Minna erosi 40 vuoden liitosta: ”Halusin elää vielä toisen elämän”

Sairaalassa oli hiljaista. Istuin isän kuolinvuoteen vierellä. Hän otti minua kädestä ja pyysi, että pitäisin huolta äidistä.

isä tiesi, että kuolema tulisi olemaan äidille raskas. He olivat olleet yhdessä aina, yli 50 yhteistä vuotta.

Isän kuolema koski äitiini niin kovasti, että kun puhuimme yksin elämisestä, hän lyyhistyi syliini lapsuudenkotimme eteisessä. Siitä lähtien, lähes kymmenen vuotta, huolehdin äidistäni.

Pidä äidistä huolta, isä pyysi.

Varmistelin, ettei hän olisi yksinäinen. Kävin laittamassa ruokaa, pesin, ulkoilutin, jututin. Pidin kiinni elämässä.

Uusi tilanne

Äiti kuoli 2019. Suru oli suuri, mutta samalla oloni oudosti keveni. Yhtäkkiä minulla oli aikaa vaikkapa tavata ystäviäni.

Työ piti minut yhä kiireisenä. Minulla oli mieheni kanssa yhteinen fysioterapia-alan yritys Kainuussa, ja olin vuosia tehnyt hulluna töitä. Hyvä jos 12 tuntia päivässä riitti.

Äidin kuoleman aikoihin eräs terveysalan toimija kiinnostui ostamaan yrityksemme. Ajattelin heti: Nyt jos koskaan. Toista tällaista tarjousta ei ehkä koskaan tule. Päätimme myydä yrityksen.

Yhtäkkiä olin täysin uudessa tilanteessa. Minua ei tarvittu oikein missään. Yritys oli myyty, vanhemmat kuolleet, lapset muuttaneet omilleen.

Hyvien ihmisten huonot puolet

Olin uppoutunut töihin myös siksi, että silloin ei tarvinnut käydä läpi parisuhteen ongelmia.

Olimme olleet yhdessä 17-vuotiaista koululaisista. Ihastuimme, rakastuimme, menimme naimisiin ja saimme kolme ihanaa tytärtä.

Suhteen ylläpitäminen oli lopulta melkoista itsensä kanssa kamppailua. Miten kaksi ihan hyvää ja mukavaa ihmistä onnistuukin saamaan toisistaan niin paljon ikäviä ja huonoja piirteitä esiin?

Umpikuja oli myönnettävä, kun oli lopulta niin paha olla.

Koska minulla oli mahdollisuus asettaa itseni ensimmäistä kertaa elämässäni etusijalle, päätin hakea avioeroa – täydellistä vapautta kaikesta.

Päätös ei syntynyt hetken mielijohteesta, vaan oli kytenyt pitkään. Yli kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen avioero ei ollut helppo ratkaisu.

Vannoin nuorena vaimona, etten koskaan eroa. Olin ajatellut, että ero on ihmisen heikkoutta! Pidin myös naurettavana ajatusta erilleen kasvamisesta, mutta siinäkin minun on pitänyt muuttaa mieleni.

Kirjoitin erohakemuksen tietokoneella eräänä iltana. Ennen kuin lähetin hakemuksen tuijotin pitkään näyttöä ja olin jo perumassa koko homman. Pelkäsin, että aiheutan mielipahaa lapsillemme.

Sitten muistin keskustelut, joita olin käynyt tyttärieni kanssa. Äiti, me rakastamme teitä molempia eikä mikään meidän välillämme mene erossa rikki, he olivat sanoneet.

Olin ajatellut, että ero on ihmisen heikkoutta!

Eron jälkeen olin valtavan pettynyt itseeni, koska en kyennyt pitämään perhettä ehjänä.

Olin nähnyt omien vanhempieni haastavat ajat pitkässä avioliitossa. He kuitenkin pysyivät yhdessä ja viettivät mukavia eläkevuosia. Minä en kyennyt samaan.

Olen korostanut ruuhkavuosiaan eläville lapsilleni, että pitäkää huolta parisuhteestanne. Menkää välillä vaikka hotelliin yöksi, niin mummeli tulee hoitamaan lapsia.

Lue Minnan koko tarina ET-lehden numerosta 16/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.