Aikuistuvat lapset ovat uusi, ihana tuttavuus.

Viime vuoden juhannuksena sain ystäviltäni yllättyneitä viestejä. Ystävien lapset, nyt jo nuoret aikuiset, viettivät taas keskikesän juhlaa heidän kanssaan. Aiempina vuosina se olisi ollut nuorten mielestä vihoviimeinen vaihtoehto.

Erään ystävän mökillä oli ollut koolla toistakymmentä parikymppistä, tyttäret kavereineen. "Tunnelma oli katossa ja poppi soi", hän raportoi. Nuoretmiehet olivat osallistuneet ruuanlaittoon emännän apuna. "Juteltiin ja huomattiin, että ikäerosta huolimatta ollaan ihan samanlaisia ihmisiä."

Ikäerosta huolimatta ollaan ihan samanlaisia ihmisiä.

Olemme ikääntyneet taas yhden pyrähdyksen vanhemmiksi, ja samalla lapsemme ovat kasvaneet teineistä nuoriksi aikuisiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Teinit vetäytyvät kuoreensa, eivät jaa asioitaan eivätkä tykkää oikein mistään – ainakaan siitä mistä muu perhe. Nuorina aikuisina he murtautuvat kuorestaan ja ovat kuin uusia, keskustelulle avoimia ihmisiä upeine täyspäisine ajatuksineen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hetket aikuisten lasten kanssa ovat hienoa aikaa. Lapsiin voi aivan kuin tutustua uudelleen, ja heidän kanssaan voi myös pitää hauskaa uudella tavalla. Ystäväni on joutunut kuulemma lupaamaan lapsilleen, että kimppajuhannuksia vietetään samalla porukalla toistekin.

Lapsille piti luvata, että kimppajuhlia vietetään vielä toistekin.

Omat aikuiset tyttäreni ovat jo muuttaneet pois kotoa. Välillemme on syntynyt uudenlaisia siteitä ja uudenlaista luottamusta. Suhteemme on tasavertaisempi, autamme ja tuemme toisiamme vastavuoroisesti. Osat ovat myös vaihtuneet.

Yhä useammin puhelinkeskustelumme alkaa: "Hei äiti, miten sulla menee?"

Kirjoitus on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla