Sain tällaisen peilin isoäidiltäni. Onko tietoa sen iästä ja arvosta? Peili on mitoiltaan noin 130 x 50 cm. Simon

Kaunis ja hyväkuntoinen peili, mutta peilin iän määrittäminen on kuvan perusteella vaikeaa.

Tyylillisesti peilissä on uusklassisia ja empiren piirteitä. Ihan 1800-luvun alkupuolelta en usko peilin kuitenkaan olevan, mutta ei se kovin uusikaan ole.
Kohtalaiseen ikään viittaava asia on se, että peili on tehty kahdesta osasta. Kyseessä oli veronkierto. Ruotsi–Suomessa säädettiin peilivero 1734, jonka mukaan peilistä piti maksaa veroa peililasin koon mukaan. Niinpä tässäkään peilissä ei ole yhtä suurta lasilevyä, vaan kaksi pienempää.

Kaksiosainen peililasi ei kuitenkaan takaa ikää, sillä myös uusvanhaan peiliin on voitu tehdä kaksiosainen lasi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Paremman takuun iästä antaa se, että peili on puhallettua – ei vedettyä – lasia. Sen näkee hyvin peilistä heijastuvassa kuvassa, joka on ”kiharainen”. Se tiedetään, että puhalletun lasin käyttö peilien valmistuksessa loppui joskus vuoden 1930 tienoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On hyvin todennäköistä, että peili on tehty kertaustyylien aikana 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa. Peilin päivän hinta on satasia, mutta sen tarkemmin ei kuvan perusteella osaa sanoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla