Pariskunta on tehnyt keskinäisen omistusoikeustestamentin, jossa on määrätty toissijainen testamentinsaaja. Voiko leski tehdä myöhemmin toisen testamentin ja muuttaa testamentinsaajan? Nimimerkki Ymmällä

Varsinkin iäkkäillä ihmisillä tällainen ongelma voi tulla vastaan ja aiheuttaa haastavia lakikysymyksiä.
Perusasetelma ja lähtökohta on selkeä. Leski voi muuttaa keskinäisen testamentin säätämää asiaa vain oman osuutensa kohdalta, ja usein tämä oma osuus on puolet pesästä, jos puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen.
Lisäksi pitää muistaa, että jos leski toimii toisin kuin yhteisessä testamentissa on säädetty eli molemminpuolisen testamenttimääräyksen olennaisten edellytysten vastaisesti, hän saattaa menettää testamenttiin perustuvan oikeutensa. Eli oikeuden, jonka leski on saanut testamentin nojalla.
Jos tulkinnallisesti voidaan osoittaa, että keskinäisen testamentin määräykset edellyttävät toisiaan, toisen peruutus tai muuttaminen voi johtaa myös toisen määräyksen raukeamiseen. Todistustaakka on kanteen nostajalla ja väitteen esittäjällä.
Tämä oikeuden menetyksen vaikutukset arvioidaan tapauskohtaisesti.

T.L.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla