Paluumatkalta

Ikäväni ratsu laukkaa väsymättä
vaaveitani kuljettaa
rakkautta matkassaan,
sieluuni elämän suloa.

Kotimaani runsauden vainiot
kauneuteensa sulattaa ikävääni.

Teen tilaa metsien uumeniin
naavakuusien ydinsydämiin
kalliokolojen pohjukoihin
pihlajakukinnoin kokoan
sulopesän rakennan.

Ei lopu tila ikäväni meristä
miljoonien hiekka-aaltojen
harjannehuipuista vesistä,
pohjasimpukoiden helmiäisistä.

On tilaa ikäväni upota,
eksyä, hajota maailman
kaikkeuteen.
Sen ääniaaltojen huminassa
ikäväni soittaa kaipauksen
lempeää lauluaan
paluumatkalta sydämeeni.