Anne Murto tuli tunnetuksi johtaessaan omaa pr-yritystään Helsingissä 80- ja 90-luvuilla. Nykyään hän työskentelee Rukapalvelussa Kuusamossa.
Anne Murto tuli tunnetuksi johtaessaan omaa pr-yritystään Helsingissä 80- ja 90-luvuilla. Nykyään hän työskentelee Rukapalvelussa Kuusamossa.

Anne Murto on entinen seurapiirien lemmikki, josta on kuoriutunut ympäristöaktivisti. Vahva usko luonnonvoimiin lämmittää myös tyhjäksi käynyttä kotipesää.

Tie on pimeä ja polanteinen, mutta nainen painaa kaasua arkailematta. Välillä hän tukee Toyotan rattia vain reisillään, molemmat kädet ilmassa sanojen jatkeena: Ajoi soita, ajoi maita, ajoi aavoja ahoja... Yhteen ääneen auton kaiuttimista tulvivan Kalevala-äänikirjan kanssa.

Anne Murto on aika Louhi naiseksi. Muuttaa muotoaan, saarnaa ja säteilee, on yhtä aikaa rento ja reviiristään tarkka.

Vielä iltapäivällä hän piti puoliaan kaupungintalolla ja näpäytti istuvansa valtuustossa kuusamolaisten äänillä, ei matkailuyrittäjänä. Nyt hän hurvittelee kalevalaisena naisena, joka on ottanut elämästä opikseen.

– Onnellisuus ei tule kaiken saamisesta vaan siitä, että osaa olla kiitollinen.

Erityisen kiitollinen Anne on tästä maisemasta, ainutlaatuisen puhtaasta erämaasta, josta hänenkin leipänsä lähtee. Vaivojaan säästämättä hän sitä puhtautta myös puolustaa.

Juuri kaivostoiminnan uhka veti Anne Murron mukaan kunnallispolitiikkaan. Ja puolue, monen mielestä aika yllättävästi Vasemmistoliitto, valikoitui sen perusteella, kenen kanta kaivostoimintaan oli selkeimmin kielteinen.

Valtakunnan politiikkaankin Annea on kosiskeltu, mutta tässä kohtaa hän on yhden asian nainen: ei kulta-uraanikaivosta Kuusamoon. Niitäkin kyllä löytyy, jotka ottaisivat ilolla vastaan kaivostoiminnan synnyttämät työpaikat. Silläkin riskillä, että se vahingoittaisi tärkeintä elinkeinoa, matkailua.

– Jo yksi päästö riittää tuhoamaan luontokaupungin imagon.

Sydämen matkan päässä

Kuusamon vaakunnassa laukkaa poro verenpunaisella pohjalla. Sen voi nähdä symboloivan myös syrjäseudulle tyypillisiä pulmia: nuoret lähtevät – ongelmat jäävät.

Annen oma teini-ikäinen kuuluu lähtijöihin. Musikaalisesti lahjakas Katariina aloitti viime syksynä opinnot Kallion ilmaisutaidon lukiossa Helsingissä. Muutti pois kotoa samana ikäisenä kuin äitinsä aikoinaan, vain 15-vuotiaana.

Anne itse on repäissyt juurakkonsa irti monta kertaa, mutta vieläkin hän kokee, että oma lähtö Pohjanmaalta Espooseen, lapsenlikaksi ja iltakouluun, on rohkeinta mitä hän on tehnyt.

Murron nelilapsisessa työläisperheessä rahaa ei ollut hassattavaksi, mutta äidillä oli yllin kyllin tyylitajua, ja varsinkin esikoistytölle ommeltiin vaatteita muotilehdistä kopioitujen mallien mukaan. Tienviittana muotibisnekseen toimi myös Miss Farkku Suomen titteli ja palkintomatka Lontooseen.

Valkolakki Annelta jäi saamatta, mutta parikymppisenä myymäläpäällikkönä hänellä oli jo kymmeniä alaisia. Alta kolmikymppisenä oma firma ja vastuullaan parinkymmenen yrityksen markkinointi. Ja kasvot tiuhaan tahtiin seurapiiripalstoilla. Kaikki tämä hämärsi käsitystä näyttävän blondin tosiolemuksesta.

Päiväperhoa enemmän Anne Murto on aina ollut työmuurahainen, joka viilaa yksityiskohtia yötä myöten. Yllättääkseen – ja saadakseen asiakkaan kokemaan itsensä erityiseksi. Vieläkin.

Sama vimma sielussa

Kuusamo oli muinoin metsäsaamelaisten eteläisin kylä. Papit tuhosivat viimeisetkin noitarummut 1600-luvun lopulla, mutta vanhan seitapaikan viereen rakennetussa Pohjanseidassa, Annen toisessa olohuoneessa, taikapöly tarttuu helposti. Pelkin kynttilöin valaistussa salissa onkin järjestetty vaikka mitä kansainvälisiä seminaareja, konsertteja, häitä ja alusvaatenäytöksiä.

– Vähän aikaa sitten tuolla pihalla seisoi venäläinen toimittaja. Viipyili tunnista toiseen tähtitaivasta katsellen, hiljaisuutta kuunnellen ja sanoi: "Moskovassa pelkään joka päivä. Täällä en pelkää mitään."

Kuusamon luonto lumosi Annen heti, komearaaminen opas ei niinkään.

Annen ensimmäinen visiitti Kuusamoon, liki 30 vuotta sitten, liittyi paikallisen kylpylän markkinointiin. Tuolloin hän tapasi ensi kertaa myös tulevan miehensä Jouko Kämäräisen. Samassa veneessä, ihan kirjaimellisesti, istui myös Annen silloinen työpari Kirsti Paakkanen.

Kuusamon luonto lumosi Annen ensi silmäyksellä. Komearaaminen opas ei niinkään – ja tunne oli molemminpuolinen. Mutta vuosien saatossa, yhteisten työkuvioiden kautta Anne ja Jokke aistivat toisissaan saman tekemisen palon ja kunnianhimon.

– Luonnossa kaikki on harmoniassa. Menen sen mukana, annan tapahtua, Anne sanoo.
– Luonnossa kaikki on harmoniassa. Menen sen mukana, annan tapahtua, Anne sanoo.

Kuusamolaiseen viljelijäperheeseen syntynyt Jouko oli myös ehtinyt sen verran Etelä-Suomessa asustella ja meijerialan töitä tehdä, että tiesi kuuluvansa kotiseudulleen.

– Kun Jokke 80-luvulla käynnisteli yrityksensä toimintaa, hänellä oli vahva visio ja viisi moottorikelkkaa. Ne hän parkkeerasi Rukatunturin juurelle ja huuteli, että "ei tartte maksaa, jos ette tykkää..." Ja johan lähti liikeidea lentoon.

Lihavina vuosina Rukapalvelu työllisti toista sataa henkeä, ja vakioasiakkaina oli koko joukko kansainvälisiä suuryrityksiä. Ne ajat eivät ihan pian palaa, mutta "elämysten räätälöinti" jatkuu ja pistää niin Joken kuin Annenkin taipumaan moneen rooliin.

Pihkavoidetta hormoninäppyyn

Mutkan takaa koikkelehtii vastaan porotokka. Johtajauros lorottaa rastin hankeen ja tuijottaa tuimasti muutenkin.

– Menkää vaan rauhassa, olette olleet täällä ennen minua, Anne puhelee lempeästi.

Hetken päästä hän puhuu yhtä kannustavasti kännykkäänsä: "Varmasti saat ne hurmattua..." Puhelimen toisessa päässä on opas, joka ottaa pian vastaan Manchesterista ja Lontoosta tulevat suorat lennot. Erityisen ihastuneita britit ovat koiravaljakkoihin ja saunabussiin, josta pääsee kesken ajon kirmaamaan hankeen.

"Luonto on paras lääkäri."

Venäläiset matkailijat ovat vähentyneet, ukrainalaiset loppuneet kokonaan, mutta kiinalaisiin liittyy suuria toiveita. Anne jatkaa kohteliaisuusfraasien treenailua sitkeästi kaikilla valtakielillä.

Nyt Kuusamossa on vierähtänyt parikymmentä vuotta. Sinä aikana ovat muuttunut niin nainen kuin turistien toiveetkin. Moni janoaa luksusta, mutta yhä useampaan vetoaa askeettinen alkuperäisyys, myyteillä ja taruilla maustettu.

– Luonto on paras lääkäri, kiteyttää Anne ja hehkuttaa jo heinäkuisia Kansanparannuspäiviä, jonne on tulossa asiantuntijoita Italiasta saakka.

Pihkavoidetta hän osaa valmistaa nuotiolla itsekin ja kehuu sen tepsivän niin haavoihin kuin hormoninäppyihin.

Anne ammentaa voimakirjoistaan myös turistien iloksi ja ihmeeksi. – Suomessa on maailman suurin kansanrunousarkisto. Sieltä löytyy 35 000 hyvinvointiin liittyvää loitsua.
Anne ammentaa voimakirjoistaan myös turistien iloksi ja ihmeeksi. – Suomessa on maailman suurin kansanrunousarkisto. Sieltä löytyy 35 000 hyvinvointiin liittyvää loitsua.

Rajan takana Vienan Karjalassa Anne on käynyt viisastumassa jo toistakymmentä vuotta. Vähän aikaa sitten hän johdatti Kalevalan syntysijoille joukon haltioituneita italialaisia, kirjaimellisesti kanteleiden tahtiin.

– Paanajärvellä on vielä jäljellä jokunen Lönnrotille laulaneen Vasili Kieleväisen jälkeläinen. Jos heiltä lähdön hetkellä kysyy, mitä voisi tuoda seuraavalla kerralla, vastaus on aina sama. Tuo itsesi takaisin – terveenä. Voiko toiselle sen kauniimmin sanoa!

Vain taivas on rajana myös Annen juuri perustaman hyvinvointiyrityksen suunnitelmissa. Mainittakoon idea, jossa vaikeasti nettiriippuvaisia lapsia tuotaisiin Aasiasta vieroitushoitoon, luonnon helmaan.

Auto pysähtyy Rukan huipulle, kello lähestyy puolta yötä. Kynttiläkuuset kyyristelevät tykkylumen alla kuin maahiset. Täällä on helppo uskoa, että metsä on meidän kaikkien perimässä.

– Elämä on laaja ja lavea, paljon enemmän kuin mitä näemme. Eikä tässä ole kyse mistään salatieteistä eikä hörhöilystä, vaan sukupolvelta toiselle siirtyneestä viisaudesta.

Ihmeistä kiinni

Aamu valkenee hiipimällä.

– Näissä seurapiireissä tärkeintä ovat lämpimät kengät, Anne sanoo tarpoessaan Myllykoskelle johtavaa polkua. Ja pitää seuraavassa hetkessä pikku esitelmän neidonkengästä, orkideaa muistuttavasta kukkaharvinaisuudesta.

Lähestyvä pauhu kertoo toisenlaisesta ihmeestä: Kitkajoen vesi on yhä juomakelpoista. Kosken rannalla Anne siteeraa ihailemaansa Reino Rinnettä, joka jo 50-luvulla herätti Kuusamon koskiensuojeluun: Älkää upottako likaisia käsiänne tähän jumalaiseen veteen.

Suotta ei Kuusamo ole julistautunut Pohjolan luontopääkaupungiksi.
Suotta ei Kuusamo ole julistautunut Pohjolan luontopääkaupungiksi.

Pitsimäisellä jäälohkareella hyppelee koskikara, lipereiltä näyttävän rintalaikun takia myös vesipapiksi kutsuttu. Annen Kuusamon-vuosiin onkin mahtunut monenlaista epistolaa, uusperheen iloja ja paineita. Ja kullanarvoisia ihmisiä, joiden antama tuki on tekoja, ei pelkkiä sanoja.

Suosikkikahvilassaan, Petäjälammen Herkussa, Anne tapaa yhden vanhimmista täkäläistä ystävistään, Kortesalmen Maritan, jolla on nytkin takataskussaan hyvä tarjous:

– Haluatko ladun? Voin käydä tekemässä uudella latukoneellani.

– Tämmöistä on meininki täällä, kiittelee Anne.

Mutta poiskin pitää välillä päästä.

– Työn takia olemme Joken kanssa niin paljon yhdessä, että lomat osaamme viettää myös erikseen. Muutenkin mennään vapaalla tyylillä, toiseen takertumatta.

"En ole koskaan kuullut järven jään paukkuvan ja mylvivän sillä tavalla."

Ikävän ja karaoken ääniä

Valkea kotitalo seisoo Kuusamojärven rannalla. Saman hiekkatien vartta kaunistaa myös pari harvinaista puutaloa, jotka jäivät Lapin sodassa polttamatta. Kirkon arvokkaat kellot löytyivät vasta 50-luvun lopulla, saksalaisten sotilaiden hautausmaalle piilotettuina, saksalaisturistin antaman vinkin perustella.

Oman järven joutsenista Anne puhuu kuin perheenjäsenistään – ja veden henkikin on hänelle tuttu.

– Viime syksynä järvi jäätyi peilikirkkaaksi, ja kun en yöllä saanut unta, lähdin koiramme Tatun kanssa jäälle kävelemään. Siihen olen tottunut, että täällä tulee yhdessä yössä niin kesä, syksy kuin talvikin, mutta en ole koskaan ennen kuullut järven jään paukkuvan ja mylvivän sillä tavalla – alkukantaista ikäväänsä, kuvailee Anne. Ja myöntää, että tyhjään pesään vasta totutellaan.

– Runonlaulanta oli oman aikansa karaokea, vitsailee Anne puolisonsa Jokke Kämäräisen isännöimässä baarissa.
– Runonlaulanta oli oman aikansa karaokea, vitsailee Anne puolisonsa Jokke Kämäräisen isännöimässä baarissa.

Laskettelurinteiden alapuolella levittäytyvässä Rukankylässä on ihan toinen meininki. Varsinkin karaokebaari Zonessa, joka on auki vuoden jokaisena päivänä aamuneljään.

Monena yönä isäntänä häärii toimitusjohtaja Kämäräinen itse.

– Mahtavaa vastapainoa kaikelle muulle, mies kuittaa valoisaan tyyliinsä.

Zonen hirsipöydät on tehty varta vasten tanssittaviksi, mutta eilen ne olivat kovilla, kun Teleks-yhtye pani vauhtia hiihtokansaan. Nyt Jokke tarttuu mikkiin ja Teleksin hittiin Siivet. Kertoo juuri laulaneensa sitä myös tyttärelleen – puhelimessa.

"Jokainen laittaa siivet selkäänsä, sen kaiken mitä niistä on jäljellä, niin sydän vähitellen arpeutuu... Se ainoo joka on mun mielessä, se olet sinä, ei kukaan muu."

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 3/2015.

Anne Murto

Syntynyt 1959 Lehtimäellä, Etelä-Pohjanmaalla. Asuu Kuusamojärven rannalla.

Työskentelee Rukapalvelussa, erikoisalueena hyvinvointi- ja kulttuurimatkat. Kaupunginvaltuutettu. Tuli tunnetuksi johtaessaan omaa pr-yritystä Helsingissä 1982–1995.

Perhe Avopuoliso, yrittäjä Jouko Kämäräinen. Yhteinen tytär Katariina,16. Kolme jo aikuista tytärtä miehen aiemmista liitoista.

Harrastaa Lukemista ja luonnossa liikkumista australianterrieri Tatun kanssa.

Helsinkiläinen Valmu Ranta, 95, viihtyi kerrostalokodissaan 52 vuotta. Sitten hänestä alkoi tuntua, että palvelutalossa voisi olla turvallisempaa.

Valmu Ranta muutti miehensä Pentin ja tytärten Helenan, Eliisan ja Marjatan kanssa kulosaarelaiseen 101-neliöiseen kerrostalokotiin vuonna 1964.

– Pääsin täältä kätevästi töihin yhdellä bussilla. Plussaa oli myös asunnon kaksi vessaa, sillä kolmen teinityttären taloudessa vessaan oli aamuisin aina ruuhkaa, Valmu muistelee.

Valmu on diplomi-insinööri ja työskenteli Helsingin kaupungin rakennusvirastossa toimistopäällikkönä. Nyt hän on ollut leskenä seitsemän vuotta ja pärjännyt hyvin yksin kotipalvelun tukemana. Kun taloyhtiön putkiremontista päätettiin, Valmu suunnitteli aluksi siirtyvänsä Herttoniemessä sijaitsevaan Kettutien palvelutaloon evakkoon kolmeksi kuukaudeksi ja palaavansa sitten kotiin.

– Mutta sitten päätinkin jäädä palvelutaloon. Vaikka eläminen on siellä kalliimpaa, eläkkeeni riittää vuokran maksuun ja tunnen oloni turvalliseksi. Ihmeen hyvillä mielin muutan pois pitkäaikaisesta kodistani, Valmu pohtii.

Kuuden viikon spurtti

Valmun tytär Helena Ahopelto, 65, kertoo äidin muuton ja asunnon myynnin sujuneen rivakasti kuudessa viikossa.

– Lokakuussa äiti päätti, että hän jää lopullisesti palvelutaloon, ja marraskuun alussa kävimme katsomassa palvelutalon asuntoa. Samaan aikaan kiinteistövälittäjä esitteli äidin asuntoa, joka saatiinkin myytyä nopeasti.

Valmun lapsenlapset puolisoineen tulivat katsomaan, mitä mummun tavaroita haluaisivat ottaa itselleen. Kettutien palvelutaloon vietävät esineet merkattiin oranssilla muoviteipillä. Muutosta vastasivat Helena ja miehensä Erkki. Yksi siskoista on kuollut hiljattain ja toinen asuu kauempana.

– Olin välillä aika poikki, koska organisoitavaa oli niin paljon. Äidin piti asua sotkun keskellä pitkään, Helena kertoo.

1950-60-luvun juhlavaatteita, koruja ja käsilaukkuja kannattaa tarjota myyntiin vintage second hand -putiikkeihin.

Helenan sisar Eliisa haki kaksi autollista tavaraa, ja nuoriso tuli uudestaan tekemään löytöjä. Yksi lapsenlapsista, 23-vuotias poika, on juuri muuttamassa opiskelija-asuntoon ja sai sinne sohvakaluston, sängyn, taloustavaroita ja kaikenlaista sohvatyynyistä käsipainoihin.

– Äiti oli tosi onnellinen, kun jokin tavara kelpasi sukulaiselle. Muutto ja kaaoksen keskellä asuminen ei yhtään hermostuttanut häntä.

Lähetystori Fidan työntekijät hakivat monta laatikollista tavaraa, mutta kirjahyllyä he eivät ottaneet. Helenan poika löysi niille uudet omistajat Facebookin Haaga kierrättää -sivulla. Kaatopaikalle vietiin vain ankea lastulevyhylly, josta piti maksaa 1,80 euron jätemaksu.

Helena vinkkaa, että vanhojen rouvien 50-60-luvun juhlavaatteita, koruja ja käsilaukkuja kannattaa tarjota myyntiin vintage second hand -putiikkeihin. Niistä voi saada muutaman kympin rahaakin.

– Äidillä on laadukkaita vaatteita. Vein helsinkiläiseen Play it again Sam -liikkeeseen kolme pukua ja kaksi hattua. Myös Ruutu-Rouvaan ja Kauniiseen Veeraan aion vielä tarjota.

Valmu ja Helena-tytär muuttopuuhissa.
Valmu ja Helena-tytär muuttopuuhissa.

Muutossa oli kaksi kovaa puristusta, äidin muuttopäivä ja siitä kahden viikon kuluttua päivä, jolloin vanhan asunnon piti olla tyhjä.

– Onneksi meillä oli Ulla-ystävä apuna. Kahdesta siskontytöstänikin oli tosi paljon apua, sillä heillä oli kokemusta oman äitinsä asunnon tyhjentämisestä, Helena kertoo.

Omien vanhempien asumisjärjestelyt ovat nykyisin Helenan ja Erkin ystäväpariskuntien toistuva puheen- ja huolen aihe.

Arki palvelutalossa

Uudessa kodissa kaupungin kotihoidon työntekijä tulee aamupäivisin katsomaan, että Valmun päivä lähtee hyvin käyntiin ja että hän on ottanut lääkkeet ja syönyt aamupalan.

– Elämä hidastuu noilla vuosilla hurjasti, ja pukeutuminen kestää äidillä yli puoli tuntia. Tuntuu kuin näillä Herttoniemen piirin kodinhoitajilla olisi enemmän aikaa kuin vanhassa kodissa käyneillä. Ehkä syynä on se, että tällä alueella vanhukset asuvat lähempänä toisiaan ja matkoihin kulu paljon aikaa, Helena arvelee.

Toisinaan kodinhoitaja kävelyttää Valmua rollaattorin kanssa käytävällä. Valmun liikkuminen on hidasta, ja yleensä hän kulkeekin pyörätuolilla.

Rouvia tuli heti tutustumaan ja kyselemään uuden asukkaan nimeä ja ikää.

Ensimmäisenä päivänä Helena lähti äitinsä tueksi lounaalle. Samalla hän varmisti, että äiti pärjää siellä pyörätuolin kanssa.

– Asukkaita avustetaan ruokailussa tunnin ajan. Jos ei saa itse vietyä tarjotinta, hoitaja tuo sen pöytään. Ruokalista vaihtuu viikoittain. Jos ei käy syömässä, siitä päivästä ei laskuteta. Joillekin asukkaille ruoka viedään asuntoon, Helena kertoo.

Helena yrittää kovasti houkutella äitiään syömään ruokalassa joka päivä, sekä ruuan että seuran takia. Iäkkäitä rouvia tulikin heti tutustumaan ja kyselemään uuden asukkaan nimeä ja ikää. Kysyjillä lukemat olivat 80 vuodesta ylöspäin.

Ala-aulassa kohdataan

Palvelutalon eläväisin aika on lounaasta iltapäivään. Sisääntuloaula on kuin kylänraitti, jossa asukkaat istuskelevat nojatuoleissa sohvapöytien äärellä ruoka-aikaa odotellen. Yhdeltä on usein ohjelmaa, esimerkiksi vapaaehtoiset soittavat ja laulavat.

Helena tarkisti, että Valmu saa pyörätuolista käsin kotinsa oven auki. Oveen lisättiin sulkemista helpottava toinen kahva.

– Äidin asunnossa on kiva, toimiva pohja. Huoneisto on valoisa ja siinä on lasitettu parveke. Makuuhuoneessa televisio kiinnitettiin seinään ja tietokone laitettiin pöydälle sen alapuolelle. Äidillä on myös suora lankalinja palvelutalon toimistoon vähän kuin hotellin respaan.

Valmu lukee joka päivä Helsingin Sanomat valoisassa keittiönurkkauksessaan.
Valmu lukee joka päivä Helsingin Sanomat valoisassa keittiönurkkauksessaan.

Vieraita lähes päivittäin

Vanhasta kodista Valmu otti mukaan vain vähän astioita. Hän syö aamu-, ilta- ja välipalat omassa kodissaan, ja kolmen neljän ystävän "tukiryhmä" hoitaa hänen kauppa-asiansa.

– Melkein joka iltapäivä äidin luona käy joku hänen ystävänsä tai hänen Taina-siskonsa, 86, sillä äiti organisoi aikataulunsa ja ohjelmansa hyvin. Minä käyn kahdesti viikossa. Äidillä on hyvä muisti ja hän klaaraa kaiken, mutta toki 95-vuotiaana ihminen on jo hauras ja hidas, Helena kertoo.

"Jos äidin liikuntakyky heikkenee, sitten ostamme lisää aputunteja."

Helena arvostaa erityisesti palvelutalon turvallisuutta.

– Jos äidin liikuntakyky heikkenee, sitten ostamme lisää aputunteja. Myös iltaruuan voi ostaa talosta. Olemme laskeneet, että äidin eläke riittää palvelutason nostamiseen.

Valmun 95-vuotispäivät vietettiin uudessa kodissa.

– Koska tila on pieni, järjestimme kolme tunnin vastaanottoa. Neljältä tuli kolme ystävää, viideltä Taina-sisko perheineen ja kuudelta kymmenen nuorta ja viisi lastenlastenlasta, Helena kertoo.

– Tarjosimme kasvis-fetapiirakoita, pikkuleipiä ja täytekakkua. Äiti jaksoi hyvin. Lahjaksi hän sai pari kirjaa sekä lahjakortin kampaajalle ja jalkahoitajalle, jotka molemmat tulevat palvelutaloon. Kätevää!

Valmun asumiskulut vanhassa kodissa / kk: Yhteensä noin 1 200 e

  • Yhtiövastike 550 e.
  • Menumatti-ateria 5 e ja 50 e kuukausimaksu, yhteensä 200 e.
  • Muita ruokakuluja ja turva-puhelin 200 e.
  • Muuta: sähkö, kotivakuutus, kännykkä ja lankalinja sekä siivous kahdesti kuussa 250 e.

Valmun asumiskulut palvelutalossa / kk: Yhteensä noin 1 500 e

Kettutien palvelutalossa on 86 asuntoa. Ikäraja taloon 65 vuotta.

  • Valmu Rannan 41,5 neliön kaksion vuokra on 670 e (16 e/m²).
  • Turvaranneke, turvapuhelin ja talon sisäinen lankalinja 165 e.
  • Peruspalvelupaketti 420 e sisältää 10 tuntia palvelua.
  • Valmulla siihen kuuluu kylpy, tukanlaitto, siivous ja satunnaista apua (minimilaskutus avusta on 15 minuuttia). Palvelupaketteja on seitsemää tasoa, kallein 2 850 e (70 tuntia kuussa).
  • Lounas 7,90 e eli 237 e.

Palvelutaloon muutto – muistilista

  1. Uusi Sähkösopimus. Irtisano sähkösopimus ja tee uusi palvelutalon asuntoon. Solmi sopimus varmuuden vuoksi niin, että vanha ja uusi ovat vaikka pari viikkoa päällekkäin.
  2. Uusi Kotivakuutus. Irtisano edellisen asunnon kotivakuutus ja ota uusi palvelutaloon. Valmun edellinen kotivakuutus oli kuolinpesän nimissä, eikä sen irtisanominen ollut ihan helppoa. Valtakirjaan tarvittiin kaikkien osakkaiden allekirjoitukset.
  3. Tee osoitteenmuutos. Posti kääntää kirje- jamuut lähetykset uuteen osoitteeseen ilmaiseksi vain kuukauden ajan. Muuttotieto menee postista maistraattiin ja sieltä kaupungille ja muille virallisille tahoille. Muista tehdä osoitteenmuutos myös lehtitilauksiin.
  4. Lopeta lankapuhelinliittymä. Aika monella vanhuksella on vielä sellainen. Se ei lopu itsestään!
  5. Siirrä laajakaista. Tietokone on monelle vanhallekin tärkeä.
  6. Hyvästi matkavakuutus. Lopeta matkavakuutus, jos vanhus ei enää matkusta.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2017.

Vieläkö te asutte yhdessä? Sen kysymyksen sisarukset Ilona Wessman ja Hilkka Kurppa ovat kuulleet usein. Vastaus on: kyllä, koska se on helpompaa, halvempaa ja hauskempaa. Bonuksena on seinän takana asuva äiti.

Kun vieras astuu ovesta sisään, Ilona Wessmanin, 69, ja Hilkka Kurpan, 62, olohuoneessa käynnistyy hyvin harjoiteltu koreografia. Kupit, leivokset, maidot ja sokerit ilmestyvät pöytään sisarusten käsien kautta kuin näkymätöntä liukuhihnaa pitkin.

Porilaiset sisarukset ovat asuneet yhdessä 12 vuotta. Koska se on niin näppärää!

– Tietysti meiltä aluksi udeltiin, miksi muutamme yhteen. Nyt ihmiset kyselevät, milloin me kyllästymme toisiimme, Hilkka nauraa.

– Ja sitä kyselläänkin ihan kyllästymiseen saakka! Ilona huudahtaa, eikä vaikuta tippaakaan kyllästyneeltä.

Kerttu, 88, sisarusten äiti, istuu sohvan uumenissa ja nauraa mukana. Hänen mielestään yhteisasumisen kaava on yksinkertainen.

– Piti vain synnyttää oikeanlaiset lapset!

Molemmat sisarukset ovat siistejä – Yhteisasumisessa samanlainen näkemys kodista on ihan perusedellytys, Ilona sanoo.
Molemmat sisarukset ovat siistejä – Yhteisasumisessa samanlainen näkemys kodista on ihan perusedellytys, Ilona sanoo.

Kerttu asuu nyt tytärtensä naapurissa omassa yksiössään. Ennen tätä vaihetta kaikki kolme asuivat yhdessä, mutta kun sen asunnon portaat kävivät Kertulle hankaliksi kulkea, oli löydettävä uusi asuntoratkaisu. Uutuuttaan hohtaviin kerrostaloasuntoihin Porin keskustan yllä ihastuivat heti sekä äiti että tyttäret.

Hilkka ja Ilona asuivat yhdessä ensin kaksin. Äiti muutti Kymenlaaksosta Poriin viisi vuotta sitten.

– Kun jäin leskeksi, tunsin oloni yksinäiseksi. Silloin tytöt keksivät ehdottaa, että tulisin heidän luokseen. Se oli jotenkin niin luontevaa, eivätkä nuo ole pahemmin minusta valittaneet, ainakaan kuulteni, Kerttu hymähtää.

Hilkka ja Ilona ovat asuneet yhdessä myös nuorina aikuisena. Kun Ilona sai esikoisensa, Hilkka muutti hänen perheeseensä lapsenlikaksi vähän yli neljäksi vuodeksi. Sitten Hilkka perusti oman perheen ja sai Ilonan tapaan kaksi lasta. Sisarusten nuorimmat tyttäret ovat liki samanikäiset.

– Kun Hilkka jäi yksinhuoltajaksi, hänen lapsensa olivat vielä aika nuoria. Aloimme viettää lomia ja juhlapyhiä yhdessä. Kun suunnittelimme lomamatkaa, lapset aika usein kysyivät, tuleeko Hilkkakin, Ilona muistelee.

Kerttu-äiti ja tytöt 50–60-lukujen vaihteessa.
Kerttu-äiti ja tytöt 50–60-lukujen vaihteessa.

Tarkan talouden koti

Kahvikuppi täytyy kuin itsestään. Välillä on vaikea erottaa, kumpi sisarista ehtii passata ensin, niin samanlaisilta naiset näyttävät musta-valkoraidallisissa paidoissaan ja siroissa sisäkengissään.

– On meissä paljon samaa, mutta minä olen puheliaampi ja sellainen kanaemo, Ilona toteaa.

Sen huomaa nopeasti. "Pistätkö Hilkka sitä lautasta lähemmäksi äitiä." "Eihän tuo aurinko paista silmiisi?" Hilkan mielestä Ilonan jatkuva on kuitenkin isosiskolle luontevaa.

– Äiti tosin välillä hermostuu, kun kyselen liikaa, mutta en voi sille mitään, Ilona puuskahtaa.

Totta, Kerttu myöntää ja matkii tytärtään.

– "Ootko syönyt, mitä oot syönyt." Hyväähän Ilona tarkoittaa, mutta joskus ylenpalttinen huolenpito kiukuttaa.

"Menomme ovat hämmentävät pienet, yhteisasuminen on taloudellisesti kannattavaa."

Vaikka Ilona on sisaruksista enemmän äänessä, Hilkka oli kuitenkin se, joka keksi ehdottaa yhteen muuttamista.

– Olimme siihen aikaan molemmat eronneita, ja minulta oli kuopuskin muuttamassa pois kotoa. Minua alkoi pelottaa ajatus yksin asumisesta.

Nykyinen asunto on jo kolmas yhteinen. Se on kaunis ja avara - ja uskomattoman siisti. Hilkka myöntää rakastavansa siivoamista.

– Sovimme jo muuttovaiheessa, että Hilkka siivoaa ja minä laitan ruuan.

Sopimus on pitänyt. Asunto kiiltelee, ja Hilkka pysynyt hyvin ruuissa.

– Jos vaikka jonain aamuna haluan lettuja, niin Ilona paistaa niitä, Hilkka nauraa.

Iltaisin naiset pelaavat usein Tirominos-peliä. – Olemme tarkkoja säännöistä, vaikka ne ovat vähän omanlaiset.
Iltaisin naiset pelaavat usein Tirominos-peliä. – Olemme tarkkoja säännöistä, vaikka ne ovat vähän omanlaiset.

Voiko yhteiselo tosiaan olla näin auvoista? Naiset vakavoituvat. Kyllä voi, mutta se on vaatinut selkeitä sääntöjä ja jatkuvaa toisen huomioimista.

Naisilla on alusta asti ollut yhteistalous. Kaikki ostokset, pienimmätkin, kirjataan ylös.

– Menomme ovat hämmentävät pienet, yhteisasuminen on taloudellisesti kannattavaa.

Kumpikin merkitsee tekemänsä ostokset ruutuvihkoon eurolleen. Neljän viikon välein sisarukset laskevat, kumpi on plussalla, kumpi miinuksella. Seuraava sivu alkaa sitten miinuksella.

– Ja ai että se on hieno tunne, kun toinen on miinuksella, Hilkka hehkuttaa.

– Kun menot kirjataan, ei tule kummallekaan tunne, että on ostanut enemmän. Mitä enemmän asioista muutenkin sovitaan etukäteen, sen helpompaa arki on, Ilona toteaa.

Noin kerran viikossa naiset istuvat alas ja käyvät läpi kalenterinsa. On hyvä tietää, mitä toisella on suunnitelmissa.

– Sillä tavalla emme ole kuin keitä tahansa kämppiksiä, vaan otamme huomioon toistemme vaihtuvat tilanteet, Hilkka toteaa.

– Emme silti kyttää toisiamme. Jos toisella on iltameno, toinen ei istu kotona vahtimassa kotiintuloa kuin mustasukkainen puoliso, Ilona nauraa.

Sisarukset kirjaavat ylös kaikki ostokset.
Sisarukset kirjaavat ylös kaikki ostokset.

Muistipelejä ja matkoja

Hilkka levittää kahvipöydälle muistipelin. Sitä naiset pelaavat kolmisin useana iltana viikossa.

– Pelaamme ja luemme lehtiä yhdessä, mutta telkkaria emme katso yhdessä, kun noilla tyttärillä on niin erilainen maku. Urheiluakaan he eivät ole koskaan oppineet katsomaan!

Kerttu nauttii myös yksinolosta. Aamu-unisena hän laittaa itse aamupalansa, sillä työelämässä olevien tyttärien aamu alkaa yleensä aikaisemmin.

– Äiti oppi nopeasti laittamaan silmätipatkin itse, kun ei halunnut, että herätän hänet.

Kesän jälkeen Kertun vointi on kuitenkin ollut huonompi. Sydämen vajaatoiminta estää vanhat harrastukset ja ulkoilun.

– Kun laitan meille ruuan, äiti tulee joko tänne syömään tai vien hänelle osan. Kauppareissulle otamme mukaan myös äidin kukkaron ja ostoslistan. Lista on aika vaatimaton, sillä äiti tietää, että ostamme lisäksi hänelle jotain hyvää, Ilona toteaa.

"Se, että viihdymme hyvin yhdessä, on tietysti kaiken lähtökohta."

Koti Porin kattojen yllä on Ilonalle ja Hilkalle mieluisa. Valo ja avaruus hoitavat sielua.
Koti Porin kattojen yllä on Ilonalle ja Hilkalle mieluisa. Valo ja avaruus hoitavat sielua.

Hän kertoo välillä kummastelleensa, kuinka erikoiselta heidän asumisjärjestelynsä ihmisten korviin kuulostaa. Hänestä vanhemmista ihmisistä huolehtiminen on itsestäänselvyys.

– Mutta meillä on aina ollut äidin kanssa mutkattomat välit. Se, että viihdymme hyvin yhdessä, on tietysti kaiken lähtökohta.

Hilkkakaan ei halua, että heitä kuvailtaisiin uhrautujina. Eivät he hyöri vain kotona passaamassa toisiaan tai äitiään. Ilona työskentelee yritysmaailmassa, Hilkka myymäläpäällikkönä. Heillä on oma elämä ja omat harrastukset: Hilkalla tanssia useita kertoja viikossa, Ilonalla luottamustehtäviä, joogaa ja golfia. Toistensa harrastuksiin he eivät osallistu.

– Tosin Hilkka on ollut monesti mukana golfreissuillani. Hän on mailapoikanani ja ajaa golfautoa kuin ammattilainen, mutta ei suostu golfaamaan.

Kotirauhan kauneus

Naiset esittelevät avaraa asuntoaan. Seinät peittyvät tauluista, hyllyt kauniista lasi- ja koriste-esineistä. Vaaleat sohvat ovat naisten viimeisin yhteishankinta.

– Ilona saa tehdä päätökset kaappien paikoista. Häneltä kaikenlainen suunnittelu ja järjestely onnistuvat niin hyvin, Hilkka sanoo.

Makuuhuoneet ovat niin pienet, että vaatekaapin lisäksi niihin ei mahdu juuri muuta kuin sänky.

– Ei näissä juuri käydä kuin nukkumassa. Oveakin pidän yöllä auki, että ilma kulkee, Ilona toteaa.

Kumpikaan ei kaipaa yksityisyyttä elämäänsä. Seurustelusuhteita ei ole ja ystävät ovat aika lailla yhteisiä.

– Ei meillä kotona juuri kavereita käy, tapaamme heitä harrastuksissa tai kahviloissa. Mutta minun työpaikkani pikkujoulut on kyllä kaksi kertaa pidetty täällä. Se on ollut kätevää, kun Ilona laittaa ruuat ja passaa meitä, Hilkka hymähtää.

Kodintyöt on jaettu tasan. Hilkka on siivousvastaava...
Kodintyöt on jaettu tasan. Hilkka on siivousvastaava...

...ja Ilona vastaa ruuanlaitosta.
...ja Ilona vastaa ruuanlaitosta.

Molempien lapset ja lapsenlapset käyvät välillä kylässä. Toisen lapset ovat niin läheisiä, että he tuntuvat melkein omilta.

– Kun olin synnyttämässä poikaani, Ilona soitti sairaalaan kymmenen minuutin välein. Kun lapsi lopulta syntyi, Ilona oli sanonut kaikille, että nyt hänestä tuli mummi, niin tohkeissaan hän oli. Poikani kutsuu Ilonaa edelleen mummiksi.

Molemmat myöntävät olevansa hoivaajia. Tosin Ilonan hoivavietti ulottuu lasten, lastenlasten ja äidin lisäksi myös Hilkkaan.

– Kyllä Ilona tarkkailee minunkin syömisiäni, että "muista sitten syödä ne ja ne ruuat", vaikka harvoin olen unohtanut. Hilkka hymyilee.

"Tämä on nyt meidän perheemme ja olen tähän tyytyväinen."

Iloinen kotiinpaluu

Entä tulevaisuus? Sitä siskokset eivät juuri mieti. Tietysti jos jommankumman unelmien prinssi karauttaisi talon eteen, tilanne pitäisi miettiä uusiksi.

– Tämä on nyt meidän perheemme ja olen tähän tyytyväinen, Ilona toteaa.

Hilkka on samaa mieltä. Hän ei tosin ole koskaan asunut yksin.

– Kun Ilona lähtee työmatkalle, tuntuu aluksi ihanalta olla itsekseen. Jos hän on pitkään pois, tulee väkisinkin ajateltua, että tällaistako se yksinasuminen olisi. Olen aina ihan mielettömän iloinen, kun hän palaa, Hilkka huokaa.

Kerttu nauttii yksinolosta ehkä ihan eri tavalla kuin tyttärensä. Silti hänelle on tärkeää, että muutaman metrin päässä on apua tarjolla.

– Viime aikoina olen huomannut sen ihan konkreettisesti. Nyt olen usein yöllä herännyt siihen, etten saa henkeä, kun sydän on sen verran heikko. Silloin soitan Ilonalle. Siinä me ollaan sitten monta kertaa sängynlaidalla valvottu ja arvottu, että pitäisikö soittaa ambulanssi. Joskus on pitänyt, joskus ei, mutta koskaan minun ei ole tarvinnut yksin pelätä, että miten käy.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2016.

Hilkan ja Ilonan pelisäännöt

  • Ruoka- ja siivousasioista sovittiin jo ennen yhteen muuttamista.
  • Talousmenot kirjataan tarkasti ylös. Ostokset merkitään ruutuvihkoon euron tarkkuudella.
  • Omista menoista kerrotaan etukäteen. Molempien kalenterit käydään säännöllisesti läpi.
  • Molemmat siivoavat jälkensä heti. Jokaiselle tavaralle on oma paikkansa.
  • Toinen pitää ottaa koko ajan huomioon. Kahden aikuisen yhteisasuminen on side, se vertautuu pikemminkin avioliittoon kuin kämppäkaveruuteen.