70 vuotta yhdessä olleet Liisa ja Eero: ”Pitkän, onnellisen liiton salaisuus on yksinkertainen”

Rantapolku on kivikkoinen, tuuli viileä.

– Annapa Eero käsi, Liisa Kinnunen sanoo.

Eero Kinnunen ottaa Liisa-puolisonsa kädestä kiinni. Kumpikin on 89-vuotias, yhdessä he ovat olleet 70 vuotta. 

Rantaviivalla he pysähtyvät katsomaan järvelle.

– Pahus. Vesi on noussut. Ei näy meidän sydänkiviä nyt. Mutta tuolla ne silti ovat. Pinnan alla, samassa paikassa, johon vuonna 1957 ne piilotimme. 

Pahus. Vesi on noussut. Ei näy meidän sydänkiviä nyt.

Liisa nyökyttelee. Hän muistaa tarkkaan, mihin ja miksi hän ja Eero kaksi kiveä 68 vuotta sitten piilottivat.

Sinä kesänä Liisa ja Eero olivat 21-vuotiaita. Suhde oli vasta alussa, Eero päässyt juuri armeijasta. Edessä oli Liisan ensivierailu Eeron vanhempien luona, tämän saman Summasen rannalla, Saarijärven seudulla.

Liisaa jännitti. Eero ehdotti, että mitä jos ollaan ensin hetki vain kahdestaan. Lähdetään vaikka nokipannukahville rantaan.

– Siinä kahvilla sitten keksimme, että etsitäänpä rannasta kaksi sydämenmuotoista kiveä. Löysimme ne melkein heti, Liisa kertoo.

– Vai olimmekohan vain niin rakastuneita, että näimme sydämiä kaikkialla?

Olimmekohan vain niin rakastuneita, että näimme sydämiä kaikkialla?

Liisa ja Eero kahlasivat rantaveteen sydänkivet sylissään, asettivat ne vierekkäin kivikkoon, noin puoli metriä pinnan alle.

Oikeanpuoleinen olisi Eeron kivi, vasemmanpuoleinen Liisan, niin he päättivät. Piilopaikan he painoivat mieleensä.

Koskaan he eivät kertoisi piilopaikasta muille. Joka kesä he tulisivat katsomaan sydänkiviä yhdessä.

Niin he toisilleen 21-vuotiaina lupasivat.

Kuluu muttei katoa

Lupaus on pitänyt. Ainakin melkein.

– Noin kymmeneksi vuodeksi kyllä unohdimme koko kivet, Liisa myöntää.

– Silloin oli niin paljon muuta, kaksi pientä lasta ja työt.

Useimpina muina kesinä Liisa ja Eero ovat kävelleet rantaan katsomaan sydänkiviään. Lähes joka kerta kaikki on mennyt kuten tänään.

Noin kymmeneksi vuodeksi kyllä unohdimme koko kivet.

He ovat tuijotelleet hetken järvelle ja todenneet, että ei näy meidän kiviä tänäkään vuonna. Vain kaksi kertaa 68 vuoden aikana vesi on ollut niin matalalla, että kivet ovat näkyneet rannalle asti.

– Ne vuodet olivat 2009 ja 2018, Liisa muistaa.

Kun veden pinta silloin oli alhaalla, he kahlasivat yhdessä kivien luo ja ottivat toisistaan valokuvat. Järvessä Eero huomasi, että sydänten pintaan oli kertynyt likaa.

– Hain katuharjan ja harjasin mudat ja hiekat kivistämme pois.

Liisa katsoi, kun Eero kuurasi, ja mietti, että on se vain ihana, noin huolehtivainen.

– Kivet ovat rakkautemme vertauskuva. Kivi kestää, on ikuinen, kuten rakkautemmekin. Veden alla kivi ehkä vuosien mittaan vähän kuluu ja hioutuu. Mutta koskaan se ei katoa.

Tärkein rakkausneuvoni

Tänä keväänä Liisa lähetti ET-lehden Lukijan runo -palstalle runon:

Nuorina, rakastuneina, piilotimme lapsuuskodin lahdenpoukamaan kaksi sydänkiveä. Vierekkäin. Siellä ne lepäävät, veden kätköissä, nyt seitsemän vuosikymmentä myöhemmin, yhtä ehjinä, yhtä kestävinä kuin rakkautemmekin.

Sydänkivet-runo on Liisan kirjoittama, ja se julkaistiin ET:ssä huhtikuussa.

Runo vastarakastuneista teki meihin ET:n toimituksessa vaikutuksen, ja otimme Liisaan yhteyttä. 

Liisa miettii, miten voikin muistaa alkuhuuman niin kirkkaasti. 

Juhannuksena 1959 Liisa ja Eero vihittiin Saarijärven kirkossa. Häitä juhlittiin täällä, Eeron lapsuudenkodin pihamailla. Yöllä sydänkivirantaan sytytettiin parin kunniaksi kokko.

Pitkän liiton salaisuus on yksinkertainen: pitää olla yhteisiä unelmanpoikasia.

Pitkän, onnellisen liiton salaisuutta kysytään heiltä usein. Eeron mielestä salaisuus on yksinkertainen: pitää olla yhteisiä pieniä tavoitteita, unelmanpoikasia.

– Vaikka vain se, että poimitaan kahdestaan marjat ja sienet metsästä, Eero sanoo.

– Mutta tärkein rakkausneuvoni on tämä: älkää menkö ilman pusua nukkumaan. Joka ilta viimeiseksi annamme Liisan kanssa toisillemme iltasuukot. Joka aamu ensimmäiseksi annamme aamusuukot. Annamme heti herätessä suukot jo ihan siitä ilosta, että kumpikin heräsi taas, vielä tänäkin aamuna.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 14/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.