Hildur Hagelber on ratsastanut yli 60 vuotta. Hän ratsastaa, vaikka arki omaishoitajana ja omat nivelet välillä jarruttavat intohimoa. Hildur ratsastaa, sillä ilman hevosia hän ei olisi niin onnellinen.
Tunteeko se jo minun autonikin äänen? Niin miettii kajaanilainen Hildur Hagelberg usein keskiviikkoaamupäivisin, kun hän kaartaa hevostallin pihaan. Manta-hevonen hirnahtaa heti tarhastaan, kun Hildur avaa autonsa oven.
Hildur on ratsastanut Mantalla kymmenen vuotta. Se on tosin vain murto-osa niistä vuosista, jotka hän on viettänyt hevosten kanssa.
– Aloin ratsastaa 30-luvulla työhevosilla ja omalla ratsulla, joten onhan tähän vuosia ja hevosia mahtunut, Hildur nauraa.
Kipakka laukka piristää
Nykyään entinen himoratsastaja kapuaa satulaan kerran viikossa. Enemmänkin hän haluaisi, mutta tiukka aikataulu ei anna useammin myöten. Hildur on miehensä omaishoitaja ja viime ajat ovat olleet vaikeita. Mies on tarvinnut jatkuvaa silmälläpitoa.
– Siksi tänne tallille pääseminen on juhlahetki, Hildur hymyilee.
Manta ei silti ole mikään pullahevonen tai tätiratsu, oikeastaan aika kaukana siitä.
– Se on niin temperamenttinen hevonen kuin vain olla ja voi. Välillä menohalut ovat niin hirmuiset, että on parempi antaa sen päästellä metsäteillä kunnon laukassa höyryjä. Joskus taas se täytyy kentällä jumpata ja pistää töihin niin, että se malttaa keskittyä ratsastuskoulun tunneilla, Hildur kertoo.
Silti Manta on taitava hevonen. Ja Hildur taitava ratsastaja. He ovat kilpailleet kouluratsastuskilpailuissa ja joka kesä Hilldur ja Manta ovat osallistuneet naisille järjestettyyn Lady Meeting pukuratsastuskilpailuun, jossa ratsukko saa valita vaatimustason.
– Tänä vuonna päätin jo ennen kisaa, että nyt saa olla viimeinen kerta. Kun todella hienon radan jäljeen otin kentällä Mantalta suitset pois, itki kanssani myös yleisö, Hildur muistelee.
Onko Hildur siis päättämässä ratsastusuraansa?
– No en välttämättä, jos elossa pysyn! Mutta kyllä Mantan täytyy jo hiljalleen päästä kisaamisesta eläkkeelle!
Kuka täällä laulaa?
Mikä ratsastuksessa sitten on niin ihanaa?
– Eläin itsessään, yhteistyö sen kanssa ja tietysti ihana luonto ympärillä, ja sitä täällä Kajaanissa riittää.
Kun Hildur ratsastaa, kaikki muu, kaikki väsymys ja suru unohtuvat hänen ympäriltään.
– Joskus tallille päin maastosta palatessa olen ihmetellyt, että kuka täällä oikein laulaa, ennen kuin olen tajunnut, että se on minä. Niin iloinen olen!
Ratsastuksen jälkeen Manta saa Hildurilta aina herkkulastin, kaksi kourallista sokeria, kasan porkkanoita ja leipää. Sekä tietysti rapsutuksia ja kehuja.
– Kun lähden tallilta, odotan jo seuraavaa kertaa. Olo on aina niin mahtava, väsynyt ja virkistynyt samaan aikaan.
