Äidilläni on hallintaoikeus mökkiin, jonka hän on lahjoittanut minulle noin 10 vuotta sitten. Mitkä oikeudet omistajalla on esimerkiksi kiinteistön huollon, peruskunnostuksen ja muiden kiinteistössä tarpeellisten toimien tekemiseen?-el
Omistajalla on oikeus pitää omaisuudestaan huolta. Sinulla on näin ollen oikeus tehdä välttämättömät huolto- ja hoitotoimenpiteet kiinteistössäsi.
Toimet on tehtävä siten, että niillä aiheutetaan mahdollisimman vähän haittaa hallintaoikeuden haltijalle eli tässä tapauksessa äidillesi. Ajankohdasta ja muista yksityiskohdista sinun tulee sopia äitisi kanssa hyvissä ajoin etukäteen.