Hilla Blomberg, 67, nauttii tv-viihteestä: ”Ihminen ei pärjää pelkillä uutisilla”
Entiselle radio- ja tv-toimittajalle television katseleminen on nautinto. Hilla Blombergin lempiohjelmien lista on pitkä ja viihdyttävä. – Tv-viihde on minusta valtavan tärkeää – ja aliarvostettua, hän sanoo.
Hilla Blomberg ei ole koskaan halunnut isoa televisiota.
Hänestä kuva ei saa vyöryä päälle. Niinpä hänellä oli vuosia pieni telkkari. Hyvin pieni.
– Niin pieni, että kun viime talviolympialaiset olivat alkamassa, tajusin, että enhän mä näe tuosta mitään, Hilla sanoo.
– Olen aina ollut tällainen kierrätyskuningatar ja ”vähemmälläkin pärjää” -ihminen. Niinpä menin kierrätyskeskukseen ja ostin sieltä seitsemällä kympillä tuon. Eikö ole söpö?
Hilla, 67, osoittaa olohuoneessaan olevaa televisiota. Se on jonkun vanha mutta hänelle uusi, ja kaksi kertaa isompi kuin entinen.
Televisio myös toimii. Useimmiten.
– Telkkarini vaihtaa välillä kuvasuhdetta lennossa. Kun katson vaikka Wallanderia, yhtäkkiä telkkari näyttää naamaa sekunnin tosi läheltä ja sitten, plim – kuva on taas normaali. Minua se vain naurattaa, Hilla sanoo.
”Televisio antaa arkeeni rytmin.”
– Vaikka kierrätystelkkarini kuulostaa vitsiltä, oikeasti televisio on minulle tosi tärkeä. Se on nautinto, sen avulla pääsen uusiin maailmoihin, se antaa arkeeni rytmin. Ne kaikki ovat valtavan tärkeitä asioita.
Ei ole sattumaa, että Hilla halusi uuden telkkarin juuri ennen olympialaisia. Hän on entinen radio- ja tv-toimittaja, ja yksi Yleisradion ensimmäisiä urheilua selostaneita naisia.
– Multitaskasin tuossa nojatuolissani läpi edelliset talviolympialaiset, Hilla kertoo.
– Sylissäni oli iPad, josta seurasin lumilautailua. Telkkarista katsoin samaan aikaan hiihtoa.
Siinä sivussa hän kommentoi Whatsappissa taitoluistelua Englannissa asuvan tyttärensä kanssa.
– Halusin nähdä kaikki lajit. Suorana.
”En kuulu niihin, joiden mielestä ennen tehtiin kaikki paremmin.”
Urheilu on Hillan mielestä parhaimmillaan valtavaa draamaa. Selostajia hän kuuntelee tarkasti, mutta lempeästi.
– En kuulu niihin eläkkeellä oleviin toimittajiin, joiden mielestä ennen tehtiin kaikki paremmin. Pidän monestakin eri selostustyylistä, kunhan selostaja osaa hehkuttaa oikeissa paikoissa. Esimerkiksi Kimmo Porttila osaa.
Kun Hilla katsoo kotona urheilua, hän ei ala enää vaistomaisesti selostaa, edes mielessään.
Viimeksi selostusvaihde meni yllättäen päälle, kun nelivuotias lapsenlapsi Aliisa kävi talvella kylässä.
– Kun Aliisa kiipeili lumikasassa, aloin hehkuttaa ja kuvailla, kuinka hän valloittaa vuoren ja saavuttaa pystin.
”Kuvaan uppoutumisessa on jotakin hyvin rentouttavaa.”
Aamuisin Hilla kuuntelee radiota. Iltaisin pelkkä ääni ei riitä, vaan hän haluaa myös kuvan. Hillan ilta alkaa kello 18:n uutisilla.
– Kuva on minulle tärkeä. Haluan nähdä, miten poliitikot, urheilijat ja näyttelijät elehtivät, puhuvat, käyttäytyvät. Kuvaan uppoutumisessa on jotakin hyvin rentouttavaa.
Lempiohjelmia on monta: brittisarjat kuten Nuori Morse, Vera Stanhope tutkii, A-Studio, onnettomuustutkinnoista kertova Sekunnit-draamasarja, Suuri keramiikkakisa, Suuri ompelukisa, Tähdet tähdet, Voice of Finland.
”Eläydyn Voice of Finlandiin täysillä.”
Erityisen paljon Hilla nauttii musiikkiohjelmista. Hän sanoo katsovansa ne kaikki.
– Eläydyn Voice of Finlandiin täysillä. Ihastelen taituruutta, ai että tuo laulaa hienosti, miten voi osata noin. Liikutun ihmisten kyvyistä ja rohkeudesta. Niistä tulee onnellinen olo.
Ohjelman aikana Hilla kertoo leikkivänsä kotituomaria. Hän kuuntelee esitykset tarkasti ja vertailee, onko niistä samaa mieltä kuin Voicen oikeat tuomarit.
”Ilman viihdettä osa ihmisyyttä jää pois.”
– Tv-viihde on minusta valtavan tärkeää – ja aliarvostettua. Se voi antaa iloa ja lohtua, resilienssiä vaikeaan elämäntilanteeseen. Minusta ihminen ei pärjää pelkillä uutisilla. Ilman viihdettä osa ihmisyyttä jää pois.
Lapsena Hilla katsoi televisiota usein isän kanssa. He katsoivat kahdestaan lähes kaikki uutiset ja urheilukisat. Hillasta se tuntui tärkeältä ja hyvältä.
Hillan äidistä se oli ajanhukkaa.
”Katson telkkaria hyvällä omallatunnolla just silloin kun haluan.”
– Kun katsoin telkkaria isän kanssa, äiti kolisteli usein hiukan äreänä keittiössä. Välillä hän kysyi: ”Eikö teillä ole parempaa tekemistä kuin katsoa tuota?” Muistan yhä syyllisyyden.
Siitä syyllisyyden tunteesta Hilla on pyristellyt aikuisena eroon.
– Tässä iässä katson telkkaria hyvällä omallatunnolla just silloin kun haluan. Telkkarista saan iloa. Sitä iloa ei kannata vähätellä, hän sanoo.
– Televisio pitää minut kiinni elämässä nytkin, kun kävelystäni on nivelrikon jälkeen tullut vähän vaikeaa töpöttelyä.
”Minulle se hassu kättely on tärkeä pieni perinne.”
Telkkari ei tahdita elämää kokonaan, Hilla sanoo. Arjessa on paljon tärkeämpiäkin asioita, kaksi ihanaa tytärtä, ystävät, kuorotreenit.
Televisio tekee elämästä silti hauskempaa. Siksi Hilla on päättänyt, että ei enää mene itsenäisyyspäivänä sellaisiin juhliin, joissa muut ovat sitä mieltä, että Linnan juhlien katsominen on ihan tyhmää.
– Kerran olin sellaisissa juhlissa. Olin ainut, joka olisi halunnut katsoa kättelyä. Tajusin, että minulle se hassu kättely on tärkeä pieni perinne, josta haluan pitää kiinni.
Kättelyjonosta Hilla yrittää bongailla tunnettuja vieraita. Ihan vain siksi, että se on hauskaa.
ET-lehdessä 17/2026 kerroimme myös, millaisia katsojia ovat tv-konkarit Tarmo Ropponen ja Markku Veijalainen. Tilaajana voit lukea heidän haastattelunsa täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
