Anne Sällylä, 68: ”Kun lapset lähtivät, jäin ihan yksin – edes kissaa ei ollut”

Illalla Anne Sällylä keskittyy, miettii seuraavan päivän jumppatuntia ja suunnittelee liikkeiden järjestyksen.

Sitten on aika mennä nukkumaan. Aamulla hän herää ennen seitsemää ja on pian valmis vetämään nettijumpan kotinsa olohuoneesta.

Ruudun toisella puolella on kahdesti viikossa yksityisen yrityksen työntekijöitä.

Musiikki svengasi ja ohjaajien pinkit kokotrikoot hämmästyttivät kiillollaan.

– Yritän olla hyväntuulinen, sillä kuvaruudussa täytyy hieman korostaa virkeää ilmettä, jotta se välittyisi katsojille. Jaksaa, jaksaa -kannustus on kuitenkin vanhanaikaista. Ohjaajan on oltava oma itsensä ja luonnollinen, sanoo Anne Sällylä.

Kameran edessä hän tottui jumppaamaan jo 1980-luvulla, kun hän veti Iltajumppa-ohjelmaa TV2:ssa yhdessä Eeva Eerikäisen (nyk. Luukkosen) kanssa.

Ikävä iski voimalla

Anne syntyi Turussa kolmilapsisen perheen keskimmäiseksi, mutta on asunut Tampereella 1980-luvulta lähtien.

Siellä hän meni naimisiin, sai neljä tytärtä ja perusti oman, yhä toiminnassa olevan liikuntakoulun. Tuli avioero, ja Anne jatkoi yksinhuoltajana.

Ruuhkavuosina päivät ja viikot hujahtivat menemisten ja tulemisten rytmissä.

Anne veti jumppatunteja ja kiisi niiden välissä kotiin ollakseen läsnä, kun lapset tulivat koulusta. Vei näitä harrastuksiin ja haki. Juhli syntymäpäivät ja ripillepääsyt, puristi nenäliinaa kädessään, kun tytöt laskivat valkolakin hiuksilleen.

Ruuhkavuosina päivät ja viikot hujahtivat menemisten ja tulemisten rytmissä.

Kunnes tyttäret yksi kerrallaan muuttivat pois kotoa. Anne oli 59-vuotias ja hänestä tuntui kamalalta jäädä yksin isoon taloon.

– Itkulle ei meinannut tulla loppua, kun kuopuksen sänky ja muut tavarat kannettiin yläkerrasta alas, auto pakattiin ja hän lähti opiskelemaan satojen kilometrien päähän.  

Anne heilutti hyvästejä pihalla ja katseli, kun peräkärryn valot loittonivat.

– Tilanteen teki surulliseksi se, että olin ihan yksin. Ei ollut edes kissaa.

Katso maailmaa uusin silmin

Tyhjän kodin syndrooma pulpahtaa yhä hetkittäin pintaan. Niin tiukassa ovat vanhat tavat ja tottumukset, että Anne keittää toisinaan aamulla kahvia täyden pannullisen. Aivan kuin juomassa olisi yhä koko pesue.

Kipuillessaan Anne yritti ensin kuroa kiinni lapsiin syntynyttä etäisyyttä. Hän houkutteli tyttäriä kanssaan teatteriin, syömään ja matkoille.

Lopulta nuorin tyttäristä otti asian puheeksi äitinsä kanssa.

–Tytär sanoi, että kuule äiti, me ollaan lähdetty ja sää oot nyt yksin. Katso tätä maailmaa uusin silmin.

Tyttären kommentti oli herätys. Anne päätti olla enää tuputtamatta itseään lasten seuraksi, vaikka olisikin käytettävissä, jos häntä tarvittaisiin.

Tytär sanoi, että kuule äiti, katso tätä maailmaa uusin silmin.

Olisi paras pitää kiinni vanhasta, hyväksi osoittautuneesta selviytymiskeinosta. Työ rytmittää päivää napakasti, jos hän entiseen malliin vetää kahdesta neljään jumppatuntia päivässä.

Ja yhä hän ohjaa samaa tahtia. Siitä saa itsekin energiaa, kun näkee, miten ohjattavat nauttivat tunnista.

Lue lisää Annen hyvän elämän oivalluksista: ET Terveys 8/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.