Jonna Järnefelt, 58, elää uutta elämänvaihetta: ”Vapaus omiin valintoihin tuntuu huikealta”

Näyttelijä ja laulaja Jonna Järnefeltin, 58, autossa on lähes aina uimapuku ja pyyhe siltä varalta, että työkeikkojen aikatauluun tulee aukko, jolloin voi suunnata uimahallille tai avoveteen.

– Vesi on minun elementtini. Olen purjehtinut lapsena isän kanssa ja asunut veden lähellä. Katson keikkapaikkakuntieni vesijuoksumahdollisuudet jo etukäteen, kertoo Jonna.

Autossa on lähes aina uimapuku ja pyyhe matkassa.

Kun hän sai tietää näyttelevänsä Tampereen Työväen Teatterissa Katrina-näytelmässä, oli selvää, että hän suuntaisi usein Pyynikin uimahalliin.

Jo ensimmäistä lasta odottaessaan Jonna kävi lähes päivittäin Helsingissä Yrjönkadun uimahallissa. Se piti raskausturvotuksen poissa ja näyttelijän hyvässä kunnossa ja mukana näyttämöllä odotuksen loppuviikoille asti.

Sitten uiminen jäi mutta viisikymppisenä löytyi vesijuoksu. Vesi sopii erityisen hyvin nivelten kivuista kärsivälle.

Jonna juoksee vedessä yleensä kolme, neljä kertaa viikossa. Hän on kehittänyt riippuvuuden myös avantouintiin, sillä vapaalla ollessaan hän rakastaa rutiineja.

Vesi sopii erityisen hyvin nivelten kivuista kärsivälle.

–Teen freelancerina töitä ulkona, sisällä tai studiossa ja monien erilaisten ihmisten kanssa. Silloin omat rutiinit auttavat pitämään asiat hallinnassa, enkä joudu kaaokseen. Kun itsellä on rauha, luova sekoilu voi alkaa työpaikalla!

Onnistuisiko jo hosumatta?

Jonnasta tuntuu, että moni liikkumiseen liittyvä tuli hänen elämäänsä turhan lujaa ja liian aikaisin.

Jo viisivuotiaana hän pyöräili yksin päiväkotiin Espoon Tapiolassa. Villillä tytöllä oli aina ruhje jossakin, sillä piti pärjätä isompien joukossa.

– Olin hyvin itsenäinen pienestä asti. Kasvoin avioeroperheessä, äiti kävi töissä, ja siskoni ja veljeni olivat minua paljon vanhempia. Ei minua juuri kaitsettu. Muut ajattelivat, että kyllä Jonna pärjää. Kotiapulainen saattoi sentään hakea tarhasta.

Villillä tytöllä oli aina ruhje jossakin.

Itsekseen pärjäämisestä kasvoi elämänasenne: kun mökillä tuuli kaataa puun, se on jo oksittu ja puoliksi pilkottu, kun puoliso vielä etsii metsurin puhelinnumeroa.

– Olen ylpeä siitä, että olen saanut paljon aikaiseksi. Toki saan läheisiltä palautetta, että voisit joskus ottaa rauhallisesti. Ehkä nykyisin yritän olla enemmän läsnä ja hosumatta. Pidän silti siitä tunteesta, kun näen, että tuonkin seinän maalasin.

Suurpiirteisyys helpottaa – kaikessa

Jonna ja hänen miehensä, näyttelijä ja entinen Helsingin kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola, ovat pitäneet yhtä jo yli 32 vuotta. He tapasivat, kun Jonna pääsi valmistuttuaan Helsingin Lilla Teaterniin näyttelijäksi.

Asko oli Jonnan esimies, parikymmentä vuotta vanhempi ja kolmen lapsen eronnut isä.

– Olin kauhean rakastunut ja halusin vain painaa kaasun pohjaan. No, eihän se yksinkertaista ollut.

Perheeseen syntyi kolme tyttöä muutaman vuoden välein. Jonna oppi hoitamaan kuljetuksia ja palkanlaskentaa, sillä epäsäännöllisten työaikojen vuoksi tarvittiin lastenhoitoapua.

Olin kauhean rakastunut ja halusin vain painaa kaasun pohjaan.

Välillä mentiin karjalanpiirakoiden ja pinaattilettujen voimalla, eikä Jonna pitänyt tarpeellisena siivota lasten keskeneräisiä projekteja pois silmistä. Hän halusi leipoa tyttöjen kanssa sotkunkin keskellä.

–Tykkäsin olla lasten kanssa ja menin yli siitä, mistä aita oli jo kaatunut. Olen oppinut aika suurpiirteiseksi.

Hyvää suurpiirteisyyttä on tullut myös työntekoon. Iän myötä jännitys näyttämöllä on helpottanut.

– Nuorena sitä keskittyy itseensä, kokemuksen lisääntyessä vastanäyttelijään. Kun katson toista silmiin, niin tiedän, ettei jonkun sanan unohtaminen ole maailmanloppu.

Kirjoittamisen tärkeys

Kun Asko jäi eläkkeelle eikä enää häipynyt päiväksi töihin teatterille, Jonna alkoi kaivata omaa tilaa ja hankki työhuoneen.

– Se oli todella iso askel. Nyt minulla on työrauha kirjoittamiselle, kertoo Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutuksessa oleva Jonna.

Se, että luo jotakin, mitä kukaan muu ei voi tehdä, on hänelle tärkeää.

– Olen valmis luopumaan monesta asiasta saadakseni kirjoittaa. Silloin olen oma yksikköni, en äiti, puoliso tai tytär. Riippumattomuuden tunne on huikea, kun saan olla hetken vapaana kaikesta.

Lue lisää Jonna Järnefeltin hyvän elämän oivalluksista: ET Terveys 4/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digielehdet.fi-palveluun.