Leppävirralla pienessä Soinilansalmen kylässä asuva Arja Huovinen on Kyläaktiivi isolla Koolla. Hän järjestää kylätapahtumat ja hakee kauppareissulla naapurin lehmille lääkkeet, mutta osaa ottaa myös omaa aikaa.

Kesällä 2021 luonto näytti voimansa. Aatu-myrsky kaatoi puita rakennusten päälle ja teiden poikki. Naapurin sauna sai myrskystä tuta, samoin tuttavan kasvihuone.

Kun pahin myräkkä oli ohi, kyselin perustamassani kylän yhteisessä WhatsApp-ryhmässä, kuka tarvitsee apua. Saman tien alkoi avunpyyntöjä sadella, ja vapaaehtoiset kyläläiset lähtivät auttamaan pulaan joutuneita.

Tällaista tämä porukka täällä Savon sydämessä Soinilansalmen kylässä Leppävirralla on. Tartutaan riuskasti hommiin. Autetaan eikä ihmetellä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Juuri yhteisöllisyys veti minua ja miestäni Pekkaa Soinilansalmelle reilu 30 vuotta sitten. Pekka on kylältä kotoisin ja hänellä on täällä paljon tuttuja. Sosiaalinen elämä tuntuu täällä 110 hengen kylässä paljon vilkkaammalta kuin entisellä kotipaikallamme Leppävirran kirkonkylällä, jossa asuu enemmän väkeä. Täällä ihmiset kyläilevätkin toistensa luona enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rakensimme ensin mökin Suvaksen alkupään vesien rannalle 1980-luvun lopussa. Kun huomasimme viettävämme täällä kaiken aikamme varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, päätimme rakentaa samalle tontille omakotitalon. Yksi unelma täyttyi silloin: omakotitalo järven rannalla.

Rakentaessa saimme maistaa kylän talkoohenkeä. Väkeä tuli auttamaan perustusten valussa.

Saimme maistaa kylän talkoohenkeä. Väkeä tuli auttamaan perustusten valussa.

Toisen kerran kyläläiset riensivät apuun, kun kuopuksemme Olli syntyi vuonna 1995 maitopurkin painoisena keskosena. Naapurit huolehtivat kahdesta vanhemmasta tyttärestämme, kun Pekka oli töissä ja minä sairaalassa. Mieltä lämmittivät myös postilaatikkoon ilmestyneet lämpimäiset, itse leivotut ruisleivät ja pullapitkot. Ilman apua emme olisi tuolloin selvinneet.

Olen siis saanut paljon ja haluan myös itse antaa. Minua voisikin tituleerata kyläaktiiviksi.

Olen ollut mukana kylätoimikunnassa ja kyläyhdistyksessä ainakin 30 vuoden ajan. Ensin sihteerinä ja sitten puheenjohtajana. Sihteeriksi päädyin, kun joku kokouksessa minua siihen tehtävään esitti. Puheenjohtajan pesti oli luontevaa jatkoa sihteerin työlle.

Puheenjohtajana olen organisoinut tapahtumia soutukilpailuista lumenveistoon ja hyväntekeväisyyskonsertteihin. Usein häärin tapahtumissa juontajana ja olen mukana mahdollisissa esityksissä, vaikka näyttelemässä.

Yksi iso työ on Salmitalon, vanhaan kouluun perustetun kylätalon, palvelupäivien ja kyläkahvilan järjestäminen kerran kuussa.

Kyläkahvilassa on kaupan paikallisten naisten talkoilla leipomia piirakoita, kääretorttua ja pullapitkoa. Itsekin olen joskus jotain leiponut. Usein ohjelmassa on asiantuntijaluento.

Salmitalolle tulee hieroja ja kalevalainen jäsenkorjaaja ottamaan asiakkaita vastaan. Etenkin ikäihmiset hyötyvät, että tällaiset palvelut tulevat lähelle. Ei tarvitse lähteä autolla 27 kilometrin päähän kirkonkylälle. Kahvilassa on aina myös seuraa.

Usein urakoin kyläyhdistyksen töitä sunnuntaisin. Kirjoitan sähköpostiviestejä, hankin kyläkahvilaan asiantuntijoita ja tiedotan tulevista tapahtumista. Arki-illat pyhitän perheelle ja itselleni.

Koulu remontoitiin talkoilla. Ennen remonttia koulussa ei ollut edes sisävessoja. 

Salmitalo on ollut kylälle valtava ponnistus. Yhdistys osti koulun kunnalta vuonna 1999 ja remontoi sen talkoilla viimeisen päälle. Ennen remonttia koulussa ei ollut edes sisävessoja. Monet pitivät meitä hulluina.

Vaikka puheenjohtajan työlista on pitkä, en ole yksinäinen puurtaja. Kun yhdistys alkaa suunnitella uutta tapahtumaa, jaamme tehtävät jäsenten kesken. Meillä kaikki osallistuvat hyvin oma-aloitteisesti. En edes suostuisi puheenjohtajaksi, jos joutuisin yksin tekemään.

Voin aina sanoa, jos en jaksa. Jaoimme yhdistyksen tehtäviä, kun huolehdin omista iäkkäistä vanhemmistani. Isän omaishoitajana ollut äitini ei selvinnyt urakasta yksin. Kiiruhdin vanhempien avuksi aina töiden jälkeen ja joskus aamullakin. Nyt vanhempani asuvat hoivakodissa.

Kyläaktiivius antaa minulle paljon. Nautin, kun saan tehdä yhdessä muiden kanssa ja näen yhteistyön tulokset.

Kyläaktiivius antaa minulle paljon. Luulen, että puuhakkuus on osa persoonaani. 

Luulen, että puuhakkuus on osa persoonaani. Olisin varmasti yhdistystoiminnassa mukana, vaikka asuisin muualla. Olen saanut osallistumisen mallia lapsuudenkodistani. Oravikosken kaivoksilla työskennellyt isäni oli mukana monenmoisessa, työpaikan toimikunnissa ja kalastuskunnan kokouksissa. Lapsen silmin näytti siltä, että puuha oli mukavaa.

Vuonna 2015 minut nimettiin valtakunnan viralliseksi kylähulluksi. Hulluus ei viittaa mielenterveyteen vaan intohimoon. Kylähullun tehtävä on puhua yhteisöllisyyden voimasta ja pitää esillä kylien asiaa. Pari vuotta aiemmin Soinilansalmi oli valittu vuoden kyläksi.

Molemmat tunnustukset tuntuivat mahtavilta. Pieni kaupaton ja kouluton kylä nousi vireänä esimerkkinä valtakunnan julkisuuteen. Oma työkin sai tunnustusta.

Olen aina ajatellut, että kylien hyvinvointi ei ole muilta pois. Ei voi ajatella niin, että kaupungit ja maaseutu olisivat vastakkain tai että kirkonkylät ja pienet kylät olisivat vastakkain.

Ei voi ajatella niin, että kaupungit ja maaseutu olisivat vastakkain.

Haluan tehdä työtä sen eteen, että tulevaisuudessa omat lapseni voivat halutessaan asettua asumaan pieneen maalaiskylään.

Soinilansalmi on pysynyt eloisana koko tämän 30 vuoden ajan, jonka olen itse kylää seurannut. Väkiluku on säilynyt ennallaan 110 hengessä. Väkeä on nukkunut pois ja uusia syntynyt. Joku on muuttanut pois, mutta talot ovat saaneet aina uudet asukkaat. Kylän nuorimmaiset ovat nyt kolmekuisia, vanhimmat yli kahdeksankymppisiä.

Uskon, että nimenomaan yhdessä tekeminen ja muista huolehtiminen ovat pitäneet tämän kylän elävänä.

Juttu on ilmestynyt ET-lehdessä 13/2022.

 

Arja Huovinen, 59

syntynyt Leppävirran Oravikoskella. Sittemmin tie on vienyt Leppävirran Soinilansalmelle.

Työskentelee varhais­kasvatuksen opettajana.

Perheeseen kuuluu puoliso, kolme aikuista lasta ja

neljä lastenlasta.

Valittu valtakunnan viralliseksi kylähulluksi vuonna 2015.

Harrastaa kalastusta, veneilyä, puutarhanhoitoa ja luonnossa liikkumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla