereiden kanssa oluella ja parantamassa maailmaa. Opiskeluaikani oli hurjaa hauskapitoa, Mika muistelee.

– Jaaha. No, voit olla tyytyväinen, että sait maalla vietetyn nuoruuden jälkeen elää tuollaisen opiskeluajan, Risto toteaa.

Vastuuta Suomesta

Ihamuotilat ovat mahtisuku. Heistä löytyy ministereitä, suuryritysten johtajia, tohtoreita ja professoreja. Hetken oli tosin lähellä, että Risto olisi pyrkinyt toisenlaiseen menestykseen.

– Olin kouluaikana aika hyvä urheilussa. Minulla oli vähän aikaa suorastaan hölmö ajatus, että alkaisin huippu-urheilijaksi. Mietin kuinka hienoa olisi viedä Suomen värit voittoihin, Risto kertoo.

– Meitä Ihamuotiloita yhdistää rakkaus Suomeen ja vastuu maastamme. Minusta tuntuu, että olemme aina miettimässä, miten Suomea voisi kehittää. Kyse ei ole patriotismista perinteisessä muodossa, sillä meitä yhdistää myös kansainvälisyys. On hyvä mennä opiskelemaan ja töihin ulkomaille – ja myös palata sieltä takaisin, Mika sanoo.

"Minulla on ollut aika kova kunnianhimo."

Risto ja Mika ovat eläneet suvun oppien mukaan. Risto työskenteli kolmikymppisenä vajaan vuoden Yhdysvalloissa Cornellin yliopistossa.

– Ilman sitä minusta ei olisi tullut professoria 35-vuotiaana. Kaikki muut hakijat olivat minua ainakin kymmenen vuotta vanhempia, mutta minulla oli Yhdysvalloissa vietetyn ajan takia osaamista, joka heiltä puuttui.

Uralla etenemiseen on vaikuttanut myös se, että Risto tuli lupautuneeksi mitä ihmeellisempiin luottamustehtäviin. Parhaimmillaan hän oli mukana yli kahdessakymmenessä eri laisessa toimikunnassa tai komiteassa.

– Minulla on ollut aika kova kunnianhimo. Eteenpäin on pitänyt päästä.

Mika taas on opiskellut useaan otteeseen ulkomailla. Yalen yliopistossa hän toimi vierailevana tutkijana ohjaajanaan Bengt Holmström, joka palkittiin viime vuonna taloustieteen Nobelilla. Suomeen palattuaan hän nousi nopeasti pankkimaailmassa johtotehtäviin ja oli jo nelikymppisenä Sampo Pankin johtaja.

Marimekon aika

Kymmenen vuotta sitten Mika yllätti. Hän siirtyi pankkimaailman huipulta Marimekon omistajaksi ja toimitusjohtajaksi.

– Oli Mikalta melkoinen siirto lähteä hyvin palkatusta hommasta pankkialalta. Vähän sitä ihmettelin, mutta ei toisen ihmisen ratkaisuihin pidä puuttua. Mika on kuitenkin ollut koko ajan hyvin tyytyväinen Marimekossa, se on tärkeintä, Risto sanoo.

Samanlainen kasvatusfilosofia Ristolla on ollut aina. Vaikka suvussa arvostetaan akateemisuutta, hän ei koskaan patistanut Mikaa läksyjen tekoon.

– Olen vain sanonut, että jos haluaa elämässä eteenpäin ja kunnon ammatteihin, on parempi opiskella. Mitään työntämistä tai painostamista ei ole ollut.

Paitsi kerran.

– Olin väitellyt tohtoriksi juuri ennen kuin täytin 30. Lupasin Mikalle, että maksan hänen karonkkansa, jos hän väittelee minua nuorempana. Tiukille otti, mutta lopulta Mika väitteli kolme viikkoa nuorempana kuin minä.

Mikaa tarina naurattaa.

– Ehkä se kertoo kaiken kilpailuvietistämme.

Saariston puolesta

Lonnan uutuuttaan hohtavan saunan terassille paistaa aurinko. Tuulensuojassa voi riisua takin pois. Merimaiseman ääressä Mika myöntää, ettei hänen luontosuhteensa ole samanlainen kuin Ristolla.

– Olen urbaani ihminen ja tykkään asua keskustassa. Sen vastapainoksi kaipaan luonnonrauhaa, jota löydän parhaiten saaristosta.

Teinipoikana Mika vietti aikaa sukulaisten ja tuttavaperheen luona saaristossa oppimassa ruotsia. Varsinainen kipinä merielämään syttyi armeija-aikana laivastossa. Opiskeluvuosina hän osti pienen moottoriveneen ja myöhemmin kesäpaikan meren rannalta.

Risto Ihamuotilan tarinoissa vilisee ministereitä, pääjohtajia ja professoreita, milloin kolttosia keksivinä koulupoikina, milloin valtakunnan asioiden päättäjinä. Kun Itämeren saaressa ollaan, erityismaininnan saavat Juha Nurminen ja Ilkka Herlin, jotka ovat säätiöineen tehneet merkittävää työtä Itämeren pelastamiseksi.

"Kolmen sukupolven saaristoretket ovat unohtumattomia."

Viime kesänä Risto ja Mika yhdistivät intohimonkohteensa ja kiersivät Mikan veneellä saaristossa kuvaamassa kasveja ja luontoa. Matkojen tuloksena syntyi kirja Saariston kasvit Suomen luonnossa.

– Minä pääsin projektissa helpolla. Isä on tehnyt kirjasta suurimman osan. Lähes kaikki kasvivalokuvat ovat hänen ottamiaan, ja hän on kirjoittanut kaikkien kasvien tekstit.

Kuvausmatkoja tehtiin esimerkiksi Öröhön ja Tvärminneen.

– Poikani olivat usein mukana. Ne olivat unohtumattomia kolmen sukupolven saaristoretkiä, Mika kertoo.

Vaikka kirja on ensisijaisesti kasviopas, sen taustalla on ylevämpikin ajatus. Ihamuotilat toivovat, että kirja saisi osaltaan ihmiset kiinnostumaan enemmän saariston tilasta. Vaikka Itämeren tilanne on viime vuosina parantunut, se on edelleen huono. Teollisuuden ja maaseudun päästöjen vähentäminen vaatisi Itämeren maiden yhteistä poliittista sitoutumista.

– On uskomatonta, että Itämerellä kulkee vieläkin aluksia, jotka päästävät saastansa suoraan mereen. Olemme olevinamme kauhean ympäristötietoisia, mutta tuollaista toimintaa ei silti saada kiellettyä. Se on kaksinaamaista, Mika tuohtuu.

"Me suomalaiset emme vielä näe ulkosaariston ainutlaatuisuutta."

Vesistön huonosta tilasta kertoo vaikkapa valtoimenaan kasvava järviruoko, kansankielellä kaisla. Ääriesimerkki on sarvikarvalehti, jonka lehdet muistuttavat sitä enemmän makkaraa, mitä likaisempi vesi. Aiemmin Helsingin Vanhankaupunginlahti oli niin huonossa kunnossa, että sarvikarvalehtikin katosi.

– Kirjassamme on luku nimeltä Kasvit kertovat luonnon tilasta. Rakkolevä kertoo, että tila on hyvä. Toinen samanlainen kasvi on merisätkin, valkokukkainen leinikkikasvi, joka kelluu veden pinnalla, Risto selittää.

Mika pohtii myös saariston matkailuarvoa.

– Luonnon ja hiljaisuuden etsiminen on maailmalla kasvava trendi. Ulkosaaristo voisi niitä tarjota, mutta me suomalaiset emme vielä näe sen ainutlaatuisuutta.

Puheessa kuuluu Ihamuotiloiden henki.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 11/2017.

Ketkä?

Risto Ihamuotila

Syntynyt: 1938 Espoossa, jossa myös asuu.
Työ: Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteen professori, dekaani, yliopiston rehtori ja kansleri 1973-2003.
Perhe: Naimisissa, 3 lasta ja 9 lastenlasta.

Mika Ihamuotila

Syntynyt: 1964 Helsingissä, jossa myös asuu.
Työ: Entinen Mandatum-pankin ja Sampo Pankin johtaja. Vuodesta 2007 Marimekon pääomistaja.
Perhe: 4 poikaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
"SYNONYYMISANAKIRJA

kunnianhimoinen

päällekäyvä, tunkeileva, lujatahtoinen, päättäväinen, tarmokas, menetetty, yritteliäs, pyrkimys, kunnianhimo, kunnianhimoisuus."

Tässähän näitä ominaisuuksia on tarpeeksi yhdelle ihmiselle.  Kai ne sopivasti sekoitettuna tekevät ihmisestä rikkaan.

KIITOS!!!

Nyt sain tietää miksi olen köyhä!

Toisaalta, ei se hävetä minua tärkeintä vanhuksena elää vaikkakin Pacemaker ja pillereiden tuella.

Vierailija

"SYNONYYMISANAKIRJA

kunnianhimoinen

päällekäyvä, tunkeileva, lujatahtoinen, päättäväinen, tarmokas, menetetty, yritteliäs, pyrkimys, kunnianhimo, kunnianhimoisuus."

Tässähän näitä ominaisuuksia on tarpeeksi yhdelle ihmiselle.  Kai ne sopivasti sekoitettuna tekevät ihmisestä rikkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla