Pääkirjoitus: ”Kotiseudun kaipuussa on ripaus kaipuuta nuoruuteen”

Vietin kesälomalla muutaman päivän lapsuuden kotikaupungissani Seinäjoella Pohjanmaalla. Kummallista, miten suhde kotiseutuun muuttuu iän myötä. Mitä kauempana lapsuusvuodet ovat, sitä kotoisammalta siellä tuntuu.

Muutin kotoa 30 vuotta sitten reppu täynnä odotuksia ja suuria suunnitelmia. Hinku maailmalle oli kova, enkä olisi voinut kuvitellakaan jääväni kotikaupunkiin. Maailmahan alkoi vasta Helsingistä!

Opintojen jälkeen asetuin pääkaupunkiin, jossa olen asunut siitä lähtien.

Mitä kauempana lapsuusvuodet ovat, sitä kotoisampi oloni on synnyinseudullani.

Muutettuani Seinäjoelta kuvittelin pitkään, että kaupunki pysähtyisi siihen hetkeen. Niin ei tietenkään käynyt. Kaupunki on kasvanut ja kehittynyt, ja joka kerta palatessani hämmästelen uusia puistoja, taloja ja liikenneympyröitä.

Kasvusta huolimatta kotikaupunki on säilyttänyt juurevuutensa ja hötkyilemättömyytensä. Nautin siellä hiljaisesta elämänmenosta, väljyydestä ja tilasta hengittää.

Nautin myös tuttuudesta, jonka tunnistan heti seudulle palatessani ja joka rauhoittaa mieleni.

Kotiseudun kaipuussa on aina myös ripaus kaipuuta nuoruuteen. Kun käyn tapaamassa äitiäni ja Pohjanmaata, käyn samalla tapaamassa nuorta itseäni. Kadut ja kulmat tuovat mieleen muistoja ajalta, jolloin kaikki oli vielä edessä ja mahdollista.

Mieleen nousee muistoja ajalta, jolloin kaikki oli vielä edessä ja mahdollista.

Välillä olen leikitellyt ajatuksella, että muuttaisin takaisin synnyinseudulleni. Olen kuitenkin luopunut nopeasti ajatuksesta, sillä en halua arjen särkevän kotikontujen lumoa.

Reppuni on nyt täyttynyt muistoista ja elämänkokemuksista, mutta on siellä odotuksia ja suunnitelmiakin. Ne mahtuvat jo paljon pienempään tilaan.

Virkeää elokuuta, hyvä ET-lehden lukija! Tämä on aivan parasta aikaa. Kesä jatkuu vielä, mutta syksyä varten voi jo suunnitella vaikka mitä uutta.

Teksti on julkaistu ET-lehden numerossa 16/2019.