ET-lehden kolumnisti Hannu Mäkelä kirjoittaa rakkaudesta. ”Paljon olen rakastanut, vähän ymmärtänyt”, hän pohtii.

Kun olin nuorena kotihipoissa, päädyin sattuneesta syystä kaverin vanhempien makuuhuoneeseen. Yöpöydältä löytyi jotain, joka hämmästytti minua kovin. Se oli preservatiivi – slangiksi kortsu.

Olin muutaman kerran nähnyt perheen isän ja varsinkin äidin. Rumia ja ikäloppuja molemmat, ainakin nelikymppisiä elleivät ylikin! Eivät sen ikäiset kerta kaikkiaan voineet maata toistensa kanssa! Kortsu puhui kuitenkin toista kieltä.

Tuosta hetkestä on kulunut lähes 60 vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Moni asia on muuttunut, myös ajatukset niin rakkaudesta kuin erotiikasta ja seksuaalisuudestakin, jotka siihen lähes aina jollain lailla liittyvät. Myös oma kauneuskäsitykseni on täysin muuttunut. Samoin koko yhteiskunta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nuoren maitonaamaisen ihmisen näkeminen ei enää sykähdytä minua lainkaan, päinvastoin. Mieluummin elämän viivoja kasvoilla ja järkeä päässä!

Vasta iän myötä moni asia selkenee. Vaan kukapa sitä nuorena uskoisi.

Sileäposkinen untuvikko muistuttaa minua ajasta, jolloin ihminen ei vielä tiedä mitään, mutta uskoo ymmärtävänsä kaiken. Se ymmärrys on tullut nuoren ihmisen päähän yleensä ilman todellisia omia kokemuksia. Sellaisia saa vain elämällä, vanhenemalla. Valitettavasti on niin, että vasta iän myötä moni asia selviää ja selkenee. Vaan kukapa siihen nuorena uskoisi.

Mutta takaisin rakkauteen, joka kiinnostaa minua aina vain enemmän. Paljon olen rakastanut, vähän ymmärtänyt. Nyt hieman kokeneempana alan kuitenkin tajuta jotain siitä, mitä rakkaus on. Tai paremminkin sen, mitä sen tulisi olla.

Ihmiskuntaa riivaa yksi peto: ensin itselle, sitten vasta toiselle. Rakkaus on kumppanin hyväksymistä, auttamista, hänestä ja hänen tarpeistaan huolehtimista. Kun teet toisen onnelliseksi, löydät omankin onnesi, kertoo vanha viisaus. Tämän voin omasta kokemuksestani todentaa. Onni ei tule tavaroista, vaan siitä, että rakkaus auttaa löytämään elämän ja antaa sille tarkoituksen. Millaisen, se riippuu ihmisestä itsestään.

Rakkaus on kumppanin hyväksymistä, auttamista, hänestä huolehtimista.

Rakkaus on aina ihme. Se on fyysistä ja henkistä ja parhaimmillaan molempia yhtä aikaa.

Fyysinen rakkaus on suuri onni, kuten henkinenkin. Kummatkin ilahduttavat, varsinkin jos ne löytävät toisensa. Ikä ei koskaan ole este millekään, keinoja löytyy.

Rakastakaamme estoitta, kunhan emme ketään vahingoita. ’Ihanaisesti riemuitsevaa sielua ei mikään voi kahlita’, kirjoitti parisataa vuotta sitten elänyt englantilainen runoilija William Blake.

Ehkä juuri rakkaus voisi yhä näyttää tietä kohti parempaa yhteistä maailmaa. Apostoli Paavalin sanoin: ’Rakkaus (– –) ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.’

Kolumni on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2019.

Hannu Mäkelä on kirjailija ja taiteen akateemikko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla