”Kun äitini kaatui, päätökseni sinetöityi: palaan takaisin synnyinseudulleni Satakunnan Siikaisiin. Tajusin, että jos aion muuttaa vanhempieni lähelle, sen on tapahduttava ennen kuin on myöhäistä.
Lähdin Siikaisista 30 vuotta sitten. Jämsään muutin töiden perässä 2000-luvun alussa. Siellä minulla oli oma talo ja kukkakauppa.
Jos aion muuttaa vanhempieni lähelle, sen on tapahduttava ennen kuin on myöhäistä.
Kun päätin muuttaa, suljin kaupan ja vuokrasin taloni. Kävi uskomaton onni, kun sain vuokrattua sen ystävälleni. Kaikki sujui muutenkin niin helposti, että tuntui kuin asioiden olisi kuulunutkin mennä näin.
Lapsuuden talvet ja hiihtolenkit tulivat mieleeni, kun muuttokuormani saapui Siikaisiin kevättalvella 2024. Oli ihana ilma, aurinko paistoi ja oli pikku pakkanen.
Heti omaishoitajaksi
Ryhdyin saman tien vanhempieni omaishoitajaksi. Yli 80-vuotias äitini oli ollut juuri sydänleikkauksessa. Isä on kohta jo 90-vuotias. Omaishoitajuudesta tehtiin sopimus hyvinvointialueen palveluohjaajan kanssa.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/101lfq4u.jpg?itok=4aJSmWaF)
Siihen asti vanhemmillani oli käynyt vain siivooja. Lisäksi naapuri ja veljeni olivat auttaneet raskaissa töissä.
Autan vanhempiani tarpeen mukaan, mutta en tee asioita, joihin he itsekin pystyvät. Haluan, että heillä pysyy toimintakyky ja aktiivisuus yllä.
Lämmitän talon, siivoan, pyykkään, käyn asioilla ja kokkaan. Ruoka on hyvin perinteistä. Perunaa pitää olla aina pöydässä ja jälkiruoaksi marjakiisseliä tai -puuroa. Äiti kuorii perunat ja minä teen kastikkeet ja salaatit.
Autan vanhempiani tarpeen mukaan, mutta en tee asioita, joihin he itsekin pystyvät.
Aamut ja illat sujuvat yleensä samalla rutiinilla, joten minun pitää olla joka päivä paikalla.
Aamulla teen tulet leivinuuniin ja autan tukisukkien, aamupalan ja lääkkeidenoton kanssa. Sitten mietitään, missä muodossa perunoita tänään syödään.
Ennen ruuanlaittoa käyn koirani kanssa lenkillä. Illalla autan pesuissa, jätän yövalon päälle ja katson, että ovi menee lukkoon.
Asun minikodissa. Se remontoitiin minulle asunnoksi vanhempieni pihassa olevasta autotallista. Näin pääsen nopeasti auttamaan heitä, mutta kaikilla säilyy oma rauha.
Vanhemmat pysyvät vanhempina
En ole katunut päätöstäni muuttaa tänne. Aiemmin minua harmitti, kun pitkän välimatkan takia läheisiä tuli nähtyä harvoin. Nyt tuntuu hyvältä, kun perhe on lähellä.
Minulla ja vanhemmillani on omat tapamme tehdä asioita. Olemme kaikki vähän jääräpäitä ja lisäksi eri sukupolvea, joten välillä pitää hetki puhallella ja miettiä kompromisseja arkisissa asioissa. Silti tämä on paras ratkaisu.
Tuntuu hyvältä, kun perhe on lähellä.
Päivisin kertaamme vanhoja sukujuttuja, kuulen heiltä tarinoita ja puhumme asioista, joista ei muuten ehkä tulisi puhuttua, sellaista suullista perimätietoa.
Vanhemmat ovat aina vanhempia. He huolehtivat edelleen esimerkiksi siitä, että minulla on villasukat jalassa. On vain luontevaa, että minä huolehdin tässä vaiheessa heistä.
Sitten joskus, kun vanhempiani ei enää ole, aion jäädä Siikaisiin. Täällä tuntuu hyvältä. Sukuni on asunut tällä tilalla jo monen sukupolven ajan ja asuu jatkossakin. Minun juureni ovat täällä.”
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 15/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
