ET:n kolumnisti Minna Lindgren kuuli palvelukeskuksessa kohtaamisesta, joka jäi hänen mieleensä.
Tapasin Riistavuoren palvelukeskuksessa Helsingissä naisen, joka esittäytyi minulle sanomalla ikänsä, pian 81 vuotta. Näin käy minulle usein, ja pidän siitä.
Nimethän unohtuvat saman tien ja ovat aika tyypillisiä. Ne menevät ikäluokan mukaan niin, että Pirkot ja Ritvat ovat nyt 70-vuotiaita, Sisu ja Lumi vasta päiväkodissa ja 81-vuotias ystäväni voisi yhtä hyvin olla Eila tai Aune. Ja me 60-luvulla syntyneet olemme Minnoja, Tiinoja ja Kirsejä. Mutta ikä on aina mielenkiintoinen asia.
Hän halusi kertoa minulle kohtaamisesta.
Eila tai Aune jakoi kanssani rakkauden raitiovaunuihin. Hän halusi kertoa kohtaamisesta, joka oli hiljattain tapahtunut, kun hän nousi Ruoholahdesta raitiovaunuun numero kahdeksan matkustaakseen Mannerheimintielle. Hän näki jo sisään astuessaan, että vaunussa istui neljän hengen paikalla ”poikkeuksellisen komea nuori mies” yksin. Luonnollisesti hän meni istumaan komistusta vastapäätä, ihan vain saadakseen jotain katseltavaa.
Katsekontaktista se alkoi, ja Eilan tai Aunen yllätykseksi niin päin, että mies katseli häntä ystävällisesti hymyillen.
Jo entisen Marian sairaalan kohdalla nuori mies ja 81-vuotias nainen olivat saaneet yhteyden. Katsekontaktista se alkoi, ja Eilan tai Aunen yllätykseksi niin päin, että mies katseli häntä ystävällisesti hymyillen. Lopulta oli pakko kysyä, mitä miehellä oli mielessä. ”Muistutatte isoäitiäni”, poika sanoi, ja se oli tarkoitettu yksinomaan kohteliaisuudeksi. Isoäiti oli haudattu Hietaniemen hautausmaalle, jonka ohi raitiovaunu juuri ajeli.
Nuori mies tarjosi isoäitiään muistuttavalle naiselle kätensä.
He juttelivat niitä näitä iloisesti, kunnes oopperan pysäkki lähestyi, ja Eila tai Aune alkoi tehdä lähtöä. ”Minäkin jään tässä”, nuori mies sanoi, nousi koko komeuteensa ja tarjosi isoäitiään muistuttavalle naiselle kätensä. He poistuivat yhdessä raitiovaunusta ja seisoivat vierekkäin pysäkillä. ”Jatkan tästä nelosella Munkkiniemen suuntaan”, 81-vuotias sanoi, ja nuori komea mies sanoi ylittävänsä Mannerheimintien, joten he kulkivat vielä jonkin matkaa rinnakkain rupatellen.
Kun pojalle tuli vihreä valo, hän yhtäkkiä kaappasi 81-vuotiaan syleilyyn.
Sitten 81-vuotiaan oli mentävä omalle pysäkilleen, ja he seisoivat hämmentyneinä liikennevaloissa. Kun pojalle tuli vihreä valo, hän yhtäkkiä kaappasi 81-vuotiaan syleilyyn. Lämmin puristus ja sen jälkeen kaunis katsekontakti, jonka Eila tai Aune rikkoi sanomalla: ”Olet ihana poika!” Nuori mies hymyili valloittavasti ja sanoi: ”Ja sinä olet ihana…” Hän mietti hetken, mikä olisi korrekti sana, kunnes kummaltakin tuli yhtä aikaa ainoa oikea vaihtoehto: ”Mummo!”
Ja niin he kumpikin jatkoivat matkaansa, mutta tuskin unohtavat toisiaan. Eila tai Aune sanoi saaneensa valtavasti voimia tämän nuoren miehen kohtaamisesta. ”Kaikki suruni ja kipuni tuntuvat pienemmiltä, kun muistan, että minä voin olla jonkun mielestä ihana mummo.”
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
