– Suvun salaisuudet eivät katoa vaikenemalla, päinvastoin, sanoo Ira Vihreälehto, ET:n uusi bloggaaja. Ira kirjoittaa sukututkimuksesta ja myös sotavanki-isoisänsä etsinnästä, joka paljasti hänelle yllättäviä sukujuuria.

Alat kirjoittaa ET-lehden nettisivuille Kadonneen suvun metsästäjä -blogia. Kun aloit etsiä omaa isoisääsi, mistä sait siihen parhaat neuvot?

"Minulla oli historioitsijana tuntuma siihen, mitä asiakirjoista voi löytää ja mistä arkistoista tietoja voi kysellä. Ajat olivat kuitenkin muuttuneet omista opiskeluajoistani ja huomasin ilokseni, että paljon arkistomateriaalia on netissä. 

Dna-tutkimukseen saa apua erilaisilta keskustelupalstoilta, joissa tietoja ja neuvoja vaihdetaan ahkerasti. Sotavanki-isoisän etsintä oli sen verran erilaista kuin tavanomainen sukututkimus, että parhaat neuvot sain kohtalotovereilta."

Miten sukututkimus on muuttunut 2000-luvulla?

"Sukututkimus on mullistunut, sillä arkistomateriaalia on digitoitu runsaasti, maksuttomia sukututkimusalustoja löytyy netistä ja niihin on helppo koota löytöjään.

Geni.comin tyyppisiltä sivustoilta on helppo jakaa sukupuunsa muille ja muiden täydennettäväksi. Kun useampi silmäilee samoja lähteitä, virheetkin löytyvät varmemmin. Sukututkimus on nykyään yhteisöllistä keskustelua ja löytämisen iloa.

Dna-tutkimusten hinta on laskenut.  Kun yhä useammat ihmiset teettävät testin, se avaa mysteerejä, joita vanhempi sukututkimus ei voinut ratkaista.

Myös aviottomat ja adoptoidut lapset voivat löytää esivanhempansa.

Dna-tutkimus saattaa myös paljastaa, ettei kuulukaan siihen sukuun kuin on ajatellut kuuluvansa.

Selvä muutos sukututkimuksessa on myös tarinallisuuden lisääntyminen. Enää ei kerätä vain nimiä ja vuosilukuja, vaan yritetään ymmärtää, keitä nämä ihmiset olivat ja miten he elivät."

Mikä historiassa ja sukututkimuksessa koukuttaa?

"Tutkimusmatka sukuun on itse asiassa tutustumismatka omaan itseen. Itsensä voi nähdä jatkumona: mistä olen tulossa, mitä menneet polvet ovat antaneet minulle ja antavat edelleen.

Näinä aikoina, kun moni on etääntynyt perheestään, sukututkimus saattaa avata tien takaisin suvun yhteyteen.

Sukututkimuksessa näkee myös työnsä tulokset. Se rohkaisee jatkamaan, kun saa listattua esi-isät sukupuuhunsa ja uusia serkkuja ilmaantuu dna-palvelimelle."

Millaisista teemoista aiot kirjoittaa blogissasi?

"Toivottavasti osaan kertoa, kuinka hauskaa ja kiinnostavaa sukututkimus on, ja rohkaista muitakin mukaan.

Aion kirjoittaa myös omista etsinnöistäni siinä määrin, kuin ne voivat hyödyttää muita. Kirjassani Venäläistä isoisääni etsimässä – Tuntematon sotavanki kirjoitin heimosotavankina Suomessa olleen isoisäni etsinnästä, mutta minulla on kiinnostavia mysteerejä ja tarinoita myös äidin suvusta.

Kannustan lukijoita tutkimaan myös äitilinjaa, vaikka se on haastavampaa, kun talot ja nimet vaihtelevat sukupolvesta toiseen. Myös äitiemme tarinat ovat tärkeitä.

Noteeraan myös ajankohtaisia trendejä. Tällä hetkellä maailmalla matkustetaan yhä enemmän esivanhempien kotiseuduille. Tämän kaltainen turismi saattaa yleistyä myös Suomessa."

Mitä iloa ihmiselle on esi-isien ja -äitien tuntemisesta?

"Kannamme sisällämme tarinoita, joita emme oikein tunne, mutta tiedämme että jotakin siellä on.

Esimerkiksi sota-ajat jättivät monia salaisuuksia.

Ne salaisuudet eivät kadonneet vaikenemalla, päinvastoin. Ne saattavat olla kuin haudattuja jättiläisiä lainatakseni samannimistä kirjaa, jonka hiljattain luin.

Omaan pahaan oloon tai juurettomuuteen saattaa auttaa se, että selvittää, mitä vanhemmille ja isovanhemmille oikeastaan tapahtui."

Millaisia blogeja itse seuraat?

"Seuraan amerikkalaisia blogeja, joista saa vinkkejä dna-sukututkimukseen, kuten blog.kittycooper.com, sekä blogeja, joissa etsitään adoptiovanhempaa tai sukua Venäjältä, esimerkiksi lostrussianfamily.wordpress.com. Rakastan tarinoita, joilla on onnellinen loppu."

Lue Iran ensimmäinen blogi täältä.