Tiiviskin ystäväporukka voi hajota, kun ruuhkavuodet iskevät. Päätoimittaja Katriina löysi avun kulttuuririennoista, jotka ystävykset naulitsevat napakasti kalentereihin. Tärkeintä illoissa on hetki, jolloin jaetaan ilot ja surut.
Viime syksy lähti vauhdilla liikkeelle. Jo heinäkuun lopussa olimme neljän ystäväni kanssa naulinneet yhteisiä iltoja tuleville kuukausille. Syyskuussa kävimme elokuvissa, marraskuussa näimme Chess-musikaalin Helsingissä. Tänä keväänä on luvassa ainakin René Magritten näyttely Amos Rexin taidemuseossa.
Olemme olleet läheisiä ystäviä 80-luvun opiskeluajoista lähtien. Kun ruuhkavuodet uhkasivat hukuttaa tapaamisemme pikkulapsiarjen alle, keksimme yhteiset säännölliset kulttuuririennot. Toivoimme, että jämerä merkintä kalenterissa ja ystävän järjestämät liput toisivat rotia kokoontumisille. Ja se toimi!
Kutsumme illanviettojamme leikillämme kulttuurikerhoksi, mutta määritämme kulttuurin laajasti: siihen kuuluvat niin teatterit ja museot kuin ruskavaellukset ja ja hohtokeilaukset.
Teatteri tarjoaa yhteisen elämyksen, mutta illallisen ääressä jaamme ilot ja surut.
Tärkeä osa kerhoiltojamme on aina hyvä ruoka ja juoma. Teatteri ja keilaaminen tarjoavat yhteisen elämyksen, mutta illallisen ääressä jaamme ilot ja surut. Niitä on riittänyt lastenkasvatuspulmista kipuiluun oman kasvamisen kanssa.
Pitkä ystävyytemme tuntuu välillä ihmeeltä, sillä olemme kaikki hyvin eriluonteisia.
Onnellisuusvalmentaja Auli Malimaa kirjoittaa teoksessaan Onni asuu jo sinussa yhdeksästä persoonallisuustyypistä enneagrammi-malliin perustuen. Mallin avulla ihmiset voidaan jakaa tyyppeihin myös sen mukaan, mitä ystävyys heille merkitsee.
Selailin kirjaa. Tunnistin helposti ystävistäni lämpimän kakkostyypin, jolle ystävyys on konkreettista auttamista, sekä leppoisan ysin, jolle ystävyys merkitsee rauhallista yhdessäoloa. Itse taidan olla tilaa ja itsenäisyyttä kaipaava vitostyyppi.
Ystävälle pitää antaa sitä, mitä tämä ystävyydeltä kaipaa – ei sitä, mitä itse ystävyydeltä haluaa.
Suurin viisaus ei kuitenkaan ole siinä, että tunnistaa itsensä ja ystävänsä piirteet. Suurinta viisautta on antaa ystävälle sitä, mitä hän ystävyydeltä kaipaa – ei sitä, mitä itse ystävyydeltä haluaa. Se on pitkän ystävyytemme salaisuus.
Leppoisia kevätpäiviä!
Teksti on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2019.
Päätoimittaja
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
