Kansalliskokki Jaakko Kolmonen kuoli äkillisesti syyskuun alussa. ET-lehden haastattelussa hän nimesi arvokkaimmiksi opettajikseen isoäidit kautta maan. Heiltä hän oppi imellyttämiset, hapattamiset ja käyttämiset.

1. Evakon eväät

Äiti kertoi, että sain kapalovauvana imeä usean mamman rintaa junissa, kun palasimme evakosta Karjalaan. Kun sota päättyi syksyllä 1944, lähdin tätini Kertun kanssa evakkoon Sortavalan Leppäselästä Laukaaseen. Äiti tuli lehmien kanssa perässä. Kertulla oli eväänä uutisruisjauhoja ja puolukoita. Ne ovat olleet eväänäni siitä asti.

2. Mummon taikinat

Äiti ja isä asettuivat Keski-Suomeen. Ukkini Jaakko halusi, että minä lähden hänen ja mummon mukaan Hämeeseen, Teiskoon. Muistan isän kaihoisan ilmeen. Ihmettelin, mitä se tarkoittaa. Isä oli ollut sodassa ja olimme nähneet toisiamme hyvin vähän.

Mummolassa syötiin Näsijärven rapuja, kun navettatyöt oli tehty. Lämpimät ravut maistuivat ihanalta. Seurasin mummon käden liikettä, kun hän teki karjalanpiirakoita ja kukkoja. Kun itse ensimmäisen kerran löin käteni taikinaan, muistin miten mummo jauhotti kädet ja leikkuulaudan. Halusin isona leipuriksi.

3. Nöyryytys

Heittelimme palikoita kavereitten kanssa kotona Laukaassa, ja minun palikkani rikkoi koulun ikkunasta yhden ruudun. Juoksimme karkuun metsään, kunnes lopulta kotona tunnustin. Ei se piiska sattunut, vaan se vanhemman pauhu ja se, että itse piti hakea vitsa. Päätin, että viimeinen kerta, kun minua näin nöyryytetään. Se opetti elämää varten: ota vastuu ja tunnusta tekosi, vahingotkin.

4. Kesätyöpaikka

Kun pääsin Suolahdessa keskikoulusta vuonna 1959, tiesin ruoanlaitosta yhtä ja toista. Äiti oli opettanut teurastamaan kanat ja ottamaan rasvat talteen pullataikinaan. Hevoskuskimme Ilolan Paavo oli opettanut, että eläin pitää lopettaa onnellisessa olotilassa, esimerkiksi melassia syödessä. Kun Paavo teurasti pässin, minä sain vispata veren talteen.

En päässyt leipomoon töihin, joten ukki lähti saattamaan minua Jyväskylään. Hotelli Jyväshovin emäntä, rouva Kiho, otti minut kuin omaksi pojaksi ja oli kiinnostunut tulevaisuudestani. Isällisiltä keittiömestareilta opin , että kunnon oppi-isä ei salaile mitään, vaan siirtää tietoa eteenpäin.

5. Royalin Norha

Pääsin harjoittelemaan huippupaikkoihin, kun opiskelin ravintolakoulu Perhossa. Lidon keittiömestari Heikki Heinonen ja Royalin Osmo Norha olivat mullistavimmat oppi-isät, isoja persoonallisuuksia. Ihailin Norhan ammattiylpeyttä ja korkeaa työmoraalia. Hän varoitti tulemasta krapulaisena töihin ja vaati työssä parasta. Hän järjesti kaverilleni ja minulle työpaikan Saksasta, Frankfurt am Mainista, ja lupasi meille palattuamme työpaikat Marskista.

6. Riché

Keiserkellerissa opin laittamaan hapankaalit ja porsaanpotkat, mutta emme kaverini kanssa viihtyneet Saksassa, koska emme päässeet näyttämään kykyjämme. Lähdimme Tukholmaan, missä suomalaisia työntekijöitä arvostettiin. Tore Wredmanin Riché-ravintolassa oli lämmin, lupsakka ilmapiiri. Omakin ammattiylpeys kasvoi.

Opin käsittelemään äyriäisiä ja ostereita sekä laittamaan sen seitsemää lajia lintua. Eniten jännitin, kun tein ensimmäistä kertaa mustaa keittoa 15 litran kattilassa. Keitto suurustettiin hanhen verellä ja siitä piti tulla samettista. Onnistuin soppapiisin mestarin ohjeitten mukaan. 

Kerran osteria avatessani vedin veitsellä etusormeen. Hätäilivät, onko jäykkäkouristusrokotus voimassa. Siitä lähtien on ollut.

7. Palvelu

Osmo Norha kutsui minut töihin Suomen hienoimpaan keittiöön Marskiin, kuten oli luvannut.

Tyylin mukaan me kokitkin menimme salin puolelle jakamaan soppaa, leikkaamaan lihaa ja liekittämään ohukaisia. Vuorineuvoksia ja ylijohtajia palveltiin viimeisen päälle. Mietin mielessäni, miksi niitä noin pokkuroidaan. Se avarsi näkemystäni palvelusta ja ihmisten arvosta. Jokaista asiakasta on palveltava hyvin.

8. Kekkosen palaute

Inarin matkailumajalla valmistin presidentti Kekkoselle pikasuolattuja Kitkan viisaita eli muikkuja, kuivalihakeittoa ja riekkoa. Muikut tarjoiltiin jääveistoksilta. Kekkonen kyseli, missä muikkujen päät ovat. Minä en ollut niitä poistanut, mutta otin vastuun. Sanoin, etteivät karjalaiset syö muikun päitä. Kekkonen jupisi, että ”Kokki Kolmonen ja päättömät muikut p-le...” Siitä lähtien olen pitänyt huolen, että muikut valmistetaan päineen.

9. Erik Tuomas-Kettunen

Kun hain töihin Vaasan Höyrymyllyyn, minulta kysyttiin, mitä tiedän tehtaan tuotteista. Vedin taskusta pahvisia Pasi-poikia ja Elovena-tyttöjä, joita olin pikkupoikana kerännyt kaurahiutalepakettien kyljestä. Työhönottaja tuumasi, että tämä nuori mies on valittu.

Vaasan Höyrymyllyssä tutustuin vuorineuvos Erik Tuomas-Kettuseen, jonka tilaisuudet hoidin yksityiskokkina 25 vuotta. Hän kysyi minulta aina ensimmäiseksi, mitä Kokki Kolmosen perheelle kuuluu. Hän noudatti ruoka-aikoja ja istui vieraineen ruokapöytään silloin, kun perunat oli keitetty.

10. Esiintymistaito

Osallistuimme Veijo Vanamon kanssa Urho Vapaavuoren suullisen esiintymistaidon opetukseen. Pääsimme Veijon kanssa koekaniineiksi, kun suullista esiintymistä videoitiin. Vapaavuori kehotti meitä pyrkimään televisioon. Ohjelmapäällikkö Olli Hämäläinen hyväksyi ohjelmasuunnitelmamme, ja siitä alkoi Patakakkonen. Alusta asti kansanomaistimme ravitsemustutkimusta, yhtenä asiantuntijana muun muassa Pekka Puska.

Yksi ihminen ei ole mitään, ellei hänellä ole muita ympärillä. Parhaimpia asiantuntijoitani ruoanlaitossa ovat olleet isoäidit pitkin maata. Heiltä olen oppinut imellyttämiset, hapattamiset ja käyttämiset.

Tieto

Jaakko Kolmonen

  • Syntynyt 1941 evakossa Juankoskella, kuoli 3.9.2016 .
  • Kokki, keittiömestari, opetusneuvos. Juontanut vuodesta 1970 alkaen noin 700 tv-ruokaohjelmaa nimillä Patakakkonen ja Asia on pihvi. Toimittanut 40 ruokakirjaa; opettanut ruoanvalmistusta mm. alan oppilaitoksissa.
  • Saanut runsaasti tunnustuspalkintoja, mm. Suomen Keittiömestarit ry:n Gordon Bleu 1974 ja Valtion tiedonjulkistamispalkinto 1988.
  • Esiintyy kokkina sekä luennoi ravitsemuksesta, terveellisestä ruoasta ja perinneruoista.

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Passi ja hammasharja -ohjelmasta tutulla Tino Singhillä on nykyään yritys, joka tuottaa lapsille terveellistä ruokaa. ET:n Mitä kuuluu -palstalla kysellään tunnettujen ihmisten kuulumisia.

Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana tutuksi tullut Tino Singh teki ohjelman jälkeen 15 vuotta töitä elintarvikkeiden markkinoinnin parissa. Vanhempi väki tunnistaa hänet yhä joskus kadulla. 

– Jos joku tarttuu minua käsipuolesta, onnittelen häntä yleensä hyvästä muistista. Onhan ohjelman viimeisten jaksojen esittämisestä kulunut jo 22 vuotta, Tino nauraa.

Tino on onnellinen siitä, että Passi ja hammasharja jätti hänelle positiivisen julkisuuskuvan. Hyvistä kontakteista ja esiintymiskokemuksesta on ollut paljon hyötyä myöhemmässäkin työelämässä.

Tärkeintä Tinon elämässä on kuitenkin isänä oleminen.

– Isyys on mullistanut elämäni. Ennen naureskelin miehille, joilla oli työpöydällään lastensa kuvia tai jotka halusivat näyttää niitä puhelimestaan. Nykyään olen yksi noista ylpeistä isistä.

Tinon poika aloitti koulun tänä syksynä.

– Hän ihan hermostui, kun yhä uudestaan kyselin, jännittääkö. Minä jännitin hänen koulunmenoaan paljon enemmän kuin hän itse.

Uusi työ terveellisen ruuan parissa

Pian poikansa syntymän jälkeen Tino alkoi pohtia sitä, minkälaista ruokaa lapsille tarjotaan. 

– Tuntui väärältä, että työtäni oli saada vanhemmat ostamaan lapsilleen vaikka mahdollisimman paljon sokerilimua, Tino toteaa.

Tinon tuttu oli tullut myös juuri isäksi. Molemmat isät ihmettelivät, miksi aikuiset saivat ravintolassa valita salaatin ja pihvin väliltä, mutta lapsille tarjottiin vain nauravia nakkeja.

– Lapsille tarjottava ruoka vaikutti huonolaatuiselta ja lihottavalta, suoraan sanottuna kauhealta kuralta. Päätimme aloittaa tuttuni kanssa yrityksen, joka tuottaisi lapsille erityisen terveellistä ruokaa, Tino kertoo.

Tino haluaa kasvattaa lapsensa neljän periaatteen mukaisesti. Ne on koottu yhdessä Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden kanssa.

1. Ravitsemus

Tinon mielestä esimerkiksi kuidun hyödyllisyyttä lasten ruokavaliossa aliarvioidaan.

– Kuidut ovat erityisen tärkeitä lapsen ravitsemuksessa ja painonhallinnassa, sillä ne täyttävät ja antavat kylläisyydentunnetta, mutta niistä ei saa kaloreita.

2. Liikunta

– Lapsen liikkumista kannattaa tukea esimerkiksi harrastamalla hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin.

3. Lepo

– Lepo unohdetaan liian usein lasten päivärytmistä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen määrän lepoa palautuakseen. Uni on myös yhteydessä painonhallintaan, kasvuun, muistiin ja kehitykseen, Tino sanoo.

4. Vuorovaikutus

– Jo pienillä lapsilla, joiden vanhemmat käyttävät koko ajan älylaitteita, on todettu hidastumista kognitiivisessa kehityksessä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeässä osassa, kun lapsi opettelee ottamaan kontaktia ympäröivään maailmaan ja käyttämään kieltä.

Tino Singhin kuulumisia kerrotaan myös ET-lehden numerossa 19/2017.