Haluaisin tulla haudatuksi hautaan, johon on siroteltu monien ihmisten tuhkat.

Olen yksinäinen 60-vuotias nainen. Haluaisin tulla haudatuksi hautaan, johon on siroteltu monien ihmisten tuhkat. En ole mitenkään sairas tai kuolemassa, minua vain ilahduttaisi ajatus, että kuoltuani en enää joutuisi olemaan yksin, vaan saisin olla mukana jossakin porukassa. Perheellämme on hautapaikka, jossa on tilaa myös minulle. Sukulaiseni varmaan pitävät selvänä, että minut haudataan sinne. ”Joukkohauta” on heidän silmissään jotain häpeällistä. Miten muuten voin vaikuttaa toiveeni toteutumiseen kuin kertomalla siitä mahdollisimman monille? Nimimerkki Surullista

Nykyään puhutaan yhteishauta-alueesta, muistolehdosta.Tuhka kätketään omaan hautasijaansa, mutta ilman henkilökohtaista muistomerkkiä. Muistolehdoissa on yleensä yhteinen muistomerkki, johon voidaan laittaa nimilaatta. Seurakunnalla on tieto tuhkan tarkasta sijainnista.Koska haluat tulla haudatuksi muistolehtoon, sinun kannattaa tehdä hautauksen ennakkosuunnitelma. Useimmissa hautaustoimistoissa sen voi tehdä ilmaiseksi.

Hautaussuunnitelma on hyvä antaa tiedoksi mahdollisimman monille, mutta sitä ei pidä viedä pankin tallelokeroon. Sieltä se todennäköisesti löytyy vasta hautauksen jälkeen. Sukuhautapaikan seurakunnan tietoihin voi pyytää kirjaamaan merkinnän, ettei halua tulla haudatuksi sukuhautaan, neuvoo Suomen Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius.

Kerrot hautaustoiveesi syyksi, ettet halua enää kuoltuasi olla yksin. Mikset hakeutuisi kaipaamiisi porukoihin jo eläessäsi? Niitähän löytyy, on vain oltava itse aktiivinen. Moni eläkeläinen saa juttukavereita ja uusia ystäviä käymällä lähimmässä palvelukeskuksessa syömässä ja harrastamassa. Suomi on myös täynnä mitä erilaisimpia yhdistyksiä, jotka ottavat riemumielin joukkoonsa uusia jäseniä. Löytyisikö seurakunnan ilmoitustaululta jotain sinua kiinnostavaa?

Lisätietoja hautaussuunnitelmasta:
www.hautaustoimistojenliitto.fi

Toteutuuko hautaustoive?

Miksi ETn pitäisi kirjoittaa aiheesta "Kauniit uskonnottomat hautajaiset"? Jokainen voi tulla haudatuksi ilman kirkollisia viitteitä, mutta usein vaikka vainaja on kirkosta eronnut, omaiset haluavat kirkolliset maahanpanijaiset! Jokainen omainen järjestää sellaiset hautajaiset kuin pystyy, kauniit tai ei, uskonnon kanssa tai ilman, ei siinä mitään kirjoittelua tarvita, ei kait niin avuttomia aikuisia ihmiset voi olla että kaikki pitää jostain lukea, ennenkuin osaa mitään tehdä.
Lue kommentti

Toteutuuko hautaustoive?

"Seurakunnalla on tieto tuhkan tarkasta sijainnista." Kysyjähän mainitsi tuhkan sirottelusta. On paikkoja joihin oikeasti tuhka sirotellaan, ripotellaan maahan, (taitaa olla vapaa-ajattelijoiden hautausmaita, ja niitä ei ole kaikilla paikkakunnilla) eikä vain aseteta uurnaa sellaisenaan tai kaadeta tuhkaa hautakuoppaan, (ev.lut. seurakunta) jonkun toisen viereen sukuhaudassa. Eihän sukuhaudassakaan siis yksin olla?
Lue kommentti