Ei tullut Turmiolan Tommia, vaan tuli Kohtuullinen Keijo ja Hilpeä Hanna. Alkoholi nivoutuu Suomessa kaikkeen kivaan ja kannatettavaan.

11,6 litraa. Se on paljon.

Sen verran suomalainen 15 vuotta täyttänyt perusjeppe tai -jenni juo alkoholia vuodessa. Kun megalekan laimentaa ja mitoittaa kaupan pakkauksiin, juomme vuodessa kolmesataa pulloa olutta, 20 pulloa viiniä, korillisen lonkeroa, korillisen siideriä sekä kymmenisen pulloa väkeviä.

Tästä määrästä 90 prosenttia kitataan kotosalla, katseilta piilossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesällä janoinen suomalainen tulee päivänvaloon. Puistot täyttyvät chillaajista, terassit työ- ja kaveriporukoista, festarit pystyttävät kaljatelttojaan, Koff nousee raiteille ja maakuntien harvat kyläkaupat muuttuvat kukoistaviksi keppanakeitaiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tippa tappaa hitaasti

Suomessa ei kuolla nälkään, vaan sammumattomaan janoon. Kahdessakymmenessä vuo­des­sa suo­ma­lais­ten al­ko­ho­li­kuo­le­mat ovat kak­sin­ker­tais­tu­neet. Tä­nä vuon­na al­ko­ho­li­tau­tei­hin ja -myr­ky­tyk­siin kuo­lee noin 2000 suo­ma­lais­ta. Vertailun vuoksi tieliikenteessä kuoli viime vuonna 254 henkilöä ja hukkuneita oli 121.

”Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku.”

Sori Vexi, olet väärässä. Suomalainen hukkuu nimenomaan toistuviin, pieniin alkoholiannoksiin: tuoppiin, tölkkiin, tonkkaan, jopa kuoharilasiin.

Muusikko-kouluttaja Mato Valtonen totesi kesäkuun alussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että ”van­ha spur­gu­jen­gi ti­pah­te­lee”.

Ongelma on helppo ulkoistaa häviäjiin ja ongelmakäyttäjiin. Ikävä kyllä meillä kosteilla sukupolvilla jako ongelma- ja kohtuukäyttäjiin on kuohuun piirretty viiva. Moni runsaasti alkoholia käyttävä hoitaa työnsä, pysyy piireissä eikä tipahda.

Alkoholi löysi arkeen

Vuo­nna 1960 suo­ma­lai­nen joi kes­ki­mää­rin 2,6 lit­raa al­ko­ho­lia, mut­ta seuraavilla vuosikymmenillä juo­mi­nen ja ar­ki sol­mi­vat lii­ton, josta raittiusväki oli varoitellut.

Raittiusväki teki klassisen virheen. Se maalaili seinille väärät pirut. Ei tullut Turmiolan Tommia, vaan tuli Kohtuullinen Keijo ja Hilpeä Hanna.

Alkoholi nivoutui kaikkeen hyvään, kivaan ja kannatettavaan: ystävyyteen, rakkauteen, vapauteen, musiikkiin, urheiluun, työhön, koti-iltaan, kansainvälistymiseen, rentoutumiseen ja ruokapöytään.

Kieltoihin ja rajoituksiin perustuva holhous menetti voimansa. Keskiolut tuli R-kioskeihin. Suomesta tuli ihan kiva paikka elää. Raittiusväki mykistyi.

Kulutuksen suunnaton lisäys syntyi arjen pienistä puroista ja pippaloista.

Kohti oleellisempaa

Vallankumous joi lapsensa. Kun haastattelin viime vuonna alkoholin vapauttamisen esitaistelijaa Mato Valtosta, hän pohti suhdettaan lasiseen laulukirjaan. Se oli tuonut iloa, mutta vienyt rinnalta monta kaveria. Kulkurin iltakalja ei maistunut entiseen malliin.

– Rupesi vaan tuntumaan, että se on ihan tyhmä laji.

Alkoholi ei ollut enää Se Juttu.

– Ennen tilanteita arvioi etukäteen sen perusteella, onko alkoholia tarjolla. Se ei ole enää ole ensimmäisenä mielessä. Oleellisempaa on, mitähän muuta siellä tehdään tai tapahtuu, Valtonen sanoi.

Ilo ilman alkoholia on vaikea laji. Kesällä sitä on hyvä treenata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla