llman juupajokelaista Toivo Pohjaa tutkimusasemia olisi jäänyt rakentamatta, arvosoittimia korjaamatta ja taideaarteita konservoimatta. Keskikoulun käynyt kyläseppä on päässyt pitkälle asenteella, että kaikkea oppii, kun ryhtyy vain.

Toivo "Topi" Pohjan, 70, kaltaisten miesten valmistus on lopetettu. Nykysilmin valmistusmenetelmä oli epäeettinen.

Topi on seppien sukua. Osa suvusta valitsi materiaalikseen puun, osa metallin. Topin isä oli metalli- ja automiehiä. Toisessa maailmansodassa hän huolehti rintamakorjaamolla, että sotaan tuodut autot pysyivät liikkeessä.

Sodan jälkeen taidoille oli kysyntää kotipuolessa Juupajoella. Vaimo löytyi samalta seudulta. Lapsia syntyi kuusi, joista Toivo numerolla kolme.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Isällä oli taipumus olla aika suorasanainen.

 – Minua vanhemmat lapset syntyivät kammariin vaarin luona ja minä ensimmäisenä omaan hirsikömmäseen, jonka isä rakensi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seuraavaksi isä askarteli kömmäsen päätyyn verstaan. Hirsirakennukselle oli väliaikainen rakennuslupa, verstaalle ei sitäkään.

 – Isällä oli taipumus olla aika suorasanainen. Se ei päässyt oikein ruusuisiin väleihin näiden kunnanviskaalien kanssa.

Kun Topi eksyi kansakouluiässä verstaan puolelle, käteen lyötiin jakari, hitsipilli, mikä milloinkin. Palaute oli ankaraa.

 – Isäukko oli rehellisesti sanottuna veemäinen mies. Armoa ei tunnettu. Jos jonkun saakuran ruostuneen pultin meni katkaisemaan, sai kuulla kunniansa. Siinä oppi tietynlaiseen tarkkuuteen.

Kädet paleltuivat, mutta sen jälkeen harva homma on tuntunut ylivoimaiselta.

Nuori ikä ei oikeuttanut edes kevyempiin töihin. Yhden homman Topi tuntee kourissaan vielä 55 vuotta myöhemmin. Kun 58-tietä Orivedeltä rakennettiin, tiejyrää vetäneen traktorin vaihteisto hajosi. Se hinattiin Pohjan pajalle, ja isäukko ohjeisti 15-vuotista Topia: katkaise traktorin runko, jotta saat vaihdelaatikon esille, ja vaihda laakerit.

 – Traktori seisoi pihalla, ja pakkasta oli 27 astetta. Hanskoja ei voinut pitää, ja öljyiset rautakappaleet olivat jääkylmiä. Kädet paleltuivat, mutta sen jälkeen harva homma on tuntunut ylivoimaiselta.

Elämä toppaa armeijan jälkeen

Topi Pohja epäilee omien kasvukokemustensa valossa, voiko ihminen tietää kovin varhain, mihin kaikkeen sitä pystyy.

 – Minulla oli koulussa seiska käsitöissä, vitosta kutosta matemaattisissa aineissa ja kahdeksikko laulussa. Lukio ei käynyt mielessäkään.

Sen sijaan veri veti musiikkihommiin.

 – Kun kylän pojat pistivät bändiä pystyyn, tähteeksi oli jäänyt rumpalin vakanssi. Päätin kokeilla. Siinäkin hommassa piti vain raakasti aloittaa.

Minulla oli koulussa seiska käsitöissä.

Ensimmäiset rummut syntyivät isän pajalla, ja naapurin täti antoi nuoren soittajan katsoa mallia televisiosta Nuorten tanssihetkestä.

Harjoittelu tuotti tulosta, ja innokas yhtye pääsi säestämään itseään Olavi Virtaa.

 – Se oli Olan loppuaikoja, kun miehestä puristettiin viimeisetkin mehut. Ola tuli takahuoneeseen puku päällä. Kun yritimme selvittää, mitä meidän pitäisi soittaa, hän ei puhunut sanaakaan. Ensimmäistäkään nuottia ei ollut mukana, mutta nuottiöljyä kyllä. Kun vuoromme sitten tuli, Ola sai virrat päälle ja alkoi laulaa.

Toivo Pohja on kunniatohtori keskikoulupohjalta.
Toivo Pohja on kunniatohtori keskikoulupohjalta.

Me arvoimme Sonny Boyn sointuja lennosta, ja menihän se jotenkuten.

Yhtye alkoi käyttää nimeä Finnset, ja seuraava säestettävä oli lahjakas nuori laulaja Paula Koivuniemi.

 – Kyllä siinä muutamat Proud Maryt vetäistiin, sillä Paulalla oli rokkikausi meneillään.

Isäukko kuoli saappaat jalassa.

Topilla oli musiikkiin intoa ja lahjoja, mutta kohtalo ratkaisi uravalinnan. Armeijan jälkeen Topi palasi auttamaan isäänsä kallioporan remontissa.

 – Isäukko kuoli saappaat jalassa helmikuussa 1971. Koneremontti oli kesken, joten lähde siitä sitten muihin töihin. Siinä mun elämä toppas.

Unelmat uusista maisemista piti unohtaa.

 – Ei toi maailman kansa isän kuolemaa paljon noteerannut. Ovella oli asiakasta ihan samaan tahtiin kuin ennenkin. Jälkikäteen olen vähän miettinyt, oliko se luonteeni heikkoutta, etten uskaltanut ottaa ja lähteä meneen niin kuin sisko suositteli.

Sen sijaan Topi osti uuden sorvin. Soitto jatkui vapaa-ajalla. Kun Topi lähti kesällä 1975 soittokeikalle Hyytiälän metsäaseman juhliin, sen piti olla vain keikka muiden joukossa, mutta toisin kävi.

Rumpali käy taloksi

Topi Pohjan yksi teesi elämässä kuuluu, että aina oppii jotain, kun kotoo lähtee. Kannattaa siis liikkua, avata suunsa ja tutustua uusiin ihmisiin.

Soittokeikalla Hyytiälän metsäasemalla Topi tutustui ihmisiin, jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista kuin hänkin: musiikista, syntyjen syvien pohdiskelusta ja teknisistä värkeistä.

Kyläseppä kuuli, mitä metsäntutkijat tekivät työkseen, ja metsäntutkijat oivalsivat, että rumpali osasi muutakin kuin soittaa.

 – Metsikön perustuotannon tutkimusryhmässä oli monenlaista väkeä. Aloimme soitella yhdessä iltaisin. Siitä alkoi melkein jokaviikkoinen traditio, että lämmitettiin savusauna ja parannettiin maailmaa.

Tutkijat veivät Topin katsomaan mittauslaitteita Hyytiälän metsikköön.

Minulla on jonkinlainen intuitio, onko joku asia noin vai näin.

 – Metsässä oli lasikuitukoppi ja jeesuksenmoinen letku- ja johtosulppu. Katokset hulmusivat tuulessa, enkä tiennyt, itkeäkö vai nauraa.

Topi alkoi purkaa vermeitä vaarivainaansa ohjeilla: kun silmät auki purkaa, niin ei se huonommaksi mene.

Vaaralliset viritykset vaihtuivat käyttövarmoihin ja helposti huollettaviin mittalaitteisiin. Kun sana taidoista levisi, Topin palveluksia kyselivät myös Helsingin yliopiston fysiikan laitos, Turun biologian laitos, maatalouden tutkimuskeskus, Kuopion yliopisto, meteorologit ja virolaiset tutkijat.

Topi tuntui ymmärtävän tieteentekijöiden tarpeet luonnostaan.

 – Minulla on jonkinlainen intuitio, onko joku asia noin vai näin.

Professorit vakuuttuivat kyläsepän lahjoista ja ottivat hänet mukaan myös teoreettisempiin keskusteluihin, "kallonkutistussessioihin".

Jos Topi ei osannut itse jotain asiaa, hän selvitti, kuka mahdollisesti osasi.

 – Kysymällä kylän löytää, Topi tokaisee.

Kyläsepästä kunniatohtoriksi

Topi Pohjan todelliset opinnäytetyöt olivat Värriön mittausaseman rakentaminen erämaan keskelle Sallaan 1990-luvun alussa ja Hyytiälän SMEAR-tutkimusaseman rakentaminen vuonna 1995.

Hyytiälän aseman vihkiäisjuhlassa virolainen akateemikko Juhan Ross piti maljapuheen ja totesi juuri nähneensä maailman kauneimman tutkimusaseman.

 – Sitten hän kuvaili minut kansakoulun käyneeksi maalaisjuntiksi ja ehdotti, josko minut voitaisiin vihkiä näillä ansioilla kunniatohtoriksi. Mää aattelin, että voi helvetti, mitä sekin meni puhumaan.

Muut tutkijat olivat Rossin kanssa samaa mieltä, ja Topi vihittiin 46-vuotiaana Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtoriksi.

Mää aattelin, että voi helvetti, mitä sekin meni puhumaan.

 – Siinä sai hetken vastailla ihmisten kysymyksiin, että kuinka paljon mahdoin rikastua. Rahaa ei tullut yhtään, mutta hauskaa oli kyllä muutaman päivän. Tärkeintä oli kuitenkin se, että sain arvostamiltani ihmisiltä tunnustuksen työstäni.

Topin periaate metallialan yrittäjänä ja keikkamuusikkona on ollut ottaa tarjotut työt vastaan, sillä vaatimatonkin keikka voi poikia jotain odottamatonta ja arvokasta.

Yksi Topin metallipajan myydyimmistä tuotteista on taidekonservaattorien käyttämä lämpölusikka. Sitä tarvitaan muun muassa öljymaalausten, historiallisten rakennusten, paperidokumenttien ja kansallispukujen ylläpidossa ja entisöinnissä.

Työkalu kuninkaanlinnaan

Myös lämpölusikan syntysanat lausuttiin savusaunaillassa, jossa tutkijoiden puolisot olivat usein matkassa. Yhden tutkijan naisystävä työskenteli Ateneumin konservaattorina. Hän kertoi Topille vanhasta laitteesta, jolle olisi edelleen käyttöä, mutta joka oli sähköteknisesti liian vaarallinen. Topi kävi Helsingin-reissullaan tutkimassa laitteen ja kuulemassa, mitä kaikkea sen avulla piti saada tehdyksi.

 – Tein ensin mallikappaleen, ja sitten niitä alkoi mennä Islantia ja Ruotsin kuninkaanlinnaa myöten. Nyt niitä on tullut tehtyä kuutisensataa.

Ei sitä linnaan joudu, jos ei ihan onnistukaan.

Lähes yhtä uskomaton tarina on se, miten Topi Pohjasta tuli Suomen sinfoniaorkestereiden patarumpujen korjaaja. Topi oli hankkimassa uusia symbaaleja Oriveden orkesterille ja pyysi ostoksille makutuomariksi Radion sinfoniaorkesterin lyömäsoittajan Pauli Hämäläisen.

Miehet eivät tunteneet toisiaan, mutta kun kaupat oli tehty, he suuntasivat kahville turinoimaan.

 – Puhuttiin ummet ja lammet, ja kerroin Paulille, mitä teen työkseni. Silloin Pauli totesi, että meillä voisi olla sinulle homma. Kukaan ei osaa korjata heidän 1930-luvun patarumpujaan, osaisinko minä?

Topi päätti taas kerran vaan raa'asti ruveta.

 – Ei sitä linnaan joudu, jos ei ihan onnistukaan.

Tehty työ on paras mainos

Kun kuorma-auto toi Dresdner Apparatebau Spenke & Metzlin patarummut hirsikömmäsen pihaan, Topi alkoi selvittää, mihin oli lupautunut.

 – Mekaniikka oli helppo korjata, mutta millinpaksuisen kuparipellin reunus oli täynnä lommoja ja niiden oikominen olikin kinkkisempi juttu.

Lopulta ratkaisu löytyi kaukaa menneisyydestä.

 – Olin joutunut huimassa nuoruudessani tinaamaan raudasta tehtyjä maitotonkkia paikallisille isännille. Se oli todella viheliäistä hommaa. Kun pohjan ja pellin väliin oli päässyt maitoa, se kuohahti aina tinatessa. Vetristin vanhat taitoni ja kaivoin isävainaan kolvit esiin. Se lähti meneen aika nätisti.

Kaikki on tullut sattumalta.

Topi soitti Paulille ja kertoi, että nää vois nyt hakea pois - valmista tuli.

 – Muutaman päivän päästä Pauli puolestaan soitti, että kato telkkarista illalla. Siellähän ne patarummut olivat konsertissa paraatipaikalla.

Toissa vuonna Topi korjasi peräti 21 patarumpua.

 – Kaikki on tullut sattumalta. Olen elämässäni laittanut kaksi mainosta, yhden paikallisen urheiluseuran julisteeseen ja toisen konservaattorien juhlajulkaisuun.

Vanhassa vara parempi

Topi touhuaa isänsä 1940-luvulla rakentamassa verstaassa edelleen. Sen seinällä on isän kiinnittämä kansanhuoltoministeriön ohje: Älä hävitä, vaan kartuta.

Topi noudattaa edelleen samaa ohjetta. Jos jokin on kierrätettävissä, se kierrätetään. Vanhasta voi rakentaa uutta.

Sama ei ikävä kyllä päde ihmisiin. Toivon merkittävälle elämäntyölle ei ole jatkajaa.

 – Mää olen jäänyt sillä tavalla lähtökuoppiin, että olen yksinäinen mies. Yritykseni toimintamallikin on sellainen, että vaikea siihen on kenenkään lähteä. Koneet ja vermeet, joita käytän, ovat jo museoviraston suojeluksessa. Kaikki pääoma tässä yrityksessä on tekijän päässä.

Olen yksinäinen mies.

Vaikka Topi on periaatteessa eläkkeellä, hän ei malta lopettaa. Kun riittävän kiinnostava projekti on tarjolla, hän pudottaa Tuntemattomasta sotilaasta lainaamansa lauseen: "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane."

Suomalaiset ilmakehätutkijat ovat alkaneet ymmärtää metsän roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa Topin rakentamilla mittalaitteilla. Topilla on toinenkin idea, miten maailmasta tehdään kestävämpi.

 – Tällaiset minun pajani kaltaiset putiikit ovat mennyttä maailmaa - tai sitten tulevaa. Kehitys, jossa kaikki keskittyy kaupunkeihin, voi vielä ilmastonmuutoksen vuoksi keikahtaa.

Topi uskoo, että 1950-luvun maaseudun kierrättävästä ja korjaavasta toimintamallista voisi ottaa edelleen opiksi.

 – Ei meidän hevoskyyteihin tarvitse palata, mutta viedään asiat vähän järkevämpään ja säästeliäämpään suuntaan.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 17/20.

Sisältö jatkuu mainoksen alla