Jerome Saarinen pitää huolta, että Esa-isän seminaareihin osallistuvilla on kaikki hyvin.
Jerome Saarinen pitää huolta, että Esa-isän seminaareihin osallistuvilla on kaikki hyvin.

Miltä tuntuu, kun oman vanhemman tuntee ”kaikki”? Jeremo Saarinen kertoo.

Jerome Saarinen, 28, toimitusjohtaja, Helsinki

”Lapsena luulin, että kaikkien isiä pysäytellään kadulla. Hauskinta oli, että isäni Esa Saarinen kutsuttiin säännöllisesti elokuvien ensi-iltoihin, sillä hän otti minut ja kaksosveljeni Oliverin mukaan. Isän kautta sain myös jo nuorena tilaisuuden tutustua kiinnostaviin ihmisiin. Esimerkiksi Jorma Uotinen, Rosa Liksom ja Pekka Himanen ovat olleet minulle tärkeitä henkilöitä.

”Isäni sai ikäviä yhteydenottoja kadulla.”

Ajattelin kuitenkin jo tuolloin, että itse en kaipaa julkisuutta osakseni. Isäni sai ikäviä yhteydenottoja sähköpostitse, puhelimitse ja suoraan kadulla.

Kun isääni puukotettiin vuonna 2014, olin järkyttynyt mutta en yllättynyt, sillä olin nähnyt jo muutaman kerran, kuinka humalaiset rähisijät saattoivat lähestyä isääni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nuorena huomasin, että kavereideni kotona vietettiin yhdessä iltaa ja katsottiin televisiota, mutta meillä kotona isä ja äiti tekivät usein töitä. Silloin ajattelin, että en koskaan ryhdy yrittäjäksi. Toisin kävi, omistan nykyään kaksi yritystä, ja kun kyse on omasta intohimostani, tuon työt usein kotiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä ja veljeni aloitimme työt isäni perheyrityksessä jo yläasteella. Mukana on myös äitini, muita ihmisiä perheyrityksemme ei työllistä. Nuorempana hoidin paperi- ja toimistohommia, nykyään järjestän isän seminaareja.

”Yksikään isän pitämä luento ei ole samanlainen.”

Pikkupoikana opin uimaan Kyproksella, jossa isä oli työmatkalla vuosittaisessa Pafos-seminaarissa. Nykyään olen siellä töissä. Kun isän seminaari alkaa, pidän huolta siitä, että isälläni ja noin 200 osallistujalla on kaikki hyvin.

Ihailen isäni avoimuutta ja sitä, että hän jaksaa innostua kaikesta uudesta. Yksikään hänen pitämänsä luento ei ole samanlainen, vaan hän kokeilee aina jotakin uutta.

Uskon että osaan tarjota isälleni uusia näkökulmia ja ideoita. Kehitin muun muassa hänen Aulangolla järjestettävän viikonloppuseminaarinsa konseptin.

”Vanhempieni avoimuus parisuhteestaan on auttanut minua seuraamaan omia tunteitani.”

Isoin irtiottoni perheestä tapahtui, kun lähdin 19-vuotiaana rauhanturvaajaksi Afrikkaan. Olin palvellut vuoden armeijan erikoisjoukoissa, ja oltuani kaksi päivää kotona halusin jälleen lähteä. Vietin Tšadissa puoli vuotta, mistä vanhempani eivät aluksi olleet innoissaan. En koe, että minun olisi koskaan tarvinnut paeta perhettäni.

Tulen varmasti lopun elämääni olemaan äidin poika. Vanhempieni avoimuus parisuhteestaan on auttanut myös minua seuraamaan omia tunteitani. Jos rakastun tai ihastun, en jahkaile asian kertomisessa. Hyviä asioita kohti kannattaa aina mennä.”

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2017.

Lue myös:

Sisältö jatkuu mainoksen alla