Mikko Kuustonen: "Formulalääkärin maailma tuntui tuntulta"

Mielikuva on vahva, lähes jumalallinen. Pitkätukkainen nuori mies kumartuu kitaransa yli, sulkee silmänsä ja laulaa.

Elokuun yön viileä tuuli / Vesi on mustaa ja hopeaa / Kuningatar vieläkö kuulet / Hiljaiseen valtakuntaan / Enkelit lentää sun uniin / Ja tekee sinusta kauniin.

Vuosi on 1991. Muusikko Mikko Kuustonen on vasta kolmenkymmenen, mutta sielultaan syvä ja karttunut, kahden pienen tytön isä. Laulu on tuutulaulu Iinalle ja Minkalle.

Tytöt nukkuvat levollisesti, sävel jää soimaan hämärään huoneeseen. Mutta isän elämä on kaikkea muuta kuin tuutulaulua. Vuonna 1991 alkavat Mikko Kuustosen henkilökohtaiset ruuhkavuodet. Musta jalokivi -albumi myy yli kultalevyrajan, seuraavana vuonna Abrakadabra platinaa ja kaksi vuotta myöhemmin Aurora kultaa. Pää on avattu, hulina taattu, tie tähtiin kirjoitettu.

Nyt Mikko Kuustonen on 56-vuotias. Takana on 30 vuotta kestäneen avioliiton päättyminen muutama vuosi sitten, uusi parisuhde ja uusia töitä. Musiikki on laajentunut televisiotöiksi, läsnäoloiksi erilaisissa viihteellisissä paneeleissa ja koulutushommiksi.

Hiukset ovat yhä tummat ja tukevat, kasvojen kulmikkuus on pehmennyt, ja tytöille tuutulauluina soivat jo toiset kappaleet. Mikko Kuustonen istuu Kansallisteatterin suuren näyttämön punaisella penkillä ja oikoo koipiaan.

Katso kuvat: Mikko Kuustonen ennen ja nyt – kuvat 30 vuoden ajalta

– Kato, Kuustonen! Ootko tulossa tänne töihin, Kansallisteatterin valomies huikkaa, kun näkee Mikko Kuustosen katsomossa.

– Hah-hah-haa! Älä pelkää, ei tilanne niin huono ole. Mutta laita se sininen alavalo, se nuorentaa, Mikko Kuustonen kuittaa takaisin ja vakavoituu.

Kansallisteatteri ei ole Kuustoselle poseerausta, vaan rakas paikka. Kuustonen käy katsomassa lähes kaikki näytelmät, yksin tai yhdessä ystävien ja perheen kanssa.

– Yleensä poistun muutamaa oivallusta rikkaampana. Sielu voi paremmin, kun sitä ravistelee ja oma maisema kirkastuu. Uskon, että muutokset meissä tapahtuvat usein vasta, kun tunteet ovat myllertäneet riittävästi, Kuustonen pohtii.

10 vuotta raitista elämää

Liikunta on viime vuosina ollut tehokas mielenhuoltaja: tennis ja säännölliset kuntosalitreenit. Juoksemiseen liittyvää nautintoa Mikko Kuustonen ei silti ymmärrä.

– Ja hyötyliikunnan suhteen olen saamaton urpo. Tyttäret tirskuvat, ihan aiheesta, kun körötän autolla lähikioskille parin korttelin päähän.

"Kirjaa lukiessani oivalsin, ettei elämässä ole kysymys suorittamisesta."

Pienillä asioilla, kuten oikeilla sanoilla, on hyvinvoinnille suuri merkitys. Viimeksi oikeat sanat löytyivät formulalääkäri Aki Hintsasta kertovasta kirjasta.

– En tunne formulaympyröitä, mutta Hintsan maailma tuntui yhtäkkiä hyvin tutulta. Kirjaa lukiessani oivalsin, ettei elämässä ole kysymys suorittamisesta, vaan tärkeistä kysymyksistä: kuka minä olen, ketkä ovat läheisiäni ja kenen kanssa syntyy hyvää.

Kysymykset ja niiden peilaaminen omaan elämään voivat lykätä vauhtiin monia muutoksia. Mikko Kuustonen on tyytyväinen, että hän uskalsi kysyä itseltään ja käynnistää muutosprosesseja.

Kuustonen lopetti juomisen yli kymmenen vuotta sitten.

– Monen mielestä juomiseni oli hallinnassa, mutta itseäni se ahdisti. Vasta vertaisryhmissä pystyin lopettamaan ja ymmärtämään syitä riippuvuuksiin.

Keikkabussia ei ole ikävä

Tytärten tuutulauluista on pitkä aika. Lapset ovat aikuisia ja kuinka ollankaan, teatterityössä lähes isänsä jalanjälillä.

Mikko Kuustonen lähestyy kuuttakymmentä. Ja näyttää paremmalta kuin koskaan. Vaikuttaa myös voivan hyvin. Onnea? Tasapainoa? Elämänkokemusten ja oman tien löytymisen harmoniaa? Ikä ei ole Kuustolle kauhistus tai yllätys. Ei edes kriisin paikka.

– Enkä tiedä, mitkä kriisestäni liittyvät ikään, hän hymyilee ja kääntää keskustelun legendoihin.

– Musiikissa ihailen monia, jotka ovat minua reilusti vanhempia. Johnny Cash ja Bob Dylan ovat tehneet äärimmäisen mielenkiintoisia juttuja ikämiehinä.

Ehkä Kuustonen palaa vielä myös musiikin pariin aktiivisemmin ja näkyvämmin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tosin keikkabussielämää hän ei kaipaa. Se vaihe kuului toiseen aikaan.

– Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että siinä karisee turhat pois. Ei tarvitse enää pokkuroida, vaan saa keskittyä siihen, mikä on itselle rakkainta.

Jos elämäntilanne olisi toinen, Kuustonen tietäsi, mitä tekisi.

"Sukeltaminen tuntuu aika lailla samalta kuin jooga: mielenrauhaa ja hengitystä."

– Sukeltaisin kirkkaissa vesissä. Sellainen olisi käsittämättömän hienoa. Sukeltaminen tuntuu aika lailla samalta kuin jooga: mielenrauhaa, hengitystä ja paine, joka on alkukantaisesti rauhoittavaa.