Nöyryyttäjä tölväisee sanallisesti tai kätkee pilkan äänenpainoon. Alistumisen sijaan kannattaa opetella suuttumaan. 

1. Mitä on nöyryyttäminen?

Nöyryyttämiselle on monta nimeä: tölväisy, moite, nolaaminen tai mitätöinti. Se on toisen ihmisen kunnioittamisen puutetta ja hänen arvonsa alentamista. Nöyryytettyä kohdellaan muita huonompana, hänet ohitetaan tai häntä ei huomioida.

2. Millaisia seurauksia nöyryytyksellä voi olla?

Nöyryyttäminen on myrkkyä ihmissuhteille, sillä se vähentää ihmisten välistä läheisyyden tunnetta ja herättää nöyryytetyssä vihan, katkeruuden, arvottomuuden ja kostonhalun tunteita nöyryyttäjäänsä kohtaan. Samalla nöyryytetyn minäkuva vääristyy. Itsearvostuksen tunteet jäävät ahdistuksen ja masennuksen alle.

3. Miksi nöyryytetyksi tuleminen on häpeällistä?

Vallalla tuntuu olevan käsitys, että mieleltään terveen ihmisen pitäisi kestää mitä tahansa. Jos nöyryytetty ilmaisee pahoittavansa mielensä, muut saattavat sanoa: "Hän nyt on niin herkkä loukkaantumaan." Nöyryytetyn ylpeys omasta itsestä kääntyy häpeäksi.

4. Voiko nöyryytetyksi joutua vaivihkaa?

Tarkoituksellinen nöyryyttäminen on useimmiten juuri epäsuoraa ja sanatonta. Pilkka tai halveksunta piilee äänenpainoissa ja mulkaisuissa, jotka viestivät nöyryytetylle, että hän on naurettava tai typerä. Nöyryyttäjä on ihminen, joka pönkittää itsetuntoaan ja asemaansa toisen kustannuksella.

5. Miksi nöyryytykseen on niin vaikea reagoida?

Nöyryytys on kuin läimäys vasten kasvoja. Sellaisessa tilanteessa jähmettyy eikä keksi mitään sanottavaa. Monille arkipäivän nöyryytykset ovat niin tavanomaisia, etteivät he tietoisesti noteeraa niitä. Tulee vain epämääräinen paha olo.

"Suuttuminen antaa nöyryytetylle tunteen, ettei jäänyt tilanteessa aivan sanattomaksi."

6. Millaisia ovat pahimmat nöyryytykset?

Monet kokevat pahimmiksi julkiset häpäisyt ja naurunalaiseksi joutumisen porukassa. Tölväisyt sattuvat sitä syvemmin, mitä arempiin kohtiin nöyryyttäjä iskee: "Taidat olla ihastunut, kun tuolla tavalla pynttäydyt."

Lapsuuden nöyryytykset ovat aina pahoja. Monelle lapsena selkäänsä saaneelle on ollut nöyryyttävämpää joutua itse hakemaan Koivuniemen herra pihapuusta kuin saada vitsaa.

7. Miten nöyryytyksestä voi selviytyä?

Oman mielenterveyden kannalta olisi välttämätöntä, että uskaltaisi myöntää itselleen: hän nolasi ja häpäisi minut. Nöyryyttämistilanteessa suuttumisen ilmaiseminen kannattaa. Suuttuminen antaa nöyryytetylle tunteen, ettei jäänyt tilanteessa aivan keinottomaksi.

Kertomalla nöyryyttäjälle, miltä tuntuu, voi parhaassa tapauksessa vaikuttaa nöyryyttäjän käytökseen. Nöyryytetty voi sanoa kiusaajalleen ironiseen sävyyn esimerkiksi: "Olipa tuo sinulta ystävällisesti sanottu."

8. Mistä nöyryytetty voi saada apua?

Kannattaa hakea vertaistukea. Sellaista löytyy myös netistä, jossa toimii erilaisia keskustelu- ja vertaisryhmiä. Kannattaa katsoa esimerkiksi Väestöliiton sivut.

Jos nöyryytys tapahtuu työpaikalla, on hyvä ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon, luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun.

Ystävältä voi saada tukea. Ystävä voi sanoa nöyryytetylle: "On tosi ikävää, että sinulle tehtiin noin. Se oli ehdottomasti väärin."

Parisuhteissa tapahtuva nöyryytysten kierre olisi katkaistava. Apua saa pariterapiasta. Tilanne voi avautua, jos puolisot uskaltavat paljastaa, mitä he pohjimmiltaan toivovat toisiltaan.

Yksilöterapiaan kannattaa hakeutua, jos nöyryytysten aiheuttama paha olo jatkuu. Terapian tarkoituksena on etsiä ihmisestä aitoutta, joka on nöyryytysten yhteydessä kadonnut.

9. Voiko nöyryytetyksi tulemisesta oppia?

Nöyryytetystä tulee sisäisesti entistä vahvempi, jos hän ei suostu lamaantumaan vaan sisuuntuu. Jos pilkkaaja on tokaissut nöyryytetylle, että "sinusta ei tule yhtään mitään", häpäisevä lausahdus kääntyy voimavaraksi, jos nöyryytetty päättää näyttää, mihin hän pystyy.

Lähteenä: Juhani Mattila: Nöyryytys. Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä. Kirjapaja 2017.

Keskustelu- ja vertaisryhmiä: vaestoliitto.fi

Terapeutteja voi etsiä: psyli.fi/psykoterapeuttiluettelo/hae_psykoterapeuttia

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2017.

Arjessa ajatukset vilistävät ja mieli vaeltelee. Mindfulness kouluttaa mieltä keskittymään hetkeen: sen kokemiseen, havainnointiin ja hyväksymiseen.

1. Mitä mindfulness on?

Mindfulness on mielen kyky pysähtyä, asettua tähän hetkeen ja huomioida läsnä olevaa hetkeä hyväksyvästi, ilman arvostelua tai vertailua.

Kun tätä pysähtymisen kykyä harjoitetaan, mieli ohjataan tietoisesti johonkin kohteeseen tai jollekin alueelle, esimerkiksi hengitykseen tai kehon tuntemuksiin. Samalla tutkitaan, mitä sieltä nousee esiin. Lisäksi mieltä kehitetään pysyttelemään kohteessa, vaikka sillä on taipumus karata ja vaeltaa. Kaikki tehdään hyväksyvässä hengessä, riippumatta siitä, nouseeko tietoisuuteen miellyttäviä vai epämiellyttäviä asioita.

2. Miksi mindfulness-harjoituksia tehdään?

Harjoituksen avulla taidot voidaan tuoda osaksi jokapäiväistä elämää.

Hetkessä läsnä oleminen on usein haastavaa nykypäivän ihmiselle. Elämme tietotulvan keskellä, ja moni on tottunut hoitamaan useita tehtäviä yhtä aikaa ja hyppimään jatkuvasti asiasta toiseen.

Usein mieli harhailee jossain muussa kuin käsillä olevassa hetkessä ja siinä, mitä olemme tekemässä. Murehdimme menneitä, ennakoimme, kadumme virheitämme, toimimme automaattiohjauksella. Epämiellyttävät tunteet ja tilanteet herättävät helposti halun paeta sen sijaan, että uskaltaisimme kohdata ne.

Kun oppii olemaan tietoisesti ja hyväksyvästi läsnä, keho ja mieli alkavat voida paremmin ja arjesta pystyy nauttimaan syvemmin.

3. Mistä mindfulness on peräisin?

USA:sta Massachusettsin yliopistosta. Lääketieteen professori Jon Kabat-Zinn kehitti vuonna 1979 Mindfulness-Based Stress Reduction (MBSR) -menetelmän kroonisesti sairaiden hoitoon. Tavoitteena oli vahvistaa potilaiden rentoutumis- ja stressinhallintakykyä hyväksyvän tietoisen läsnäolon avulla. Hän loi menetelmästä kahdeksan viikon ohjelman, jota on sittemmin tutkittu paljon.

Kun oppii kohtaamaan myös epämiellyttävät tunteensa, vapautuu energiaa muihin asioihin.

Tutkimustulokset mindfulnessin vaikutuksista tulevat tästä nimenomaisesta menetelmästä ja tietystä tavasta opettaa ja harjoitella mindfulnessia. Mindfulness-ohjaaja, -kouluttaja ja -valmentaja eivät kuitenkaan ole suojattuja nimikkeitä. Kuka tahansa voi kutsua itseään mindfulness-osaajaksi, vaikkei olisi perehtynyt MBSR-menetelmään.

4. Millaisia harjoituksia mindfulnessissa tehdään?

Menetelmän peruspilareita ovat yksinkertaiset, helposti opittavat mietiskely- ja joogaharjoitteet.

Tärkeä harjoite on kehomeditaatio, jossa opetellaan havainnoimaan kehon tuntemuksia: miten keho voi, mitä se kaipaa, millaisia tunteita ja ajatuksia kehossa tuntuu.

Istumameditaatiossa opitaan aistimaan kehon tuntemuksia, kuuntelemaan ympäristön ääniä, tutkailemaan omia tuntemuksia ja ajatuksia ja oivaltamaan, että kokemukset tulevat ja menevät.

Mindfulness-joogassa tehdään yksinkertaisia, kaikille sopivia liikkeitä ja opitaan lempeyttä ja oman kehon arvostamista. Kaikissa harjoitteissa yhdistyvät keho, hengitys ja mieli.

5. Onko mindfulness vaikeaa?

Se voi olla sekä rentouttavaa että rankkaa. Meditaatiolla on rentouttava vaikutus, vaikka sitä ei varsinaisesti ole tarkoitettu rentouttamiseen. Harjoitusten aikana voi myös kyllästyttää, ahdistaa tai ärsyttää. Jokin paikka voi puutua. Ajatukset voivat vilistä päässä ja mieli vaeltaa, mutta mieltä kutsutaan aina lempeän päättäväisesti ja kärsivällisesti takaisin.

Mindfulness voi parantaa myös ihmissuhteita.

Kun ihminen pysähtyy ja hiljentyy, myös syvälle haudatut tunteet voivat nousta pintaan. Harjoitteet opettavat hyväksyntää, kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja irti päästämistä. Kun oppii kohtaamaan myös epämiellyttävät tunteensa, vapautuu energiaa muihin asioihin.

6. Miten mindfulness vaikuttaa?

Usein stressi ja levottomuus vähenevät. Tyyneys ja tasapaino lisääntyvät ja keskittymiskyky paranee.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo auttaa hallitsemaan kehon ja mielen tunnereaktioita. Kärsivällisyys kasvaa. Oppii pysähtymään, pitämään tuumaustauon ja valitsemaan tilanteeseen sopivan vastauksen.

Moni kokee, että mindfulness on parantanut myös ihmissuhteita. Kun ihminen oppii hyväksymään itsensä ja muut aiempaa paremmin ja pysähtyy tähän hetkeen, myötätuntoisuus ja joustavuus lisääntyvät ja yhteys muihin ihmisiin vahvistuu.

7. Mihin mindfulness auttaa?

Mindfulness-harjoitukset voivat auttaa vähentämään esimerkiksi unihäiriöitä, ahdistuneisuutta ja pelkoja. Ne voivat lievittää pää-, selkä- ja niskasärkyjä sekä suolisto- ja vatsavaivoja. Usein stressinhallinta paranee ja myös verenpaine voi laskea.

Tarkoitus ei ole harjoitella hampaat irvessä.

Mindfulness voi vähentää myös kroonista kipua tai auttaa suhtautumaan kipuun niin, että sen kanssa pärjää paremmin.

8.  Kuinka pian harjoittelu vaikuttaa?

Harjoittelulle ja sen vaikutuksille kannattaa antaa aikaa, sillä muutos ei tapahdu hetkessä. Mindfulness vaatii toistoja ja sitoutumista, aivan kuten soittamisen, maalaamisen tai tanssin opetteleminenkin. Kun harjoitteita on tehnyt 4-8 viikon ajan, vaikutukset alkavat tuntua. Pysyviä muutoksia tulee, kun mindfulnessia harjoittaa säännöllisesti ja jatkuvasti.

Mindfulness vaatii hieman itsekuria, mutta tarkoitus ei ole harjoitella hampaat irvessä. Kannattaa olla armollinen ja lempeä itseään kohtaan ja nauttia myös matkalla olosta.

9. Miten mindfulnessissa pääsee alkuun? 

Mindfulness-kurssit ovat hyvä tapa tutustua menetelmään ja aloittaa itsenäinen harjoittelu. Kirjoja lukemalla mindfulnessia ei opi, vaikka alan kirjallisuuden lukeminen onkin hyödyllistä. Ammattitaitoinen ohjaus ja yhdessä meditoiminen innostavat ja antavat uutta näkökulmaa kokeneellekin. Yksin harjoittelu saattaa unohtua tai jäädä, sillä ihmisillä on taipumus palata vanhoihin tapoihinsa.

Aina ei myöskään tarvitse vetäytyä erikseen tekemään harjoitteita. Hyväksyvää tietoista läsnäoloa voi harjoitella myös jokapäiväisessä arjessa niin, että pyrkii olemaan läsnä arjen toimissa, keskittymään niihin ja havainnoimaan kehon liikkeitä ja tuntemuksia.

Asiantuntijana Mindfulness MBSR -kouluttaja Leena Pennanen

Ole itsellesi armollinen, julistavat elämäntaito-oppaat. Taas uusi lattea neuvo, tuskailee ET:n toimittaja Irina Björkman. "Miksi en saa mitään irti näistä henkisen kasvun oppaista?"

Ole itsellesi armollinen. Siinä lause, johon törmää nykyisin jatkuvasti lehdissä, televisiossa, ihmisten arkipuheessa. Kaunis lause, niin kuin usein sen sanojatkin, menestyneet uraihmiset, jotka ovat pitkillä säärillään loikanneet ulos oravanpyörästä tai muuten vain havahtuneet, ettei menestys tuo onnea.

Aika harvassa tarinassa sohvaperuna kertoo löytäneensä itsensä uumenista uudenlaisen armon. Tai työtön. Moni itsensä armahtaja kun on entinen työmyyrä. Tuskin kukaan heistä mainitsee, että juuri tämän sisäinen piiskuruutensa ansiosta he ovat saavuttaneet sellaisen taloudellisen aseman, että voivat nyt armahtaa itsensä.

En luokittele itseäni näihin armon itseltään saaneisiin. Jos sen tekisin, en luultavasti nousisi sängystä ylös.

Myötätunto ei ole itsesääliä

Edessäni on pino tuoreita elämäntapaoppaita. Ne ovat hempeän pastellisia ja muistuttavat kaikesta, mitä voin sisältäni löytää: hyvän tyypin, pehmeyden, voimavaroja. Monen kirjan sivuilla vilahtaa sana hellittäminen.

En suoranaisesti halua sitä. Olen mielestäni kohtuullisen sujut itseni kanssa. Melko kriittinen ja ärsyyntyvä muita ja itseäni kohtaan, mutta asiat hoituvat, ystäviäkin on.

Armollisuus-ajatus tuntuu minusta vastenmieliseltä varmasti siksi, etten oikein saa elämäntapaoppailta mitään. Jään kiinni sanoihin, jotka tuntuvat latteilta: ihminen tavattavissa, olet osiesi summa, uskalla olla herkkä. Ja nyt tämä armollisuus.

Psykologi Mari Rauhalaa vähän huvittaa ärtymykseni. Rauhalan mielestä armollisuus omaa itseä kohtaan ei missään nimessä tarkoita laiskuutta eikä mukavuudenhalua. Se ei kuulu vain menestyjien etuoikeuksiin.

"On helpompi tarkastella virheitään, jos ei vajoa häpeän tunteeseen."

Mutta käsi sydämellä, eikö tällainen itsensä helliminen ole nykypäivän räjähdysherkässä maailmassa aikamoista itsekkyyttä?

Rauhala ei kysymyksestä provosoidu, vaan alkaa purkaa käsitettä. Ensinnäkin hän käyttää itseä kohtaan koetusta armollisuudesta termiä itsemyötätunto. Se on hänestä monisyisempi ilmiö kuin lehdistä lukemani jutut. Se tekee meistä hyväksyvämpiä myös muita kohtaan. Kaikki lähtee Rauhalan mielestä anteeksiannosta, mutta ei siitä ihan perinteisimmästä luterilaisesta.

– Ensimmäinen askel on se, että annamme itsellemme anteeksi, mutta se on vasta alku.

Tarkoittaako tämä sitä, että jos teen virheen, minun pitää antaa ensin anteeksi itselleni? Kuulostaa itsekeskeiseltä. Että odota vuoroasi, sinä kumoon kamppaamani, halaan tässä ensin itseäni.

– Itsemyötätuntoa kokevat ihmiset asettavat aivan yhtä vaativia tavoitteita itselleen kuin vähemmän myötätuntoiset, mutta ero on siinä, että he eivät epäonnistuessaan järkyty yhtä voimakkaasti kuin muut, Rauhala toteaa.

Toisin sanoen kunnon moka on myönnettävä reilusti, mutta se on osattava myös antaa itselle anteeksi.

– Kyllä. Tämän on osoitettu lisäävän ihmisten vastuunkantokykyä. On helpompi tarkastella omia virheitään, jos ei vajoa häpeän tunteeseen tai itsensä soimaamiseen.

Kohtuullisuus auttaa eteenpäin

Petri Koivisto käyttäisi armollisuuden sijaan kohtuullisuus-sanaa.

– Se on parempi sana siksi, että itseltä pitää myös pystyä vaatimaan asioita.

Petri on lukenut lähes koko aikuisikänsä erilaista psykologista kirjallisuutta ja elämäntaito-oppaita. Se ei ole vain harrastus, vaan hän kokee, että aihepiiri on ollut hänelle elintärkeä.

– Kuulostaa ehkä dramaattiselta, mutta ilman elämäntaitokirjallisuutta en olisi se ihminen, joka nyt olen, Petri Koivisto sanoo.

Yksi kirjallisuuden opetuksista on Petrin mielestä ollut tietynlainen hyväksyntä. Ilman empatiaa omista kokemuksista ei välttämättä oppisi juuri mitään.

"Itsensä muuttaminen ei ole helppoa, sen olen elämässäni oppinut."

Tämä muistuttaa Mari Rauhalan käsitystä itsemyötätunnosta. Koivisto antaa esimerkin.

– Vuosien opiskelun ansiosta olen alkanut hiljalleen tiedostaa itseäni ja toimintaani eri tilanteissa. Esimerkiksi jos kohtaan tylyn tyypin, en pahastu hänen käytöksestään heti. Ymmärrän, että hän on kiivasluonteinen ihminen ja sen vuoksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Se on arvokas havainto minun kaltaiselleni mielipahaan taipuvaiselle melankolikolle, Petri toteaa.

Petri myöntää, että anteeksianto on edelleen todella vaikeaa.

– Itsensä muuttaminen ei ole helppoa, sen olen elämässäni oppinut, Petri huokaa.

Aivoja muuttava myötätunto

Petrin halu kehittää itseään tekee vaikutuksen. Mieleeni muistuvat kuitenkin Mari Rauhalan sanat: Itsemyötätunnon herääminen ei vaadi itsen koko persoonallisuuden muuttamista. Se on lohduttava tieto.

Kirjakasasta käteeni osuu psykologi Ronnie Grandellin kirja Itsemyötätunto. Lievekuvassa seisoo komea nuori mies, joka on työn ohessa osallistunut muun muassa laulukilpailuun. Joudunko siis taas lukemaan superihmisen kertomuksen siitä, kuinka tämä on kovan yrittämisen jälkeen löytänyt sisältään anteeksiannon? Ei sentään. Grandell yhdistää neuvoihinsa tieteellisiä tutkimustuloksia. Hänen ensimmäinen väitteensä on, että itsemyötätunto muuttaa aivoja.

"Eri tutkimuksissa ympäri maailmaa on nähty, että itsemyötätuntoiset ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä ja parisuhteeseensa sekä ja kokevat vähemmän ahdistusta ja masennusta verrattuna henkilöihin, jotka suhtautuvat kriittisesti itseään kohtaan", Grandell kirjoittaa.

Miksi me kaikki emme siis suhtaudu itseemme myötätuntoisesti, kun se selvästi olisi meille hyväksi? On soitettava uudelleen Mari Rauhalalle.

– Elämme nykyään niin suorituskeskeisessä maailmassa, että myötätuntoinen asenne voi olla vaikea saavuttaa. Myös oma henkilöhistoria vaikuttaa paljon. Mitä traumaattisempia kokemuksia ihmisellä on, sitä vaikeampaa hänen voi olla kohdata heikkouttaan ja omia kielteisiä tunteitaan.

Meditointi voi auttaa

Rauhala on työssään huomannut, että itsemyötätunnon kehittämiseen tarvitaan tietoista läsnäoloa. Hän pyrkii herättelemään sitä meditaatioharjoituksissa.

Taas tunnen, kuinka jarru kirskahtaa. En pidä lainkaan meditoinnista. Rauhala kehottaa silti kokeilemaan. Hän muistuttaa, että en saa asettaa itselleni liian suuria odotuksia.

– Harjoituksissa on se hyvä puoli, että ne auttavat meitä tiedostamaan, mitä tunnemme juuri nyt ja miten koemme tunteet kehossamme.

"Tietoinen läsnäolo ei poista ongelmaa, mutta auttaa suhtautumaan siihen."

Miksi tunteiden erottelu on niin tärkeää?

– Mitä enemmän olemme kiinni omissa tunteissamme, sitä enemmän kiinnitymme itseemme. Tunnekuohussa emme välttämättä huomaa, mistä reaktiomme kumpuavat.

Mari Rauhala antaa esimerkin tilanteesta, jossa hän taas kerran vänkäsi murrosikäisen lapsensa kanssa kotiintuloajasta.

– Tunsin voimattomuutta ja raivoa. Silloin, juuri siinä hetkessä, suljin silmäni ja hengitin syvään. Annoin itseni tuntea negatiiviset tunteet ja lohdutin itseäni, että tämä on vaikea hetki, mutta en ole yksin. Sadat äidit ovat olleet ja tulevat olemaan tässä tilanteessa. Tietoinen läsnäolo ei poistanut ongelmaa, mutta auttoi minua suhtautumaan siihen. Silmät avattuani oloni ei ollut enää yhtä paha.

Mielikuvin kurjan olon kimppuun

Mari Rauhala ehdottaa kokeilemaan Pehmennä, tyynnytä, salli -harjoitusta, joka löytyy Youtube-videopalvelusta. Siinä käydään läpi jokin ikävä tapahtuma tai tunne ohjaajan opastuksella. Laitan kuulokkeet korvilleni ja aloitan harjoituksen.

Vaikka ensin haraan vastaan, jo muutaman minuutin kuluttua pääsen mukaan tunnelmaan. Mieleeni juolahtaa arkinen tapahtuma. Minua näpäytettiin sanallisesti jostain asiasta, ja tuohduin niin, että olin lähes koko päivän pahoilla mielin. Ääni kuulokkeissa ohjaa minua muistelemaan tapahtumaa ja tarkkailemaan sen herättämiä tunteita. Lopulta huomaan itkeväni.

Tilannetta muistellessa yhdistän kokemani tunteen moneen aiempaan tapahtumaan, joissa olen tuntenut samanlaisen loukkaantumisen. Tunnistan itselleni oudon tunteen: avuttomuuden. Itkettää vieläkin, mutta ei liiaksi, sillä ääni nauhoitteella tyynnyttää.

Meditaation jälkeen on hyvä olo, vähän kummallinen, mutta yllättävän kevyt.

Mari Rauhalan mielestä reaktioni kuulostaa tavalliselta.

– Usein on epämääräinen kurja olo, eikä oikein tiedä, miksi. Tällaisilla harjoitteilla voi päästä kiinni siihen, mitä oikeasti tuntee ja tarvitsee.

Älä suorita itseäsi sairaaksi

On myönnettävä, että epämääräinen kurja olo on minullekin tuttu. Ehkä sille pitäisi tehdä jotain. Vaikka väitän olevani "mukavuusalueella hiihtäjä", suoritan monia pieniä asioita niin, että ärsyynnyn turhan herkästi.

Innostun meditaatiotehtävistä ja aloitan uuden. Toivon nopeita tuloksia, mutta nyt keskittymiseni herpaantuu. Muistan Rauhalan kertoneen, että hän on kohdannut ihmisiä, jotka alkavat suorittaa jopa meditaatiota, koska suorittaminen on niin totuttu käytösmalli.

On siis aika pitää tauko.

Liiasta suorittamisesta ei seuraa mitään kovin kestävää. Urheilulääkäri Pippa Laukka kirjoittaa tuoreessa kirjassaan terveyden tasapainosta. Hyvinvoiva nainen -kirjan viesti on, että liika pinnistäminen, niin fyysinen kuin henkinen, ei ole turvallista.

"Olisi kamalaa kuolla hampaat irvessä ja itseensä tyytymättömänä."

Laukka on on kohdannut työssään ihmisiä, jotka ottavat paineita jopa myönteisistä elämänmuutoksista.

– Suosin nykyään kohtuuden käsitettä. Jos jokin elämässä hankaa, kaikkea ei kannata panna kerralla uusiksi. Pienillä terveysvalinnoilla elämästä tulee helpommin oman näköistä kuin kaiken muuttamisella, hän toteaa.

Laukan mielestä liika tavoitteellisuus ja suorittaminen voivat olla jopa vaaraksi fyysiselle terveydelle.

– Stressin yhteys kohonneeseen verenpaineeseen on tunnettu jo kauan, mutta stressillä on yhteys myös rintasyöpään, Laukka kertoo.

Olisi kamalaa kuolla hampaat irvessä ja itseensä tyytymättömänä. Ehkä teen jotain omalle ärtymykselleni. Heti tänään. Tai huomenna. Onneksi se ei vaadi paljon eikä sitä ainakaan tarvitse suorittaa.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.